Suomen Ladun Hiihtoniilot -kampanja pyörähti käyntiin viikonloppuna eri puolilla Suomea.
Suomen Ladun Hiihtoniilot -kampanja ampaisi komeasti käyntiin viime viikonvaihteessa, kun Hiihtoniilot jalkautuivat 15 paikkakunnalla hiihtokansan keskuuteen.
Oulussa Hiihtoniilot Janne Karhu ja Sauli Herva ilmestyivät launtaina Ruskotunturille Muumien lumikenkäilytapahtumaan. Sunnuntaina vuorossa oli Hiihtoniilojen Hiihtoletka, joka heitti vaatimattoman 44 kilometrin lenkin Auranmajan laduilla.
"Olisittepa nähneet vastaantulijoiden ilmeet, kun sama porukka kiersi 5 kilometrin lenkkiä kerta toisensa jälkeen", Hiihtoniilo Janne raportoi.
Suojasää ja ajoittainen sade hankaloittivat sekä hiihtäjien että Niilojen viikonloppua monin paikoin.
Helsingissä ja Kotkassa satoi vettä ja räntää. Jopa pohjoisemmassakin kärsittiin hankalista keleistä.
"Siilinjärvellä sää ei suosinut, märkää räntää tuli taivaan täydeltä", Hiihtoniilo Olavi Oinonen kertoi.
Viikonloppuna oli monella paikkakunnalla myös YHDESSÄ-lumille tapahtuma, joihin Hiihtoniilot osallistuivat. Oman haasteensa tapahtumien järjestäjille toi se, että olosuhteet hiihtämiselle eivät vielä kaikkialla ole edes kunnossa.
"Latuja ei meillä vieläkään ole, mutta se ei haitannut YHDESSÄ-Lumille tapahtumaa Karhulan Ladun Latumajalla. Niiloilua jatketaan täydellä sydämellä", Kotkan Niilo Helena Kempas kertoi.
Huonosta säästä huolimatta tuhannet ihmiset eri puolilla Suomea tapasivat aidon ja elävän Hiihtoniilon.
"Tästä on hyvä jatkaa. Kampanjahan vasta käynnistyi, ja kyllä ne talvisetkin kelit vielä saapuvat", Suomen Ladun viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könönen uskoo.
Suomen Ladun Hiihtoniilot -kampanja jatkuu 8. maaliskuuta saakka. Kampanjan Facebook-sivuilla tapahtuu koko ajan. Käy tutustumassa!