Uutisarkisto

Virhe jäsenmaksulaskutuksessa

Suomen Ladun vuoden 2011 jäsenmaksuja laskutettaessa on valitettavasti tapahtunut virhe. Laskuissa on tulostusvaiheessa tapahtunut pyöristys, jonka vuoksi osassa laskuista on 0,50 euron virhe. Tarkista listalta, kuuluuko jäsenyhdistyksesi virheellisen laskutuksen piiriin ja voit muuttaa laskusi loppusumman oikeaksi.

11.01.2011|Ulkoile

Suomen Ladun hiihtokoulu esillä YLE Uutisissa

Runsaslumiset talvet ovat innostaneet suomalaisia hiihtoladuille, YLE Uutiset kertoi 9.1. Hiihtobuumi näkyy myös hiihtotapahtumissa ja hiihtokouluissa, joihin on ilmoittautunut tavallista enemmän väkeä. YLE vieraili hiihtokoulussa Espoossa Suomen Latu Oittaalla, missä vesikelikään ei säikäyttänyt hiihtäjiä.

10.01.2011|Ulkoile

Luonnonjäät kutsuvat

Luistelu on mitä parhainta luontoliikuntaa. Aurattuja ratoja löytyy Suomesta jo toistasataa. Taitojen karttuessa voi siirtyä vapaille luonnonjäille, ainutkertaisten kokemusten ääreen.

04.01.2011|Ulkoile

Parikkalan ulkoilupaikkojen asukaskyselyn tulokset julkistettu

Parikkalan kunta ja Suomen Latu tekivät Parikkalan asukkaille ulkoiluolosuhteiden asukaskyselyn, joka oli auki kunnan kotisivuilla neljän viikon ajan. Vastauksia saatiin yhteensä 154 :lta asukkaalta, joka on 2,6 prosenttia Parikkalan asukkaista.

18.12.2010|Ulkoile

Suomen Latu liikuttaa MBT-jalkineilla

MBT Suomi Oy ja Suomen Latu ovat solmineet yhteistyösopimuksen vuodelle 2011. Yhteistyön tavoitteena on edistää Suomalaisten hyvinvointia liikkumisen ja sen helpottamisen kautta.

16.12.2010|Ulkoile

Suomen Ladun lausunto: Liikenneolosuhteet 2035 -suunnitelma

Liikenneolosuhteet 2035 on Liikenneviraston pitkän aikavälin suunnitelma (PTS) ja sisältää näkemyksen liikennejärjestelmän kehittämisestä. Sen tavoitteena on tarjota päätöksentekijöille aineistoa liikennejärjestelmän kokonaisuutta koskevan päätöksenteon tueksi.

15.12.2010|Ulkoile

Kehittyvien polkujen Katmandu

Suomen Ladun vaellusreittihankkeen ensimmäinen vaihe Nepalissa päättyy tämän vuoden lopussa. Katmandun laakson kulttuurireitti saa kuitenkin jatkoa, sillä hankkeen kakkosvaihe sai ulkoasiainministeriöltä hankeavustustusta vuoteen 2013 asti.

13.12.2010|Ulkoile

Mahdollistanko minä lasteni liikunnan?

Tiedätkö, kuinka paljon lapsesi tulee liikkua päivittäin? Lue asiantuntijoiden toimenpide-ehdotukset ja testaa, oletko sinä lasten liikunnan mahdollistaja.

09.12.2010|Ulkoile

Eduskunta lisää luontopalveluiden budjettia

Paljon pelätty luontopalveluiden alasajo ei toteudu, uutisoi YLE Uutiset. Valtion ensi vuoden budjetti kasvaa liki 60 miljoonalla eurolla, josta Metsähallituksen luontopalveluiden rahoittamiseen käytetään 3,6 miljoonaa euroa lisää.

01.12.2010|Ulkoile

Asukkaat tyytyväisiä Mäntyharjun ulkoilureitteihin ja hiihtolatuihin, uimarannat ja pyörätiet kaipaavat kehittämistä

Mäntyharjun kunta ja Suomen Latu tekivät Mäntyharjun asukkaille ulkoiluolosuhteiden asukaskyselyn, joka oli auki kunnan kotisivuilla neljän viikon ajan. Raportti asukaskyselyn tuloksista on julkistettu kunnan kotisivuilla. Vastauksia saatiin yhteensä 107 :lta asukkaalta, joka on 1,7 prosenttia Mäntyharjun asukkaista.

01.12.2010|Ulkoile