Ympäristökoordinaattori ja Suomen Ladun hallituksen jäsen Petri Kulha palasi marraskuussa Nepalista, jossa hän koulutti Suomen Ladun paikallista kehitysyhteistyökumppania luokittelemaan vaellusreittejä.
Mitä teit Nepalissa?
Vein Suomalaista ulkoiluosaamista Suomen Ladun kehitysyhteistyöhankkeeseen. Vierailuun sisältyi suomalaisen reittiluokittelujärjestelmän esittelyä, koulutusta sekä sen pohjalta reittien luokittelua Shivapurin kansallispuistossa.
Mistä reittiluokittelussa on kyse?
Luokittelulla ei karsinoida reittejä hyviin tai huonoihin, vaan luokittelulla arvioidaan reitin vaativuustasoa kolmeen kategoriaan: helppo, keskivaativa ja vaativa.
Retkeilijä voi näin valita itselleen tai ryhmälleen sopivimman reitin.
Helppo reitti voi olla esimerkiksi hyvin merkitty, selkeästi maastossa näkyvä melko tasainen polku. Vaativa reitti taas voi pitää sisällään vesistön ylityksiä tai reitillä on puutteelliset merkinnät, jolloin suunnistus- ja muiden retkeilytaitojen merkitys kasvaa olennaisesti.
Mikä oli koulutuksen tavoite?
Tarkoituksena oli esitellä suomalainen malli reittien luokitteluun. Kehotin ottamaan siitä parhaat palat paikallisten reittien arviointimenettelyyn.
Miten koulutus toteutettiin?
Pidimme noin neljän tunnin teoriaosuuden NETIF-järjestön toimistolla. Seuraavina päivinä jalkautimme läpikäytyä aineistoa maasto-osuudella. Mittasimme reitin kaltevuuksia ja arvioimme muun muassa reittimerkintöjen riittävyyttä varsinkin risteyskohdissa.
Oliko kulttuurieroista johtuvia haasteita?
Ei ollut. Nepalilaiset ovat äärimmäisen kohtelias kansa. Asiat keskustellaan ja sovitaan. Negatiiviset asiat keskustellaan vieläkin laajemmin, ei kuitenkaan kovin suoria ilmaisuja käyttäen. Nostan kyllä pipoa NETIF:n toimiston väelle, niin uskomattoman hienoja tyyppejä ja hienolla asenteella varustettuja.
Mitä tykkäsit Nepalista?
Peukkua tulee reippaasti. Upea Himalaja. Nepal ei ole pelkästään "retkikuntakohde” isoille vuorille, vaan useimmille löytyy aivan mielettömän kauniita vaellusreittejä niin päiväretkille kuin myös useamman päivän B&B-tyyppiseen vaellukseen. Suosittelen.
Entä Suomen Ladun hankkeesta ja reitistä, jolla työskentelemme?
Mielestäni tässä hankkeessa parasta on reitin varren kyläläisten ja kylien lähiseudun asukkaiden aktivoimisen eteen tehty työ. Heille on järjestetty koulutuksia muun muassa pienviljelyyn liittyvissä asioissa, jotta he pystyisivät myymään kasvattamiaan tuotteita reitin varren ravintoloihin. Näin pienviljelijät saavat paljon kaivattua toimeentuloa ja ravintoloiden hankintaketju tulee lähemmäs. Todellista lähiluomuruokaa.
Suomen Latu on tuonut hankkeeseen reitin käytettävyyden kannalta oleellisia parannuksia, jotka näkyvät paikan päällä taukokatoksina, reittiopasteina, jätteenkäsittelyssä ja viimeisimpänä reittiluokitteluna.
Olen varma, että Suomen Ladulla on vielä annettavaa tämän projektikauden jälkeenkin Shivapurin kansallispuiston nykyisten ja uusien reittien sekä yleisten retkeilypuitteiden kehittämiseen.
Kannattaako hankealueelle lähteä?
Ehdottomasti. Kansallispuistossa markkinointinimellä "Kathmandu Valley Cultural Trekking Trail" kulkeva reitti tarjoaa upean elämyksen sinne matkaavalle. Ryhmä kasaan ja matkaan. Aikamoisen elämyksen tulet saamaan.
On myös hyvä miettiä, miten pienennät oman käyntisi ekologista jalanjälkeä. Vinkki: Ota mukaan omia, kestäviä juomapulloja ja vedenpuhdistustabletteja. Kertakäyttömuovipullot ovat reittien riesa ja tällä hetkellä niille ei ole kierrätysmahdollisuutta.
Teksti: Panu Könönen