Suomen Latu hiljentyy kunnioittamaan ikuisuuteen siirtyneen kunniajäsenensä, latuveteraani Altti Luoman muistoa.
Altti Luoma oli syntynyt Siikaisissa 16.3.1932. Pääosan elämäntyöstään dipl.ins. Altti Luoma teki Pirkanmaan vesi- ja ympäristöpiirin päällikkönä.
Altin latutaival alkoi Tampereen Taivaltajien keskuudessa jo 1960-luvun alussa. Tampereella ja Pirkanmaalla hän toimi aktiivisena talkoolaisena kävely-, hiihto- ja pyöräretkien vetäjänä ja saavutti suuren luottamuksen jäsenistön keskuudessa. Hän tuli valituksi vuonna 1963 Tampereen Taivaltajat ry:n hallitukseen ja sittemmin puheenjohtajaksi, joita tehtäviä hän hoiti yli 10 vuoden ajan. Vielä viime vuosiin saakka hän toimi vuosikokousten itseoikeutettuna puheenjohtajana. Latutoiminta vilkastui hyvin paljon hänen aikanaan. Siihen vaikutti mm. Pirkan Hölkän perustaminen vuonna 1970. Altti Luoma oli yksi perustajajäsenistä ja myös aktiivinen hölkkään osallistuja. Yksi merkittävä Altin ja hänen vaimonsa Seijan suorittama tehtävä oli vuonna 1972 alkaneiden jouluvaellusten järjestäminen, mikä tapahtui tavallisesti Pirkanmaan eri kirkkoihin kuten Hämeenkyröön, Sääksmäelle tai Pyhän Olavin kirkkoon Sastamalassa. Tunnelmallinen kirkkoilta tapahtui noin viikkoa ennen joulua, ja kirkkomatka tehtiin yhteisellä bussikyydillä ja ”lyhtyvaelluksena”.
Suomen Ladun hallitukseen Altti Luoma valittiin vuonna 1970. Hän palveli valtakunnallisen järjestön lukuisissa luottamustehtävissä 12 vuotta ja työskenteli siitä ajasta varapuheenjohtajana kuusi vuotta. Suomen Latu valitsi Altin ”Vuoden vetäjäksi” vuonna 1984 ja keskusjärjestön kunniajäseneksi vuonna 1998.
Kaikkein tärkeintä latutyössä on toimiminen toisten henkilöiden liikuttamiseksi – palvelutyö. Tässä Altti toimi esimerkillisesti. Kun Sata-Hämeen vaellustoimintaa suunniteltiin 1970-luvun lopulla, Altti Luoma oli vahvasti mukana. Ja kun sitten vaellustoiminta käynnistettiin, saatiin Altti toiminnan johtajaksi ja kehittäjäksi. Hänellä oli erinomaiset suhteet ja yhteydet kaikkiin Pirkanmaan kuntiin, mikä auttoi vaellusreittien suunnittelussa ja toteutuksessa Ähtärin ja Ikaalisten välillä. Suurimmat vaellusryhmät tulivat niin hiihdossa, kävelyssä kuin pyöräilyssäkin aina Altin kautta ja suureksi osaksi hänen ystävistään. Kukapa muu olisi voinut olla näillä vaelluksilla vetäjänä ja latujen avaajana kuin Altti. Kotoa käsin hän hoiti vuosikymmenten ajan ”vaellustoimistoa” talkoolaisena, keräsi ilmoittautumiset ja jopa maksoi majoitusmaksut omasta pussistaan. Kaikesta talkoilusta hänet palkittiin Tahko Pihkala -mitalilla vuonna 1983.
Suomen Latu suunnitteli kansainvälisten vaellusten käynnistämistä 1990-luvun alussa. Apuun tuli jälleen Altti, joka ryhtyi laajentamaan Kyrönkankaan pyöräretkien reittejä ensiksi Pirkanmaan ulkopuolelle ja sitten myös Viroon ja Baltian maihin. Vähitellen tulivat tutuiksi reitit Norjaan sekä Jäämeren suuntaan että Osloon ja Lillehammeriin. Kaikkein jännittävimmät retket tehtiin varmaankin Karjalaan ja sitten myös Moskovaan. Altti toimi retkien vetäjänä, ja mukana seurasi noin 15 hengen pyöräilijäjoukko.
Pirkan Hiihto - Suomen laturetkien emohiihto - oli aina Altti Luomalle tärkein laturetki. Sen eteen hän teki työtä etenkin toimiessaan tuon tapahtuman puheenjohtajana vuosina 1982-90. Lisäksi hän vaikutti Pirkan Kierroksen syntyyn ja toimintaan sekä vapaaehtoisena toimijana että osanottajana. Pirkan Hiihto -suorituksia kertyi tuolta 90 kilometrin matkalta 21 kertaa ja lisäksi 33 km:n mittaisen Pirkan Hölkän -suorituksia 33 kertaa. Vielä talvella 2015 eli 83-vuotiaana hän osallistui kunniahiihtäjien kanssa 10 kilometrin taipaleeseen.
Suuri ystävien ja omaisten joukko jäi kaipaamaan Alttia. Ahkera talkoolainen, ladunavaaja, mökillä puuhaaja ja mustikanpoimija puuttuu nyt joukostamme, mutta Altin hienot ideat ja aikaansaannokset elävät latuväen keskuudessa, muistoissamme ja Suomen luonnossa.
Tuomo Jantunen, liikuntaneuvos, Altti Luoman ystävä