Kävelyn ja pyöräilyn terveyshyödyt näkyvät euroina – uusi opas hyötyjen laskemiseen

21.05.2013|Ulkoile

Maailman terveysjärjestö WHO on kehittänyt laskentatyökalun kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten rahallisen arvon laskemiseen.

Työkalu kulkee lyhenteellä HEAT. Kunnossa kaiken ikää -ohjelma on julkaissut suomeksi oppaan, joka esittelee HEAT-työkalun käyttöä. Oppaaseen on lisäksi koottu Suomea koskevia tietoja sekä esimerkkejä suomalaisista laskentatuloksista. Alkuperäinen laskentatyökalu on käytettävissä englanninkielisenä internetissä.
 
HEAT-menetelmä perustuu kävelyn ja pyöräilyn kuolleisuutta vähentävästä vaikutuksesta saatavaan taloudelliseen hyötyyn. Nyt julkaistu opas on tehty kannustamaan kuntia ja muita organisaatioita ottamaan kävelyn ja pyöräilyn terveyshyödyt huomioon suunnitelmissa ja vaikutusten arvioinnissa.
 
Menetelmä on tarkoitettu varsinkin liikennesuunnittelijoille sekä liikenteen, kävelyn, pyöräilyn tai ympäristöasioiden parissa työskenteleville etujärjestöille ja sidosryhmille. HEAT-menetelmä kiinnostanee myös terveystaloustieteilijöitä sekä liikunnan ja terveyden edistämisen asiantuntijoita.
 
Oppaassa on laadittu esimerkkilaskelmat kävelyn ja pyöräilyn nykyisten määrien taloudellisesta arvosta perustuen tuoreimman henkilöliikennetutkimuksen (HLT 2011) lukuihin. Nykyisillä määrillä pyöräilyn keskimääräinen vuosihyöty on 1,154 miljardia euroa ja kävelyn vuosihyöty peräti 3,711 miljardia euroa Suomessa.
 
Lisäksi oppaassa on laskettu paljonko lisähyötyjä syntyisi, jos suomalaiset alkaisivat tehdä vuoteen 2020 mennessä viidenneksen enemmän kävely- ja pyöräilymatkoja kuin nykyisin. Tämän valtakunnallisen strategian tavoitteiden mukaisen 20 prosentin lisäyksen terveyshyötyjen arvo on kävelyn osalta noin 370 miljoonaa euroa vuodessa ja pyöräilyn osalta noin 120 miljoonaa euroa vuodessa.
 
Oppaan suomenkielisen käännöksen ovat toimittaneet Kunnossa kaiken ikää -ohjelma, Liikennevirasto ja Pyöräilykuntien verkosto yhteistyössä WSP Finland Oy:n kanssa.
 
Opas on ladattavissa pdf-tiedostona: www.kki.likes.fi (Materiaalit, Maksuton KKI-materiaali)
Englanninkielinen HEAT-työkalu on WHO:n sivuilla: www.heatwalkingcycling.org
Printtiversio:
Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten taloudellinen arviointi
Menetelmät ja käyttäjän opas
LIIKENNEINFRASTRUKTUURIN JA -TOIMENPITEIDEN TALOUDELLINEN ARVIOINTI
Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 275
tilaukset@likes.fi tai tilauspalvelun kautta http://www.likes.fi/kauppa/orders.asp (opas on maksuton, tilaaja maksaa postitus- ja toimituskulut)