Haluatko vaikuttaa Suomen Ladun toimintaan

21.11.2013|Ulkoile

Onko sinulla erityisosaamista jostakin lajista, kiinnostaako vaikuttaminen ja toiminnan kehittäminen? Suomen Ladulla on useita toimikuntia, joihin haetaan nyt jäseniä.

Suomen Ladun toimikunnat auttavat henkilökuntaa ja hallitusta käytännön työssä. Toimintakausi on kolme vuotta, ja uudet toimikunnat nimetään tänä syksynä vuosille 2014-2016.

Syyskokouksessa päätettyjä toimikuntia ovat järjestötoimikunta, sääntötoimikunta, lasten ja nuorten toimikunta, talviuintitoimikunta sekä ulkoilun pyöreä pöytä.

"Esimerkiksi talviuintitoimikunta on erinomainen paikka päästä suunnittelemaan ja vaikuttamaan talviuinnin harrastamiseen Suomessa. Toimikunnan jäsenet ovat intohimoisia talviuimareita ja kylmän veden asiantuntijoita", sanoo toimikunnan sihteeri ja aikuisliikunnan koordinaattori Hanna Okkonen

Olet etsimämme henkilö jos sinulla on työ- ja harrastuskokemusta jonkin toimikunnan asioista sekä rutkasti kiinnostusta ja kehittämishalua.

Esimerkiksi Lasten ja nuorten toimikuntaan kaivataan henkilöitä, joilla on pitkä kokemus lasten luontoliikunnasta .

"Ihanteellinen henkilö voisi olla vaikka latuyhdistyksen aktiivijäsen, joka pursuaa ideoita lastentoimintaan ja haluaa viedä asioita eteenpäin valtakunnallisesti", sanoo Lasten ja nuorten toiminnan päällikkö Nina Räike.

Toimikuntien jäsenet osallistuvat kokouksiin 2-4 kertaa vuodessa.´Työstä ei makseta palkkiota, mutta matkakulut kokouksiin korvataan. 

Jos haluat mukaan tärkeään ja antoisaan työhön, lähetä sähköpostia koulutus- ja järjestöpäällikkö Mika Asikaiselle, mika.asikainen@suomenlatu.fi