Elämyksiä talvisesta ulkoilusta

12.02.2011|Ulkoile

Lumikenkäily ja lasten hiihtokoulut ovat erittäin tärkeä osa Suomen Ladun lasten toimintaa, kirjoittaa projektikoordinaattori Katariina Syrjäsuo Latu & Polku -lehden kolumnissaan.

Pieni poika kumartuu siskonsa kanssa tutkimaan lumessa olevia jälkiä. Tovin mietittyään he tulevat siihen tulokseen, että orava on siinä hyppinyt. Vai olisiko sittenkin hiiri? Aika pieniä ne jäljet kyllä ovat. 

Matka jatkuu, ja lapset ihmettelevät vuoroin puiden runkojen kuviointia ja sulana solisevan puron liplatusta. Välillä poika heittäytyy selälleen pehmeään lumeen, heiluttelee lumikenkiään kohti taivasta ja nauraa raikuvasti. Isosisko alkaa vähitellen jo kysellä evästauon perään. Lopulta vanhemmat kaivavat kuuman kaakaon ja eväsleivät repusta.  

Koko porukka istahtaa kaatuneen puun rungolle pitämään hyvin ansaittua taukoa.

Lumikenkäily sopii mitä parhaiten koko perheen yhteiseksi ulkoilumuodoksi. Lumikengillä pääsee liikkumaan talvisessa metsässä omia polkujaan ja nauttimaan luonnon rauhasta. Lapsille sopivia lumikenkiä löytyy noin kolmevuotiaasta ylöspäin, ja lajin oppiminen on erittäin helppoa. Jos osaa kävellä, osaa myös lumikenkäillä. 

Tällä hetkellä on Suomen Ladulla pilottivaiheessa myös Muumien lumikenkäilykoulu, joka virallisesti julkistetaan syksyllä 2011. 

Toisen peräkkäisen lumitalven vuoksi myös hiihto on noussut suureen suosioon. Lasten hiihtokoulut ympäri maan täyttyvät ja Suomen Ladun hiihtokouluissa Muumi vauhdittaa pieniä hiihtäjiä lapsilähtöisesti ja leikinomaisesti lajin pariin. Muumien hiihtokouluissa on aina hauskaa. Muumien hiihtokoulujen materiaali myös uudistuu ajanmukaiseksi talven 2011 aikana. 

Ystävänpäivän talviriehat ovat osa Liiku terveemmäksi -päiviä. Niissä voi kokeilla erilaisia talvisia lajeja, kuten hiihtoa, lumikenkäilyä, mäenlaskua ja lumirakentelua. Tervetuloa koko perheen voimin tai yhdessä ystävän kanssa nauttimaan talvisesta ulkoilusta. 

Lisätietoa talven tapahtumista löytyy parhaiten Suomen Ladun nettisivuilta.

Talvinen luonto tarjoaa kaikenikäisille mahdollisuuden ulkoiluun, yhdessäoloon ja elämysten kokemiseen. Ja mikä parasta, lähes jokaiselta suomalaiselta löytyy sopiva ulkoiluympäristö aivan kodin vierestä.

Lumikengät tai sukset jalkaan kotiovella ja talvinen seikkailu voi alkaa.

Jutun kirjoittaja koordinoi Kasvattajista Luontoliikuttajiksi -hanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa luontoliikuntaa ja lähiluonnon käyttöä opetuksessa sekä kasvatuksessa hyödyntäviä käytänteitä kasvatusalan oppilaitoksissa sekä juurruttaa uusia menetelmiä ja malleja osaksi opetusta. Lisätietoa: www.suomenlatu.fi/luontoliikuttajiksi

Katariina Syrjäsuo
projektikoordinaattori
Suomen Latu