Kiilopään monikäyttöpolut – Uutta tarjontaa talviulkoilijoille

08.02.2018|Ulkoile

Hiihtolatujen ohella tarvitaan matkailijoille muitakin talvireittejä. Tähän tarjontaan vastaavat Kiilopään monikäyttöiset talvipolut.

Kuva: Sampsa Sulonen

Saariselän alueen upeat ladut pitävät alueen talvimatkailun vetovoiman huipussaan. Kaikki matkailijat eivät kuitenkaan hiihdä – ainakaan joka päivä. Kansainvälinen asiakas haluaa tutustua talviseen luontoon, mutta hiihtämiseen usein riittää pieni kokeilu. Kotimainen aktiivihiihtäjäkin arvostaa vaihtelua ja välipäivänään innostuu uusista ulkoilulajeista.

Suomen Latu Kiilopäällä toteutetaan monikäyttöisten talvipolkujen pilottia. Tarjolla on muutama varta vasten tehty, 3-7 km mittainen talvipolku. Polut palvelevat erilaisia talviaktiviteetteja, kuten kävelyä, lumikenkäilyä ja fatbike-pyöräilyä sekä ihan vaan luonnon ihailua ilman kiirettä eteenpäin. Polkuja ylläpidetään moottorikelkalla ja tarvittaessa lanalla, jotta ne pysyvät riittävän kovapohjaisena.

”Ensimmäinen talvipolku oli koekäytössä jo viime talvena ja palaute oli todella kiittävää”, kertoo Kiilopään pääopas Petri Kulha.

Kulkua ohjaamalla talvipolut samalla hillitsevät latujen tallomista. Ladun ”väärinkäyttö” johtuu useimmiten siitä, että latu on talvella ainoa merkitty luontoreitti majoituspaikan läheisyydessä. Kiilopään talvireiteille on juuri asennettu opasteet ja turvallisuutta lisäävät varoitusmerkit. Lähtöpisteessä on myös opastaulu ja omatoimisia kulkijoita varten teetettiin talvipolkukartta yhteistyössä Metsähallituksen kanssa.

”Pelkkä maantie tai jalkakäytävä ei tarjoa kävelijälle tai pyöräilijälle luontoelämystä, mutta talvipoluilla suksetonkin kulkija pääsee nauttimaan talviluonnosta. Lemmikin kanssa matkailevakin arvostaa mahdollisuutta ulkoiluttaa koiraa luonnon helmassa”, summailee reittien suunnittelussa mukana ollut Suomen Ladun maastopyöräilyasiantuntija Tiina Riikonen.

”Eri käyttäjäryhmille tarkoitetulla polulla on tärkeää, että jokainen ottaa huomioon myös muut käyttäjät. Siksi teetimme monikäyttöpoluille uudenlaisen reittimerkin, joka kertoo polun eri käyttötavoista”, selvittää Kulha.

Lumisilla poluilla pyöräilijän ajovauhti on melko hidas, joten jalkaisin ja läskipyörillä kulkijat mahtuvat kyllä hyvin kohtaamaan ilman riskejä ja sopu antaa sijaa myös koirille.

Reittien tulee olla turvallisia tottumattomillekin ulkoilijoille. Esimerkiksi kansainväliset asiakkaat eivät osaa heti hahmottaa kaikkia lumiliikkumisen muotoja tai reiteillä vastaantulevia tilanteita. Siksi esimerkiksi kelkkareitin ylityskohtiin sijoitettiin varoitusmerkit sekä polun käyttäjille että kelkkailijoille.

”Kiilopään reittimerkintöjen taustalla on Lapin reittiturvallisuutta edistävän REILA-hankkeen turvallisuusperiaatteet. Turhia merkkejä kuitenkin vältetään, jotta luonto pysyy luontona. Kaikenlaisten kieltomerkkien sijaan vaihtoehtoisen reitin tarjoaminen on aina mukavin tapa ohjeistaa kulkijoita. Eri tavoin luonnosta nauttivat ulkoilijat tulevat palvelluiksi ja samalla voittaa myös latujen ylläpito”, perustelee Riikonen.

Merkitty ja ylläpidetty talvipolku toimii tukireittinä myös umpihangessa kulkevalle lumikenkäilijälle tai umpihankihiihtäjälle.

”Talvipolku vähentää eksymisriskiä ja samalla se tarjoaa helpomman reitin takaisin, jos upottava hanki onkin vienyt voimat tai pimeys yllättää.  Samalla reitillä on siis monta eri tehtävää, se on todellista monikäyttöä”, ynnäilee Riikonen.

Saariselän alueellakin fatbike-pyöräilijät ovat kasvava asiakaskunta. Kokeneemmat läskipyöräilijät toivovat myös lähipolkuja pidempiä talvireittejä. Kiilopäällä ykköstoiveissa olisi saada Saariselkää ja Kiilopäätä yhdistävä talvipolku, joka palvelisi laajemminkin Saariselän alueen asiakkaita ja yrityksiä.

www.kiilopaa.fi

Kommentoi