Hiihtoniilot opastivat yli 5 000 hiihtäjää

05.03.2014|Ulkoile

Vähäluminen talvi ei säikäyttänyt Suomen Ladun Hiihtoniiloja. Hiihtogurujen apua ja kannustusta tarvittiin erityisesti silloin, kun märkä lumi paakkuuntui suksen pohjaan.

Helmikuussa alkaneen hiihdonedistämiskampanjan aikana Suomen Ladun Hiihtoniilot jututtivat yli 5000 hiihdosta kiinnostunutta. Tekniikka- ja varustevinkkien lisäksi apua tarvittiin erityisesti voiteluun.

 

Lumettomuudesta huolimatta hiihtokansaa hiihdätettiin mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla. Muun muassa Ylläksellä Hiihtoniilot johdattelivat hiihtolomalaisia tunturiin, mistä syntyi uusi hiihtoletkan maailmanennätys: 126 hiihtäjää letkassa.

Jopa 60 vuoden ajan joka vuosi hiihdetty Pirkan hiihto peruuntui tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tampereen Hiihtoniilo-Elisa ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan vaihtoi sukset maastorullaluistimiin. Maastorullaluistimilla, eli skikeillä, hiihdon hurmaa saattoi kokea myös laduttomilla poluilla.

Kohti pohjoista perääntyneitä Hiihtoniiloja voi kampanjan päätyttyä tavata vielä Lapin laduilla. Rovaniemellä Hiihtoniilo-Päivi järjestää vielä ainakin kaksi hiihtoretkeä 22.3. ja 5.4. Hipsterinsinisiä hiihtoanorakkeja voi bongata myös Rovaniemellä järjestettävässä Napapiirin Hiihdossa 15.3.

Suomen Ladun Hiihtoniilo kampanja loppuu 8.3., mutta somessa hiihdon tunnelmointi jatkuu vielä pitkään. 

Suomen Ladun Hiihtoniilot ovat erilainen hiihdonedistämiskampanja, jossa 15 Hiihtoniiloiksi pukeutunutta vapaaehtoista opastaa suomalaisia ja somelaisia hiihdon ihmeelliseen maailmaan. Hiihtoniilon tunnistat menneiden vuosikymmenten Karhu-piposta ja hipsterinsinisestä hiihtoanorakista.

Hiihtoniilot päivystävät kampanjan aikana 8.2.–8.3. ladun varressa ja erilaisissa tapahtumissa 13 paikkakunnalla. Hiihtoniilot järjestävät hiihto- ja voitelukouluja, hiihtoretkiä ja kannustavat ihmisiä hiihtämään. Hiihtoniiloille voi esittää kysymyksiä myös kampanjan Facebook-sivulla osoitteessa www.facebook.com/hiihtoniilot.

Tutustu Hiihtoniiloihin: www.suomenlatu.fi/hiihtoniilot