Kilpailu kovenee
Havumetsien keskeltä kohoavien Etelä- ja Keski-Lapin tuntureiden paljakoilta löytyy vain vähän arktisia kasvilajeja.
Mätäsmäisesti kasvava uuvana kukkii varhain ja kestää hyvin pakkasta ja kuivuutta. Mutta ilmaston muuttuessa metsän kasvit levittäytyvät paljakalle ja muuttavat olosuhteita uuvanalle epäedullisiksi.
Sielikkö, riekonmarja ja uuvana pärjäävät parhaiten kilpailussa metsän lajeja vastaan tuulisilla harjanteilla, sillä näillä tuulenpieksemillä ei ole talvella kasveja suojaavaa lunta juuri lainkaan.
Pakkanen ja kuivuminen uhkaavat tämän kasvupaikan sinnittelijöitä, mutta vähentävät samalla muiden lajien kilpailua.
Viime vuosien leuto ilmasto on auttanut tunturin rinnemetsien mäntyjä levittäytymään entistä lukuisammin paljakan reunaosiin – matalilla tuntureilla jopa koko puuttomalle alueelle.
Männyntaimen elämän hankalin vaihe alkaa kuitenkin vasta silloin, kun sen rungon pituuden kasvaessa pitäisi selvitä talvesta lumen yläpuolella. Monesti runsaskin taimikko tuhoutuu ennen pitkää jo normaaleissa ilmasto-oloissa.
Mutta tuulenpieksemien liepeille kehittyneet pienetkin puut muuttavat varsin tehokkaasti alueen pienilmastoa: tuulen pyyhkimä lumi alkaa pysähdellä puiden taimiin ja muodostuu vuosittain suurenevia kinoksia eri puolille harjannetta.
Tämä parantaa uuvanoiden seassa sinnittelevien vaivaiskoivun ja juolukan kasvua.
Pian aiemmin tiukasti maanmyötäisesti suikerrelleet varvut muodostavat kymmenien senttien korkuisia kasvustoja: lumen määrä lisääntyy entisestään ja uuvanan kilpailijoiden talvehtiminen helpottuu ja koko kasvaa. Uuvanan kukinta muuttuneella kasvupaikalla heikkenee ja loppuu myöhemmin kokonaan.
Kasvi säilyy kuitenkin hengissä kauemmin, odottaen parempien aikojen eli tässä tapauksessa kylmempien ja viheliäisempien säiden palautumista.
Kirjoittaja Matti Mela on Inarissa asuva biologi ja valokuvaaja, joka havainnoi Lapin luonnon vuodenkiertoa.
Kommentoi