10.12.2013|Ulkoile
Ulkoilu ja retkeily virkistää myös talven pimeimpänä aikana. Nyt on hyvä aika harjoitella vaikkapa yösuunnistusta, vinkkaa Suomen Ladun liikuntakoordinaattori Juhani Metsäpelto
Joulukuu on vuoden pimeintä aikaa. Ulos kannattaa kuitenkin lähteä, sillä liikkuminen virkistää, ja luonnon voi kokea uudella tavalla.
Luonnossa on tällä hetkellä hiljaista eikä muihin kulkijoihin juuri törmää. Pieni lumikerros maassa mahdollistaa esimerkiksi eläinten jälkien tai veden eri olomuotojen tarkkailun, sanoo Suomen Ladun liikuntakoordinaattori Juhani Metsäpelto.
"Nyt on jännittävä aika retkeillä, kun luonnossa voi aistia paljon sellaista mitä kesällä ei voi. Myös pimeäsuunnistamista voi harjoitella tutussa maastossa."
Jos metsässä aikoo yöpyä, kannattaa leiriytymispaikka etsiä valoisaan aikaan. Hyvä leiripaikka on esimerkiksi järven rannalla.
"Pimeäsuunnistusta voi kokeilla vaikka kulkemalla järven ympäri, sillä silloin ei ole niin suurta eksymisvaaraa. Jos omiin suunnistustaitoihin ei luota, niin pimeällä kannattaa liikkua tutussa maastossa."
Katso Juhani Metsäpellon kuvaamalta videolta millaisia tunnelmia vuoden pimeimpään aikaan metsässä voi aistia.