Uusi päiväkoti Vesilahdelle
Suomen Ladun kuudes Luonnossa kotonaan -päiväkoti on avattu Vesilahdella. Luonnossa kotonaan -toiminta on luonnonläheistä ja kodinomaista päivähoitoa.
Parasta juuri nyt: Villasukat
Käsityöt ja itse tekeminen ovat muotia. Hyvä joululahjavinkki omalle vaeltajalle on itse tehdyt villasukat.
Oulun ja Kokkolan ulkoiluolosuhteiden selvitykset
Suomen Latu teki yhteistyössä selvityksen sekä Oulun että Kokkolan ulkoilumahdollisuuksien nykytilasta ja muutoksesta kevään ja kesän 2010 aikana. Selvitystä tekemässä oli molempiin kaupunkeihin perustettu ulkoilun yhteistyöryhmä. Selvitykset ovat osa Suomen Ladun vuosille 2009-2011 sijoittuvaa Sulka II -hanketta.
Pyhät Polut nousevat suksille
Ensi talvena pyhille poluille pääsee myös hiihtäen. Ensimmäinen Pyhät Polut -hiihtovaellus hiihdetään helmikuussa Joensuusta Enonkoskelle.
Suomen Latu kysyy kuntalaisilta ulkoiluolosuhteista
Suomen Latu tekee asukaskyselyn koskien kunnan ulkoilupaikkoja 15 kunnassa osana Sulka II -hanketta. Kuntien kanssa yhteistyössä tehtävät ulkoilupaikkoja koskevat asukaskyselyt alkoivat Jyväskylässä, Parikkalassa ja Kouvolassa.
Pikkujoulut Suomen Latu Oittaalla
Tule viettämään tunnelmalliset pikkujoulut Oittaan Kartanoon. Kartanosta löytyy tilat niin pienille kuin isoillekin ryhmille, tee varauksesi nyt!
Terveyttä talviuinnista – Talviuintikausi käynnistyy
Talviuintikausi avataan virallisesti huomenna lauantaina Terveys-messuilla Helsingissä.
Sulka II -hanke: Uusi Kouvola kehittää ulkoilupaikkojaan
Vuoden 2009 alusta Kymen läänin pääkaupungiksi muodostettiin suurkunta, kun Kouvolan, Anjalankosken, Elimäen, Valkealan, Jaalan ja Kuusankosken kunnat yhdistettiin. Uudesta Kouvolasta muodostui noin 90 000 asukkaan kunta, jonka ulkoilumahdollisuuksien saavutettavuutta ja tarjontaa selvitetään juuri alkaneen Sulka II -hankkeen avulla.
Sandelsin syysjotos Iisalmella
Reserviläisurheiluliitto kutsuu Suomen Ladun jäseniä 40. valtakunnalliseen syysjotokseen. Sandels Syysjotos kilpaillaan Iisalmella 17.-19. syyskuuta.
Sulka II -hanke: Rovaniemen ulkoilureiteille hyvä arvosana
Rovaniemen kaupunki ja Suomen Latu tekivät Rovaniemen asukkaille ulkoiluolosuhteiden asukaskyselyn. Raportti asukaskyselyn tuloksista on julkistettu kunnan kotisivuilla. Torstaina 19.8.2010 asukkaat pääsivät keskustelemaan Rovaniemen ulkoiluolosuhteista vanhan maalaiskunnan kunnantalon Tiroli -salissa järjestetyssä asukaspaneelissa.