Suomen Ladun markkinointikoordinaattori Päivi Purola, 60, osallistui perinteiseen Fjällräven Classic -tapahtumaan Ruotsin tunturimaisemissa elokuun alussa.
Päivi Purola vaellusparinsa Jenni Kääriäisen kanssa maalissa./Kuvat: Jenni Kääriäinen
Retkeilymerkki Fjällrävenin nimeä kantavaan, vuosittaiseen vaellustapahtumaan otetaan mukaan peräti 2 000 osallistujaa. Tapahtuma myydään kuitenkin käytännössä loppuun muutamassa päivässä, joten tulijoita olisi enemmänkin.
Vaellustapahtuman reitti kulkee etelästä Nikkaluoktan kylästä pohjoiseen Abiskon Fjällstationille, osin kuuluisaa Kungsleden-reittiä pitkin. Matkaa kertyi GPS-laitteen mukaan Päivin telttaryhmälle yhteensä 120 kilometriä.
Tapahtuman nuorin osallistuja oli 11-vuotias ja vanhin 73. Kyseessä on siis matkasta ja olosuhteista huolimatta kaikenikäisille sopiva tapahtuma.
Päivi ei ollut ensimmäistä kertaa erämaan armoilla, mutta viimeisimmästä telttavaelluksesta oli kulunut jo vuosia.
Perille kuitenkin päästiin 82 tunnin ja 9 minuutin jälkeen.
Minkälainen kokemus Fjällräven Classic ensikertalaiselle oli?
”Jännitti, miten pärjään ja jaksan, sillä telttavaellus ei ole suosikkiharrastuksiani. Mutta kun oli mahdollisuus osallistua Fjällräven Classic -tapahtumaan, päätin testata venyvyyteni. Olen tosi ylpeä, kun pärjäsin.”
Mikä oli reissussa parasta?
”Oli hauska vaeltaa tunturialueella, jossa sai yöpyä juuri siellä, mihin telttansa halusi pystyttää. Oli myös ilo jutella kanssavaeltajien kanssa. Polulla ei kuitenkaan ollut ruuhkaa.
Yövyimme aina tunturipuron vieressä, jotta vaelluspäivän jälkeen pääsi virkistäytymään erämaan omalle ’spa-osastolle’.
Osallistumismaksuun sisältyivät kuivamuonat sekä yllätysherkkuja matkan varrella. Eväshetki upeissa maisemissa oli herkullinen elämys.
Nyt nimet Kebnekaise, Singi, Sälka, Tjäktja, Alesjaure ja Kieron ovat tuttuja. Ja jos haluan tulla uudestaan, niin tiedän, että monessa paikassa on Sverige Turistföreningen palveluita, joista myös Suomen Ladun jäsenet saavat alennusta.”
Oliko reissussa haasteita?
”Reitin kerrotaan olevan 110 km pitkä, ja aikaa suoriutua siitä on viikko. Monet kuitenkin suorittavat sen. Tänä vuonna reilusta 2 000 osallistujasta 97 prosenttia suoriutui maaliin.
Pitkä päivämatka, 30 km, ja vaellus 19 kilon rinkan kanssa jännittivät: mitä jos romahdan? ”
Mitä vinkkejä antaisit henkilölle, joka suunnittelee osallistumista tapahtumaan?
”Kannattaa osallistua, mutta miettiä tarkkaan varusteet, ettei turhaan kanna liikakiloja mukanaan. Tapahtuman myötä pääsee turvallisesti tutustumaan yhteen upeimmista reiteistä, joissa olen patikoinut!”
www.fjallraven.fi/classic
Kommentoi