30.11.2015|Osallistu
Suomen Latu otti kantaa vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raporttiin.
Kuva: Sampsa Sulonen
Valtiovarainministeriö asetti työryhmän selvittämään vapaaehtoistyön lainsäädännön kehittämistarpeita ja ohjeistuksen täsmentämistä sekä ministeriöiden koordinointivastuita vapaaehtoistoimintaa koskevan lainvalmistelun sekä vapaaehtoistoiminnan yleisten edellytysten luomisen osalta.
Työryhmän asettaminen perustuu valtioneuvoston demokratiapoliittisen selonteon (VNS 3/2014 vp.) linjaukseen siitä, että vapaaehtoistyön lainsäädännön ja ohjeistuksen kehittämistarpeita tulisi selvittää, koska niissä on nähty epäselvyyksiä, jotka haittaavat vapaaehtoistoimintaa.
Suomen Latu otti kantaa vapaaehtoistyön koordinaatioon ja toimintaedellytysten kehittämiseen.
Suomen Latu yhtyi näkemyksissään pitkälti Kansalaisareenan lausuntoon. Lausunnossa todetaan muun muassa, että valtiovarainministeriön työryhmä on paneutunut laajaan ja hajanaiseen vapaaehtoistoiminnan kenttään ansiokkaasti. Valittu teemavalikoima on kattava ja käsittää vapaaehtoistoiminnan toimintaedellytysten kannalta keskeisimmät alueet.
Suomen Latu on liikuttamiseen ja ulkoilijoiden edunvalvontaan keskittynyt ulkoilujärjestö, johon kuuluu yli 80 000 jäsentä. Järjestön 217 yhdistyksessä tehtiin viime vuonna 2014 lähes 170 000 talkootuntia.
Kommentoi