Suomen Latu jatkaa tapahtumiensa perumista ja siirtämistä 31.7. asti.
Kuva: Sami Vaskola
Suomen Ladun hallitus on päättänyt jatkaa koronpandemian takia Suomen Ladun kaikkien tapahtumien peruuttamista, siirtämistä ja etätapahtumiksi muuttamista 31. heinäkuuta saakka.
Suomen Ladun koulutukset tullaan järjestämään etänä tai siirtämään. Kesän kurssien osalta osallistujiin tullaan olemaan mahdollisimman pian yhteydessä.
Myös kesän kiertuetapahtumat siirretään tai perutaan. Polkujuoksu-, Hyvinvointia luonnosta -, Rakastu retkeilyyn - ja sauvakävely-kiertueiden osalta suurin osa tapahtumista on jo siirretty loppukesään tai alkusyksyyn. Tulemme olemaan tarvittaessa yhteydessä kiertuetapahtumia järjestäviin yhdistyksiin.
Kiertuetapahtumiin osallistujia pyydämme seuramaan tiedotusta sosiaalisessa mediassa ja kiertueiden verkkosivuilla:
Jo aikaisemmin tiedotimme, että Unelmien liikuntapäivänä 10.5. ei järjestetä tapahtumia, vaan kannustamme omatoimiseen liikuntaan.
Suomen Ladun hallituksen päätöksen lähtökohtana on viranomaisten suositus harrastustoimintaan liittyvien kokoontumisten välttämisestä, jotta koronaviruksen leviäminen saadaan ehkäistyksi.
Suomen Latu seuraa ja noudattaa kaikessa toiminnassaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja valtioneuvoston linjauksia liittyen koronaviruksen aiheuttamaan epidemiaan. Tiedotamme yhdistyksiämme heti, jos valtionhallinnon linjauksissa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat myös järjestömme toimintaan.
Suomen Ladun hallitus toivoo, että jäsenyhdistykset ottavat toiminnnassaan käyttöön viranomaisohjeistukset ja suosittelee jäsenyhdistyksiään toimimaan omilla paikkakunnillaan Suomen Ladun laatimien periaatteiden mukaisesti. Jäsenyhdistykset päättävät toki itse omista yleisötilaisuuksistaan, kokouksistaan ja muista tapahtumista, joita järjestävät tai joihin osallistuvat.
Koronapandemiasta huolimatta Suomen Latu kannustaa kaikkia suomalaisia nauttimaan ulkoilusta ja luonnosta – vastuullisesti ja omatoimisesti. Suomen Ladun etiketti koronapandemian aikaiseen ulkoiluun löytyy täältä.
Kommentit
Kiilopään polkujuoksuviikko
Siirtyykö tämäkin?
- 15.04.2020