Asukkaat tyytyväisiä Mäntyharjun ulkoilureitteihin ja hiihtolatuihin, uimarannat ja pyörätiet kaipaavat kehittämistä

01.12.2010|Ulkoile

Mäntyharjun kunta ja Suomen Latu tekivät Mäntyharjun asukkaille ulkoiluolosuhteiden asukaskyselyn, joka oli auki kunnan kotisivuilla neljän viikon ajan. Raportti asukaskyselyn tuloksista on julkistettu kunnan kotisivuilla. Vastauksia saatiin yhteensä 107 :lta asukkaalta, joka on 1,7 prosenttia Mäntyharjun asukkaista.

Mäntyharjulla järjestetyn ulkoiluolosuhteiden asukaskyselyn tulosten mukaan mäntyharjulaiset antavat kunnan reiteille (kuntoreitit, luontopolut ja hiihtoladut) arvosanan tyytyväinen ja parhaimman arvosanan saavat hiihtoladut, joihin ollaan erittäin tyytyväisiä.

Eniten kehittämistä asukaskyselyn mukaan vaativat pyörätiet ja kevyen liikenteen väylät. Varsinkin kylistä keskusta-alueelle suuntautuvien pidempien reittien kehittämiseen toivotaan panostuksia. Myös uimarantoja ja ulkoilupalveluja toivotaan kehitettävän: kunnan kotisivuilta tulisi löytyä tietoa ulkoilupaikoista helposti löydettävässä muodossa.

Asukaskyselyssä kerättiin tietoa myös mäntyharjuisten ulkoilutottumuksista. Asukaskyselyn vastaajat olivat aktiivisia ulkoilijoita ja eniten ulkoiluun käytetään tyypilliseen tapaan pyöräteitä ja erilaisia omaehtoiseen ulkoiluun soveltuvia kohteita: lähimetsiä, kuntoratoja, luontopolkuja ja hiihtolatuja. Suosituimpia ulkoilupaikkoja Mäntyharjulla ovat kesällä keskustan ja kirkonkylän kevyen liikenteen väylät, erilaiset metsäreitit, pururadat sekä luontopolut erona lumisen kauden eniten käytettyyn hiihtolatuun. Pyhäveden rannassa kulkeva reitti on suosittu ulkoilualue kuntakeskuksen urheilukentän rinnalla.

Lisätietoja tästä

Ulkoiluolosuhteiden asukaspaneelissa vilkasta kehittämiskeskustelua

Asukkaille järjestetyssä Mäntyharjun ulkoiluolosuhteita käsittelevässä asukaspaneelissa paikalliset pääsivät keskustelemaan viranhaltijoiden kanssa ulkoilupaikoista ja esittämään kehittämisehdotuksia. Vilkasta keskustelua käytiin Mäntyharjun pyöräteihin, kesäkauden ulkoilureitteihin, uimarantoihin, hiihtolatuihin ja myös ulkoilupalveluihin liittyen.

 Asukaspaneelin lopuksi Suomen Latu luovutti kunnalle diplomin tähän mennessä Sulka II -hankkeen tiimoilta tehdystä ulkoilun edistämistyöstä ja kannustimeksi työn jatkamiseksi.

Tulokset osaksi ulkoiluolosuhteiden kehittämistä: työryhmä jatkaa työskentelyään

Asukkailta asukaskyselyn ja -paneelin avulla kerättyä tietoa käytetään osana laajempaa selvitystä Mäntyharjun ulkoilumahdollisuuksien nykytilasta ja muutoksesta. Selvityksessä on listattu Mäntyharjun ulkoilupaikat ja arvioitu Mäntyharjun ulkoilupaikkojen kokonaisuuden kehittämistarvepainotuksia asukaskyselyn rinnalla. Selvitystä tekee Mäntyharjulle perustettu ulkoilutyöryhmä joka koostuu vapaa-ajan, kaavoituksen, ympäristön, matkailun ja teknisen toimen ulkoiluasiantuntijoista. Mäntyharjun Latu ry on edustanut asukkaita työryhmässä. Mäntyharjun ulkoilutyöryhmä perustettiin Suomen Ladun syyskuussa 2009 aloittaman SULKA II -hankkeen tiimoilta ja Suomen Latu toivoo myös sen jatkavan työskentelyään. Selvitys Mäntyharjun ulkoiluolosuhteista julkaistaan loppukeväästä 2011.

 Mäntyharju toimii Sulka II -hankkeen hankekuntana. Suomen ulkoilumahdollisuuksien katselmus (Sulka II) -hankkeessa käydään läpi 15 suomalaisen kunnan ulkoilumahdollisuudet vuosina 2009 – 2011.  Vuonna 2011 tiedot kerätään valtakunnalliseksi raportiksi kuntien ulkoilumahdollisien nykytilasta, muutoksesta ja tulevaisuuden ennusteista. Valtakunnalliset tulokset julkistetaan 1.12.2011.

Lisätietoja Mäntyharjun ulkoilupaikoista:

Mäntyharjun kunta, vapaa-aikasihteeri Pertti Petman, 040 5859 451, pertti.petman@mäntyharju.fi

Mäntyharjun Reissupolku ry, puheenjohtaja Tapio Sinkko, 0400 653281, reissupolku@hotmail.com

Lisätietoja Sulka II -hankkeesta ja asukaskyselyn tuloksista:

Suomen Latu, SULKA II-hankkeen projektikoordinaattori Eveliina Nygren, 040 7596057, eveliina.nygren@suomenlatu.fi