12.12.2012|Ulkoile
Suomen Ladun kehitysyhteistyöhanke Nepalissa valmistautuu viimeiseen hankevuoteensa. Tänä vuonna hankealueelle avattiin uusia lähiretkeilyyn sopivia reittejä.
Shivapurin kansallispuisto lepää Katmandun laakson pohjoisreunalla, vain 12 kilometrin päässä maan hektisestä pääkaupungista Katmandusta.
Suomen Latu on kehittänyt alueen luontomatkailun edellytyksiä vuodesta 2008 yhdessä paikallisen NETIF-järjestön kanssa. Hankkeen aikana laakson reunalle on tehty muun muassa 96-kilometrinen vaellusreitti.
Kuluvan vuoden aikana Shivapurin kansallispuistossa on kehitetty muun muassa lähiretkeilymahdollisuuksia ja avattu uusia, myös päiväretkeilyyn soveltuvia reittejä.
Tähän asti Sundarijal on toiminut kaikkien reittien lähtöpaikkana. Nyt Shivapurin kansallispuiston upeaan luontoon pääse tutustumaan myös Kakanista ja Nagi Combasta. Uudet reitit ovat reittikuvausten ja -luokittelun lisäksi nimetty aluetta kuvaavasti. Esimerkiksi kaksituntinen Rural Mulkharkha Trail vie patikoijat Mulkharkhan kylän maalaismaisemiin.
Yksi uusista reiteistä johtaa myös puiston korkeimpaan kohtaan: Shivapuri Peak kurkottaa 2 732 metriin.
Alueen kartta ja uudet reitit löytyvät muun muassa tämä jutun liitteenä.
Uusilla reiteillä on kaikille suomalaisissa kansallispuistoissa kulkeneille jotakin tuttua: reitit on kuvattu ja merkitty Suomen Ladun kehittämän reittiluokittelun avulla. Enemmistö reiteistä on vaikeakulkuisia, mutta mahtuu sinne muuta helppokin polunpätkä.
Kehitysyhteistyöhanke päättyy vuoden 2013 joulukuussa.