Ladun jäljillä Nepalissa
Ritva ja Reino Järvinen Heinolan Ladusta vierailivat Nepalissa ja tutustuivat samalla Suomen Ladun kehitysyhteistyöhankkeeseen. Lue heidän matkaraporttinsa.
Suomen Ladulla on matkailun, ympäristön ja ulkoilun kehitysyhteistyöhanke Nepalissa. Hanke oli alkuun kolmevuotinen (2008-2010), mutta se on saanut lisäaikaa vuoden 2013 loppuun.
Huomasimme keväällä 2012 Latu&Polku -lehdessä ”Katmandun laakson kulttuurireitistä” kertovan ilmoituksen ja innostuimme asiasta. Valmistauduimme matkaan lenkkeilemällä ja patikoimalla lähiympäristössä ja hankimme matkalle tarvittavia varusteita. Tämä oli meille ensimmäinen tämän tyyppinen matka, joten Olympiamatkojen Kaukoretkiltä saamamme ohjeet matkan varalle olivat todella tarpeen.
Matkalle lähdimme 17.10. Frankfuntin ja Abu Dabin kautta ja palasimme samaa reittiä kotiin 26.10. Ryhmässämme oli 16 retkeläistä ja suomalainen opas. Tutustuminen Nepalin pääkaupunkiin Katmanduun jäi aika pinnalliseksi, koska aikaa oli vain yksi päivä ennen ja yksi jälkeen vaellusretken. Ensimmäinen päivä kului ohjattuun tutustumiseen useisiin hindu- ja buddhalaistemppelialueisiin ja paikalliseen kulttuuriin.
Toisaalta kaupunki tuntui niin sekavalta ja liikenne kaoottiselta, että omin päin kaupungissa kulkeminen olisi ollut hankalaa.
Shivapurin kansallispuisto, jonka alueella vaellusreitti kulkee, sijaitsee lähellä Katmandua, sen pohjoispuolella. Reitille lähdimme pienestä Sundarijalin kylästä, jossa laitoimme vaelluskengät jalkaan ja päivärepun selkään. Kävelysauvat olivat tosi tarpeessa heti alussa, kun nousimme melko jyrkkää rinnettä ylös ensimmäiseen majapaikkaamme Mulkharkan kylään.
Kuusi kantajaa eli sherpaa kantoi selässään isoihin laukkuihin pakatut tavaramme koko matkan ajan.
Vaellus kesti viisi päivää ja sinä aikana kuljettiin noin 80 km. Ensimmäiset kaksi yötä vietimme hyvin vaatimattomissa majataloissa ja seuraavat yöt oikein mukavissa hotelleissa.
Reitti kulki välillä metsäteitä ja polkuja pitkin viidakossa ja välillä kylien ja jopa ihmisten pihojen läpi. Näin suomalaisina ajattelimme joskus, että miltähän meistä tuntuisi, jos ventovieraat kulkisivat niin lähellä omaa reviiriä. Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä ja hymyileviä, eikä heistä ainakaan näkynyt, että kulkumme ja katselemisemme olisi heitä häirinnyt. Näimme nepalilaiskylien asukkaita arjen keskellä, arkisissa askareissaan.
Se mitä näimme ja koimme Nepalin pienissä kylissä ja Katmandun miljoonakaupungissa on tosi kaukana länsimaisesta hyvinvoinnista ja kulttuurista. Joissakin kohdin näytti, että olimme sukeltaneet aikaan, jota täällä meillä elettiin yli sata vuotta sitten.
Esimerkiksi maaseudun kylien taloissa ei ole savupiippuja, vaan ruoka valmistetaan avotulella sisällä. Tästä johtuen siellä on savun mustuttamat seinät ja katot, kuten meillä savupirttien aikaan. Toisaalta myös maaseudulla ihmisillä näytti olevan kännykät ja ainakin joissakin taloissa televisiot. Siellä näytti asuvan kiireettömiä, iloisia ja tyytyväisen oloisia ihmisiä.
Maisemat reitin varrella olivat huikeat. Himalajan vuoriston yli 7 000 metriin kohoavat lumihuiput saivat haukkomaan henkeä. Kumpuileva maasto, maanviljelykselle pengerretyt kukkulat ja siellä täällä tiiviisti rakennetut kylät lumihuippujen kainalossa loihtivat eteen mieleen painuvia kuvia.
Valokuvia tuli otettua runsaasti niin maisemista kuin kylistä ja niiden ihmisistäkin.
Vaelluksella matkanteko oli leppoisaa. Turvanamme oli kuusi paikallista opasta, yksi aina ensimmäisenä jonossa, yksi viimeisenä ja loput siinä välissä. Päivämatka pisimmillään oli alle 20 km. Nivelvaivaisille matkaa ei voi suositella jyrkkien nousujen ja laskujen takia, mutta muuten normaali hyvä yleiskunto riitti. Korkein kohta reitillä oli 2 420 metrin korkeudessa, joten vuoristotaudin vaaraakaan ei ollut.
Vatsatautien vaara sen sijaan näissä maisemissa on suuri.
Matkan varrella nauttimamme ateriat hotelliaterioita lukuun ottamatta olivat kasvis- ja riisipitoisia. Näitä raaka-aineita oli kylistä tuoreena varmasti saatavana. Näin vältyimme ikäviltä yllätyksiltä. Säät suosivat matkan aikana ja aurinko paistoi joka päivä. Aikaisin aamulla oli vähän viileää ja joskus usvaista, mutta nopeasti lämpötila nousi yli kahdenkymmenen. Vaikka joskus päivällä lämpötila nousi yli 30 asteen, niin pieni tuulenvire piti olon mukavana.
Ensimmäiset merkit Suomen Ladun Nepal-hankkeesta näkyivät jo pari tuntia vaellettuamme. Levähdysalueelle oli pystytetty katos ja infotaulussa kerrottiin, että tätä reittiä on ollut kunnostamassa Nepalin ympäristö- ja turismijärjestö Netifin kanssa Suomen Latu. Hankkeen tavoitteena on vaellusreitin kunnostamisen lisäksi lisätä paikallisten ihmisten toimintamahdollisuuksia matkailuyrittäjinä. Katoksen viereen oli laitettu jätteille oma astia.
Jätehuolto muualla näytti olevan lapsenkengissä, mutta reitin varrella siihen oli panostettu. Muovituotteet aiheuttavat valtavan jäteongelman maihin, joissa ei jätehuoltoa ole järjestetty.
Suomen Ladun logolla varustettuja infotauluja oli matkan varrella useita ja aina niitä lukiessa tuli hyvä mieli. Yhteistyössä paikallisten kanssa oli rakennettu myös ns. kylätaloja, joissa naiset voivat myydä valmistamiaan käsitöitä ja joissa kyläläisille opetettiin esim. hygienian perusasioita. Opas kertoi, että vielä n. 80 % maaseudun naisista käy tarpeillaan pelon reunalla, usein yhdessä muiden kylän naisten kanssa. Siellä kerrotaan päivän kuulumiset, se on tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Tällaisten asioiden muuttaminen voi olla vaikeaa.
Teksti: Ritva ja Reino Järvinen