Suomen Latu on palkinnut Vuoden liikuttaja -tunnustuksella koiran, tuon ihmisen parhaan ystävän. Suomen Ladun kevätkokouksessa palkittiin myös ulkoilun saralla ansioituneita ihmisiä.
Kira-koirakin on Vuoden liikuttaja. Kuva: Sampsa Sulonen
Mikä on Suomen “ulkoiluttavin” asia? Mikä saa ihmisen liikkeelle sateessa ja myrskyssäkin? No, se on tietenkin koira.
Suomen Latu on valinnut Vuoden liikuttajaksi koiran, ihmisen parhaan ystävän. Koiria on Suomessa noin 700 000, ja koira “aiheuttaa” päivittäin 2,1 miljoonaa ulkoiluhetkeä eli vuositasolla yli 500 miljoonaa ulkoilukertaa.
“Koira liikuttaa suomalaisia säällä kuin säällä ja vie ulos kaiken ikäisiä, lisäten suomalaisten hyvinvointia niin hyvinä kuin huonoina hetkinä”, toteaa Suomen Ladun puheenjohtaja Kirre Palmi.
Tunnustuksen ottaa vastaan – kaikkien koirien puolesta – Suomen Kennelliitto.
“Olemme Kennelliitossa erittäin iloisia tästä huomionosoituksesta”, kiittää Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.
Kennelliitto toimii lähes 150 000 jäsenensä voimin koirien ja koiraharrastuksen puolesta. Liiton toiminnan piirissä on reilusti yli 70 erilaista koiraharrastuslajia. Viime vuonna erilaisia koiraharrastussuorituksia oli yli 360 000.
Vuoden liikuttaja -huomionosoitus myönnetään organisaatiolle, yritykselle tai taholle, jonka toiminta on liikuttanut suomalaisia valtakunnallisesti merkittävissä määrin. Huomionosoituksen valinnasta päättää Suomen Ladun hallitus.
Vuoden liikuttaja -huomionosoitus luovutettiin Suomen Kennelliitolle Suomen Ladun kevätkokouksessa sunnuntaina 26.4.2020. Artikkeli jatkuu videon jälkeen...
Suomen Latu huomioi kevätkokouksessaan yhdistyksiä ja yhdistysaktiiveja, jotka ovat edistäneet merkittävästi ulkoilua ja järjestön tavoitteita.
Vuoden jäsenyhdistyksenä palkittiin Kotkan Latu. Tunnustus myönnetään jäsenyhdistykselle, joka on menestyksellisesti toteuttanut Suomen Ladun toiminta-ajatusta ja strategiaa.
Kotkan Latu on ennakkoluulottomasti tarttunut haasteisiin, ottanut kokonaisvastuuta Suomen Ladun frisbeegolf-toiminnasta ja saanut frisbeegolfin kukoistamaan Kotkassa. Yhdistyksessä on panostettu myös perheliikuntaan. Kotkan Ladun tukikohdassa Petäjäpirtillä perheet, koululuokat, päiväkodit, työyhteisöt ja muut yhdistykset käyvät sankoin joukoin saamassa ulkoilun palveluita Kotkan Ladulta.
Roosa Rissanen Kemin Ladusta on Vuoden nuori latulainen. Tunnustus myönnetään alle 30-vuotiaalle jäsenyhdistyksen jäsenelle, joka on toiminut aktiivisesti jäsenyhdistyksessä joko ohjaustehtävissä, tapahtumissa tai luottamustehtävässä.
“Roosa on toiminut kaksi kautta Kemin Ladun hallituksessa. Hallitustyöskentelyssä hän on ollut aktiivinen ja kantaaottava. Onpa jopa patistellut meitä vanhempia aktiiveja järjestämään toimintasuunnitelmaan merkittyjä tapahtumia. Uusia ideoita hän on meille tuonut, viimeisimpänä maastopyöräilyn aloittaminen Kemin Ladussa. Kemin Ladun lastentoiminnan vastaavana toimiminen on uusin Roosan tehtävistä”, ehdotuksessa todetaan.
Vuoden vapaaehtoinen -tunnustuksen sai Risto Jussila Porkkalan Polusta. Tunnustus myönnetään jäsenyhdistyksen vapaaehtoistyön tekijälle, joka on mm. merkittävällä tavalla edistänyt jäsenyhdistyksen toimintaa.
“Risto on ollut innolla mukana rakentamassa tapahtuma-alueita Oittaan perhepäivässä ja Oittaan Metsähotellissa. Risto toimii aktiivisesti naapuriyhdistyksen (Espoon Latu) retkien vetäjänä. Ristolle on sydämen asia auttaa muita ja edistää etenkin perheiden ja lasten ulkoilua. Risto tekee latutyötä yli yhdistysrajojen ja hän omalla esimerkillään sekä inspiroi muita että luo positiivista ilmapiiriä ja latuhenkeä.”
Vuoden ulkoilijaksi valittiin Markku Kaskinen Turun Ladusta. Tunnustus myönnetään henkilölle, joka on osallistunut useisiin jäsenyhdistyksen eri lajeihin ja/tai tapahtumiin ja/tai talkoisiin vuoden aikana tai on kokeillut ennakkoluulottomasti uusia lajeja ja/tai toimintamuotoja.
“Markku on osallistunut pitkäaikaisesti Turun Ladun kävelytoimintaan ja hiihtotoimintaan. Hän on osallistunut Turun Kuntorasteille tuoden yhdistykselle osallistumispisteitä. Hän on myös kävelytoiminnassa vetäjänä.”
Vuoden innostaja on Heli Hilliaho Maaselän Ladusta. Tunnustus myönnetään henkilölle, joka mm. ideoi ja synnyttää uutta toimintaa omassa yhdistyksessä, ehkä yli yhdistysrajojenkin, ja luo hyvää henkeä ja saa porukan toimimaan tuloksellisesti yhdessä.
“Heli innostuu itse ja innostaa yhden ihmisen, porukan ja usein suuren joukon ihmisiä laajaltakin alueelta toimimaan yhdessä. Heli huomaa asioita, ilmiöitä ja ajankohtaisia teemoja joiden ympärille syttyy ideoita toteuttaa mukavilla ja innostavilla tavoilla latutyötä omassa yhdistyksessä, eri yhteistyökumppaneiden kanssa, latualueena ja valtakunnallisesti. Helin kanssa toimiessa on turvallista innostua itsekin, koska voi luottaa siihen, että homma hoidetaan yhdessä mukavasti.”
Kommentoi