Helsingin Latu – Seuratuella puhtia 70-vuotiaaseen

11.11.2010|Ulkoile

Helsingin Latu on jäsenmäärältään Suomen Ladun suurin jäsenyhdistys. Tämän vuoden aikana on ylittynyt huikea 5 000 jäsenen raja. 70 vuotiaan yhdistyksen toiminta on monipuolista ja aktiivista.

Suomen Ladun suurin latuyhdistys, Helsingin Latu, täyttää tässä marrakuussa 70 vuotta. Vuosien saatossa Helsingin Latu on kasvanut sekä jäsenmäärältään että toiminnaltaan. Alkuvuosina jäseniä oli noin 100. Vuonna 2010 rikkoutui merkittävä raja: Helsingin Ladulla on nykyään yli 5000 jäsentä.

Jäsenmäärän kehittymisen rinnalla hiihdon lajiyhdistyksestä on muotoutunut 70 vuodessa eri ulkoilulajien edistäjä.

Nykyään lajitarjontaan kuuluvat muun muassa retket, vaellukset, keppijumppa, lentopallo, sauvakävely, hiihto, pihapelit ja yhteislaulu. Vuonna 2010 uusina lajeina lajitarjontaan tulivat geokätköily ja maastorullaluistelu. Myös tukikohdat, Maunulan ulkoilumaja ja Vaakkoin eräkämppä, ovat tärkeä osa toimintaa. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuki mahdollisti päätoimisen työntekijän palkkaamisen yhdistykseen syyskuussa 2009. Tuolloin tukea päätoimisen palkkaamiseen sai 200 seuraa ympäri Suomen. Suomen Ladun paikallisyhdistyksistä tukea saivat Helsingin Latu ja Ounasvaaran Latu.

Jo vuonna 2007 Helsingin Ladussa oli herännyt ajatus työntekijän palkkaamisesta. Vapaaehtoisilla oli yksinkertaisesti liikaa töitä ja yhdistyksen jäsenmäärä jatkoi kasvuaan. Kun seuratuesta kuultiin, ryhdyttiin heti toimiin.

Vuoden 2008 lopulla toimintasuunnitelmassa ja talousarviossa otettiin huomioon päätoimisen palkkaaminen ja keväällä 2009 hakupaperit olivat täytettynä.

Seuratuen myöntämisen jälkeen toiminnanjohtajaa haettiin ja hakemuksia saatiin kymmenkunta. Syyskuussa 2010 toiminnanjohtajana aloitti liikunnanohjaaja AMK Tarja Vartiainen, joka oli aikaisemmin toiminut Etelä-Suomen Liikunnan ja Urheilun kunto- ja terveysliikunnan kehittäjänä.

”Toimenkuvani oli aluksi laaja. Tätä kautta tutustuin toimintaan ja vapaaehtoisiin. Alusta asti keskityin kuitenkin yhdistyksen viestinnän kehittämiseen, vapaaehtoistoiminnan organisointiin ja majojen toiminnan kehittämiseen niin, että niissä olisi aktiivista toimintaa ympäri vuoden”, Tarja kertoo.

Puheenjohtaja Jaakko Erkkolan mukaan Tarja onkin onnistunut tehtävässään erittäin hyvin:

”Yhdessä luomme linjoja ja katsomme Helsingin Ladun tulevaisuuteen. Tarjan tehtäväkirjo on laaja siivouksesta edustustehtäviin eikä hän ole pelännyt tarttua erilaisiin tehtäviin. Omalla reippaudellaan ja avoimuudellaan Tarja on valloittanut myös vapaaehtoiset.” 

Suurimmat muutokset, mitä Tarja Vartiainen on tehnyt yhdistyksessä, ovat hänen mukaansa viestinnän kehittäminen ja monipuolistaminen.

“Perustoiminta on hyvää ja sen tukemisen rinnalla olen pystynyt käyttämään aikaa seuran toiminnasta tiedottamiseen. Se on näkynyt jäsenmäärän kasvuna ja seuran saamana näkyvyyteen”, Tarja jatkaa.

Päätoimisen myötä on yhdistyksen toimintaan saatu myös lisää vapaaehtoisia. Samalla myös jo toiminnassa mukana olleet vapaaehtoiset ovat aktivoituneet entisestään.

”Kun vastuuta ja töitä on jakamassa päätoiminen henkilö, on vetäjäksi helpompi tulla. Tarja on myös ollut erittäin aktiivinen vapaaehtoisten suuntaan ja pyytänyt heitä mukaan. Myös yhteydenpito vapaaehtoisilta yhdistyksen suuntaa ja toisinpäin on helpottunut ja uskonkin tämän vaikuttaneen uusien ohjaajien saamiseen”, puheenjohtaja Jaakko lisää. 

Päätoiminen ja palkattu työntekijä on tuonut myös mukanaan selkeyttä ja suuntaa toimintaan.

“Aikaisemmin toiminta oli melko lyhytjänteistä, toimintasuunnitelmasta huolimatta: asiat tulivat ja menivät. Nyt olemme saaneet syventyä toimintaan ja kehittää sitä. Hyvänä esimerkkinä on, että 2000-luvun alkupuolella teimme johtokunnalle toimenkuvat, mutta vasta nyt olemme käytännössä päässeet niitä pohtimaan”, Jaakko kertoo.

Parhaillaan on tekeillä strategia, jonka tavoitteena on linjata Helsingin Ladun tulevaisuutta vuoteen 2015 asti. Vuoden 2011 tavoitteena on myös jatkaa vastuiden selkiyttämistä johtokunnassa ja yhdistyksessä.  

Niille, jotka miettivät seuratyöntekijän palkkaamista, Helsingin Ladun puheenjohtaja Jaakko Erkkolalla on selkeä viesti.

“Ennen kuin yhdistys palkkaa työntekijän, sen tulee etukäteen tietää, mihin työntekijä palkataan. Tärkeää on, että päätoimisen palkkaaminen on suunnitelmallista ja se on huomioitu yhdistyksen talouden ja toiminnan suunnittelussa.”

Seuratukea maksetaan päätoimisen palkkaukseen vielä toukokuun 2011 loppuun asti. Tarjan ja Jaakon mukaan yhdistys tarvitsee jatkossakin toiminnanjohtajan.

“Tulevassa budjetissa on huomioitu päätoimisen toiminnanjohtajan jatko ja resurssit hankittu. Johtokunnan tehtävä on miettiä, että rahoitus on kunnossa. Maunulan ulkoilumajan aktivointi, jäsenmaksukertymä ja yhteistyökumppanit ovat osa rahoitusta. Varmasti myös omakustannusperiaatteella perittäviä osallistumismaksuja joudutaan pohtimaan tulevaisuudessa, vaikka voittoa ei tavoitellakaan.”

”Oikeaan suuntaan ollaan menossa”, hymyilee Jaakko.

Kiinnostaako yhdistystänne päätoimisen työntekijän palkkaaminen? Lisätietoja saat osoitteesta www.seuratuki.fi

Teksti: Eveliina Nygren