Hiihtoniilot laduille lauantaina

06.02.2014|Ulkoile

Suomen Ladun Hiihtoniilo-kampanja käynnistyy viikonloppuna eri puolilla Suomea. Helsingin Paloheinässä kampanja polkaistaan käyntiin Hiihtoniilojen perinteisellä laturetkellä.

Hiihtokausi käynnistyy viimein pääkaupunkiseudullakin, kun Hiihtoniilot Elisa Tuomisto, Eki Karlsson ja Tuomo Jantunen johdattelevat hiihtoväen laduille Paloheinässä lauantaina 8.2.

Suomen Ladun Hiihtoniilot ovat erilainen hiihdonedistämiskampanja, jossa 15 Hiihtoniiloiksi pukeutunutta vapaaehtoista opastaa suomalaisia ja somelaisia hiihdon ihmeelliseen maailmaan. Hiihtoniilon tunnistat menneiden vuosikymmenten Karhu-piposta ja hipsterinsinisestä hiihtoanorakista.

Paloheinässä järjestettävässä talvitapahtumassa hiihtoniilojen kanssa voi lähteä laturetkelle klo 12–14 välisenä aikana. Vinkkejä hiihtotekniikkaan ja voiteluun voi kysellä vaikka makkaranpaiston lomassa.

Tapahtumassa on lisäksi mahdollista kokeilla lumikenkäilyä Suomen Ladun lumikenkäohjaajien opastamana.

Hiihtoniilo-Elisa on kestävyyslajien moniottelija, jonka vapaa-aika kuluu talvisin lähiladuilla ja massahiihtotapahtumissa. Työpaikallaan Elisa pitää huolen, että väki muistaa ilmoittautua Finlandiahiihtoon.

Hiihtoniilo-Tuomo on tehnyt elämäntyönsä hiihdon parissa. Suomen Ladun entiselle toiminnanjohtajalle työ oli harrastus ja harrastus työ. Nykyisin Paloheinän latuja Hiihtoniilo-Tuomon perässä seurailevat lapsenlapset ja kampanjan aikana muutkin Helsinkiläiset.

Hiihtoniilo-Eki on Suomen Ladun nykyinen toiminnanjohtaja, joka hyvänä talvena hiihtää usein töihin.

Hiihtoniilot päivystävät kampanjan aikana 8.2.–8.3. ladun varressa ja erilaisissa tapahtumissa 13 paikkakunnalla. Hiihtoniilot järjestävät hiihto- ja voitelukouluja, hiihtoretkiä ja kannustavat ihmisiä hiihtämään. Hiihtoniiloille voi esittää kysymyksiä myös kampanjan Facebook-sivulla osoitteessa www.facebook.com/hiihtoniilot.

Tutustu Hiihtoniiloihin: www.suomenlatu.fi/hiihtoniilot