Vuoden Retkikohde 2013 yleisöäänestyksen on voittanut Pohjois-Karjalassa sijaitseva Koli, jonka ydin on Kolin kansallispuisto. Voittaja julkistettiin Retki-messuilla Helsingin Messukeskuksessa tänään. Koli saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 5 000 euron stipendin sekä näkyvyyden Retki-messuilla 8.-10.3.2013.
Yleisö sai äänestää ammattilaisraadin valitsemien kymmenen finalistin joukosta suosikkiaan. Voittaja valittiin nettiäänestyksellä, jossa annettiin kaikkiaan yli 5700 ääntä. Koli keräsi neljänneksen annetuista äänistä.
Kolin kansallispuistossa käy vuosittain noin 130000 retkeilijää, joita varten alueella on neljä luontopolkua ja 80 km erilaisia retkeilyreittejä. Vaativin niistä on 61 km mittainen Herajärven kierros, toisessa ääripäässä taas on ns. kahvilakierros, jonka varrella on kahviloita parin kilometrin välein. Kolin vaara, Ukko-Koli, on Etelä-Suomen korkein kohta, joka kurottaa 347 metrin korkeuteen.
- Kolin kansallispuiston ominaispiirre on se, että alueella on suomalaiset kasvot. Maisema, joka avautuu Kolilta Pieliselle päin, on suomalaisuuden ydintä, kansallismaisemaa, jota monet taiteilijat ovat töissään kuvanneet. Alueella on myös Kolin 280 asukkaan kylä, joka takaa matkailupalveluiden kehittämisen alueella ja toisaalta myös säilyy matkailun ansiosta elinvoimaisena, kertoo puistonjohtaja Kyösti Tuhkalainen Metsähallituksesta.
Retkeilyä maalla, lumella ja vedessä
Teemana tämän vuoden kilpailussa olivat monitoimikohteet eli sellaiset luontoretkikohteet, joissa voi harrastaa minä vuodenaikana hyvänsä vähintään kahta erilaista retkeilymuotoa. Kolin alueella voi talvella lasketella, hiihtää ja lumikenkäillä. Lisäksi kansallispuiston ulkopuolella on moottorikelkkareittejä ja siellä voi liikkua myös koiravaljakolla. Muita aktiviteetteja ovat jääcurling ja pilkkiminen sekä avantouinti ja kellunta hyisessä Pielisessä.
Kesäretkeilijöille on laaja polkuverkosto, maanteille on tehty merkittyjä pyöräilyreittejä ja kansallispuistossa pääsee ratsastamaan islanninhevosilla. Lisäksi Pielisellä voi veneillä, meloa, uida ja kalastaa.
Ympäristötaidetta ja urheilutapahtumia
Kolin kansallispuisto on perustettu vuonna 1991. Viime vuosina alueella on hoidettu perinnemaisemia, kuten kaskia ja ahoja. Myös taukopaikat on kunnostettu.
Kolilla järjestetään paljon tapahtumia ympäri vuoden. Talvella on kaksi perinteistä hiihtotapahtumaa, Kolin Maisemahiihto ja Ahmanhiihto, syksyllä Vaarojen maraton ja Ruskablues. Kesään kuuluvat Retkiviikko ja Ympäristötaidefestivaali, joka houkuttelee paikalle pohjoismaisia taiteilijoita.
- Panostamme ohjelmapalveluiden kehittämiseen, jotta aluetta voi hyödyntää monipuolisesti. Rauhoittumista kaipaaville on luontomatkoja hiljaisuuteen ja lammaspaimennusta. Seikkailijat puolestaan voivat tutustua ohjatusti Kolin luoliin maan alle suuntautuvalla luolaseikkailuilla. Messusäätiön stipendillä on tarkoitus kehittää Retkiviikko-tapahtumaa, joka järjestetään kesällä kuudetta kertaa, Tuhkalainen kertoo.
Vuoden Retkikohde -kilpailu järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa. Kahdeksan aiempaa voittajaa ovat Repoveden kansallispuisto (2012), Hossan retkeilyalue (2011), Riisitunturin kansallispuisto (2010), Ruunaan retkeilyalue (2009), Kilpisjärvi (2008), Herajärven Kierros (2007), Birgitan polku (2006) ja Ivalojoki (2005). Kilpailun tavoitteena on parantaa retkeilykohteiden tunnettuutta ja auttaa luonnossa liikkujia löytämään uusia retkireittejä.