Tuhannet nousivat suksille lauantaina

08.02.2016|Osallistu Ulkoile

Suomen Ladun valtakunnallista Yhdessä hiihtäen -päivää vietettiin lauantaina 6. helmikuuta.

Lauantaina järjestettiin yli 90 Yhdessä hiihtäen -tapahtumaa. Kuvan suksimarkkinat järjestettiin Helsingin Paloheinässä.

Suomen Ladun jäsenyhdistykset ilmoittautuivat joukoin Yhdessä hiihtäen -päivän tapahtumajärjestäjiksi. Ilmoitettuja paikallistapahtumia oli yli sata, mutta sääolosuhteet verottivat järjestäjiä sen verran, että keskusjärjestön tiedossa olevia toteutuneita tapahtumia on ollut 92 kappaletta.

Tapahtumat olivat paikallisyhdistysten tai Suomen Ladun hiihtoniilojen järjestämiä. Tapahtumissa hiihdettiin, käveltiin, päivystettiin ladun varrella, voideltiin suksia, harjoiteltiin hiihtotaitoja Muumihiihtoharjoitteilla ja tutustuttiin kaikenlaisiin talviulkoilun muotoihin.

Helsingin Paloheinässä Suomen Latu hiihtopalvelut järjestivät suksimarkkinat ja Helsingin Latu sekä Pikomalan Retkeilijät esittelivät toimintaansa ja tarjosivat hiihtäjille mehua. Mehupisteellä mukien menekki kertoo, että paikalla kävi ainakin noin 400 hiihtäjää. Mukana oli myös Protect Our Winters Finland, jonka aktiivi Teemu Kalliojärvi veti tapahtumaosallistujille ilmaisia hiihdonopetustuokioita.

”Sää suosi meitä, joten paikalla oli paljon hiihtäjiä”, tapahtumapäivän koordinaattori Elina Silkelä kertoo.

”Erityisesti mehupiste oli hiihtäjien suosiossa ja saimmekin roimasti näkyvyyttä sekä jaettua tietoa helsinkiläisten paikallisyhdistysten toiminnasta”, Silkelä iloitsee.

Pohjanmaalla järjestettiin lähes parikymmentä Yhdessä hiihtäen -päivän tapahtumaa. Kuulumiset yhdistyksiltä ovat vaihtelevia. Vaasan hiihtotapahtuma houkutteli lähes 100 osallistujaa, Seinäjoen ladunvarsipäivystys lähes 70 osallistujaa ja Kalajoen perhetapahtuma 60 osallistujaa. Oulussa sen sijaan hiihtoretkille osallistui vähemmän väkeä.

”Haukiputaan Ladun ja Lapinkävijät Owlan hiihtoretkellä Tervareitillä oli vain kolme osallistujaa, vaikka tiedotustyötä tehtiin ahkerasti ja oltiin radiossakin”, kertoo molempien yhdistysten puuhamies Hannu Liljamo.

”Oulun Latu hiihteli samana päivänä suomaisemissa ja heidän retkellään oli ollut 12 osallistujaa”, Liljamo summaa.

Suomen Latu kerää yhdistyksiltä tiedot osallistujamääristä ja uusista jäsenistä. Tärkein kuitenkin toteutui: tapahtumia järjestettiin ympäri Suomea, ihmiset ulkoilivat ja hiihtivät yhdessä. Tapahtumatempaus myös aktivoi hiljaiseloa viettäneitäkin Suomen Ladun jäsenyhdistyksiä.

”Iloinen mieli ja yhdessä tekemisen meininki jäi tästä tapahtumapäivästä päällimmäiseksi mieleen”, Silkelä toteaa tyytyväisenä.

Kommentit

Yhdessä hiihtäen turvapaikanhakijoiden kanssa

Oulussa SPR Oulun vaapaehtoiset hiihtivät yhdessä turvapaikanhakijoiden kanssa laskiaissunnuntaina 7.2. Ihan ensimmäistä kertaa suksilla hiihtoystävämme olivat. Hauskaa oli! Uudestaan hiihdetään tänä talvena!

- 08.02.2016

Kommentoi