53. Leiripäiviä vietettiin aurinkoisissa tunnelmissa Suomussalmella

05.07.2010|Ulkoile

Suomen Ladun 53. perinteiset leiripäivät vietettiin Suomineidon vyötäröllä Suomussalmella 2. - 4.7.2010 aurinkoisissa merkeissä. Leiripäivät ovat Suomen Ladun suurin vuosittainen jäsentapahtuma, joilla latulaisten kuuluisa ”latuhenki” konkretisoituu. Tänä vuonna leiripäiville osallistui 593 latulaista ympäri Suomen. Leiripäiville osallistuminen on odotettu tapahtuma ja Suomussalmen Samoojat olivatkin järjestäneet osallistujille monenlaisia elämyksiä.

Ohjelmassa oli tänä vuonna panostettu monipuolisuuteen ja valinnan varaa kävijällä olikin. Ohjelmassa oli perinteisten leikkimielisten kilpailujen lisäksi monenlaisia retkiä, melontaa, maastorullaluistelua, ongintaa, aamujumppaa, hanurimusiikkia, yhteislaulua nuotion loimussa ja tanssia tanssiorkesterin tahdissa. Leiriläiset pääsivät tutustumaan myös Suomussalmen alueen nähtävyyksiin. Leiripäivien ohjelmassa oli retki Suomussalmen ainutlaatuiseen Soivaan Metsään ja Suomussalmen kuuluisaan Raatteenporttiin leiripäiväläinen sai valita risteilyn tai pyöräretken. Ohjelmassa oli myös risteilyä Kiantajärvellä. Geokätköilyyn leiriläinen pääsi tutustumaan infossa ja erillisillä leiripäiväkätköillä.

Erilaiset kilpailut ovat osa leiripäivien syvintä olemusta. Myös Suomussalmella kamppailtiin voitosta monissa eri lajeissa.

Lentopallossa kisattiin toden teolla Ruukin koulun kentällä koko aurinkoinen lauantai ja sunnuntai-aamupäivä. Miesten kisassa voiton vei Kouvolan Latu, joka tiukassa finaalissa ratkaisi pelin viimeisessä erässä Vantaan Ladun antaessa kovan vastuksen. Miesten harrastesarjan voittoon pelasi Vantaan Latu. Naisten kilpasarja pelattiin tänä vuonna yhdessä harrastesarjan kanssa. Naisten sarjan finaali pelattiin miesten lailla tiukan kamppailun merkeissä. Voiton itselleen vei viimeisessä erässä Jyväskylän Latu Iisalmen Ladun tullessa hopealle.

Leiripäivien vaelluskilpailussa oppii aina uutta. Siihen osallistuminen on joukkueen tavoitteista riippuen joko hyvin leppoisa ja rentouttava tapa viettää kesäpäivä tai sitten taistellaan aikaa vastaan toden teolla. A-sarjassa kilpaillaan leikkimielisen tosissaan aikaa vastaan ja voittajaksi selviytyivät monen tunnin koitoksen jälkeen Mikkelin Ladun kolmihenkinen joukkue. Vastuksen antoi toiseksi tullut Valkeakosken Latu häviten vain pisteellä voittajille. B-sarjassa voittoon vaelsi Someron Latu ja perhesarjassa Suupohjan Latu. Mielenkiintoinen kamppailu käytiin myös vaelluskisan B-sarjan kolmannesta ja neljännestä sijasta. Erikseen järjestetyn palikkatestinkin jälkeen Puijon Ladun ja Tunturikerho Tietsan II -joukkue olivat tasapisteissä ja loppujen lopuksi kolmas sija ratkottiin kolikolla Puijon Ladun hyväksi.

Kyykänlyönti tunnetaan vuosisatoja vanhaksi peliksi ja kylien väliseksi paremmuuden mittelöksi. Leiripäivillä kyykkää pelattiin sekä henkilökohtaisena että parikilpailuna. Naisissa henkilökohtaisen sarjan voiton vei Kirsti Nenonen Kuusaan Ladusta ja miehissä Hannu Päivinen Joensuun Ladusta. Miesten veteraanisarjassa voittoon heitti Kalevi Jokinen Iisalmen Ladusta. Tänä vuonna kyykkäkilpailu oli avattu myös muille kuin Suomen Ladun jäsenille. Rajan takaa olikin tullut pelaamaan kovatasoinen Kalevalan naiskvartetti, joka vei naisten parikilpailun ja myös Suomen Ladun hallitusta ja toimiston henkilökuntaa vastaan pelatun ystävyysottelun. Miesten parikilpailussa voiton vei Suonenjoen ladun 1 -joukkue.

Leiripäiväläiset kisasivat myös suunnistuksessa, rantalentopallossa, frisbeegolfissa, mölkyssä ja saappaanheitossa. Kaikkien kilpailujen tarkemmat tuloksen löydät tästä. Onnea voittajille!

Suomen Latu haluaa kiittää Suomussalmen Samoojien 114 talkoolaista, joiden ansiosta leiripäivistä tuli jälleen ikimuistoinen ja lämminhenkinen tapahtuma 593 kävijälle. Suomussalmen tarjosi mahtavat puitteet sekä luonnonolosuhteiden että kunnan tuen kautta tälle ulkoilijan tapahtumalle, tästä kiitos Suomussalmen kunnalle.

Ensi vuonna luvassa on monenlaista toimintaa Vantaalla Hakunilan urheilupuiston maisemissa. Suomen Ladun Yhdessä -teeman mukaisesti 54. Leiripäiviä ovat järjestämässä Vantaan Latu, Espoon Latu, Keravan Latu ja Tunturikerho Kavtsi. Tervetuloa mukaan!

Kuvia leiripäivistä

Teksti: Eveliina Nygren
Kuvat: Eveliina Nygren, Linus Schärer