14.02.2014|Ulkoile
Suomen Ladun kuntoilupäiväkirjaa pitäneet liikkuivat vuonna 2013 eniten kävellen, hiihtäen ja pyöräillen.
Suomen Ladun kuntoilupäiväkirjan palauttaneiden kesken arvottiin jälleen lomaviikko Suomen Latu Kiilopäällä. Pääpalkinnon voitti Sinikka Kangasjärvi Vesilahdelta.
Kaikkiaan kuntoilupäiväkirjan palautti tänä vuonna yhteensä 150 henkilöä. Liikkuntakertoja omaa liikkumistaan seuranneille kertyi vuoden aikana satoja ja jopa tuhansia.
Suosituimpia liikuntamuotoja päiväkirjaa pitäneillä latulaisilla olivat kävely, hiihto ja pyöräily. Lisäksi harrastettiin paljon hyötyliikuntaa.
Kiilopään lomaviikon lisäksi päiväkirjan palauttaneiden kesken arvottiin kaksi Startin voitelupakettia. Arpaonni yllätyspalkinnoissa suosi Sirpa Alaputtoa Orimattilasta sekä Ann-Catherine Henrikssonia Paraisilta.