Suomen Ladun yhteistyökumppani Karhu menestyi Tekniikan Maailman pitopohjasuksien testissä (TM 1/2012). Tehtaanjohtaja Harri Kirvesniemi kertoo, miksi testivoittajat tulivat Karhun tallista.
Miksi Optigrip-sukset voittivat?
Karhu on tehnyt kauan tuotekehitystyötä Optigrip-suksien kanssa. Aloitimme voitelemattomien suksien projektin jo vuonna 2004 ja alkuvuodesta 2008 pääsimme hyvin samankaltaiseen kehitysratkaisuun kuin nykyinen Optigrip. Nykyisen kaltaisen koko pohjan pinnoitteen toimme Optigrip-suksissamme markkinoille jo syksyllä 2008, joten meillä on usean vuoden etumatka kilpailijoihin verrattuna.
Teemme jatkuvasti tiivistä tuotekehitystä pinnoitteen valmistajan Matti Järvinen Sport Oy:n kanssa. Kaikkien pitopohjasuksien toimintaan vaikuttavien osa-alueiden testaaminen on jatkuvasti käynnissä oleva prosessi useissa eri suksikategorioissa.
Saatujen kokemuksien myötä Optigrip-suksien toimintaa on parannettu huomattavasti näiden neljän talven aikana, jolloin pitopohjasuksi on ollut mallistossamme.
Kaikki Optigrip-sukseen liittyvät käsittelyt tehdään Kiteellä omassa suksitehtaassamme. Meillä on erittäin osaava ja oman työnsä laatuun kriittisesti suhtautuva henkilöstö. Taitavien työntekijöiden ja tiukkojen laatukriteerien ansiosta Optigrip-suksien toiminnallinen taso kestää vakaana ja korkeana.
Mistä erot kilpailijoihin johtuvat?
Suurin ero on varmaankin meidän pitkässä kokemuksessamme pitopohjasuksien testaamisessa ja valmistamisessa.
Tietääkseni yksikään muu valmistaja ei ollut edes harkinnut koko pohjan matkalta pinnoitettua voitelematonta suksea siinä vaiheessa, kun me jo tulimme pitkän kehitystyön ja valmiin tuotteen kanssa markkinoille.
Miten aiotte jatkossa säilyttää etumatkan kilpailijoihin?
Kuten edellä on käynyt ilmi, niin tuotekehitystyö jatkuu koko ajan ja omia polkuja on uskallettava kulkea. Vaikka Optigrip-sukset ovat jo nykyisin niin toimivia, etten olisi voinut kuvitellakaan tällaista voitelematonta suksea viisi vuotta sitten, niin kehittämismahdollisuuksille ei näy nyt loppua.
Myönteinen palaute ja tunne oikealla tiellä kulkemisesta innostavat meitä kehittämään entistä parempia ja helppokäyttöisempiä suksia.
Toki samanaikaisesti satsaamme myös voideltavien suksien kehittämiseen erittäin paljon. Sillä sektorilla suurin panostus on kilpasuksissa, joista tuotekehitystyön tulokset myöhemmin sovelletaan muihin tuoteryhmiin.
Optigrip-projekti on opettanut, että uusia, jopa täysin perinteisistä ajatusmalleista poikkeavia innovaatioita on uskallettava miettiä ja kokeilla myös voideltavissa suksissa. Tuotekehityksessä ei saa olla perässähiihtäjän asemassa.
Mitä yhteistyö Suomen Ladun kanssa Karhulle merkitsee?
Olemme erittäin iloisia yhteistyöstä Suomen Ladun kanssa. Suomen Ladun vahva organisaatio ja lukuisat toimipisteet tavoittavat meidän kannalta useita tärkeitä kohderyhmiä. Yhdessä meillä on erinomainen mahdollisuus viedä hiihdon ilosanomaa entistä paremmin eteenpäin.
Uusia hiihdon harrastajia on tullut paljon parin runsaslumisen talven aikana. Luultavasti mekin olemme olleet yhtenä myötävaikuttajana edistämässä hiihtoharrastuksen lisääntymistä, kun Optigrip-suksien helppokäyttöisyyden ansiosta kynnys hiihdon aloittamiseen on pienentynyt.