Lapset juhlistavat maailman metsiä kasvattamalla mäntyjä siemenistä

21.03.2018|Lastentoiminta Ulkoile

Maaliskuun 21. päivänä vietetään YK:n kansainvälistä metsien päivää. Tänä vuonna päivän teemana ovat kaupunkimetsät.

Metsät tekevät ympäristöstämme paremman. Metsien ja puiden luontoarvo voi olla merkittävä tiheästi rakennetuissa kaupungeissa. Vihreä ympäristö on viihtyisämpi myös ihmisille. Metsät tuottavat yhteyttäessään happea, vaimentavat melua, sitovat liikenteen pölyä ja tuovat näkösuojaa sekä kauniita maisemia urbaaniympäristöön.

Luontoympäristössä oleskelu vaikuttaa myönteisesti ihmisten terveyteen. Puistopuiden katveessa on mukava oleskella. Kaupunkimetsien polut ja ulkoilureitit tarjoavat liikuntapaikkoja asukkaille ja kannustavat terveelliseen elämäntapaan.

Lähimetsät ovat myös inspiroivia leikkiympäristöjä lapsille. Metsässä lapset keksivät itse tekemistä ilman aikuisen ohjausta tai leikkivälineitä.

Kylvöprojekti opettaa puiden kasvusta

Lapset juhlistavat maailman metsiä kasvattamalla omia mäntyjä siemenistä. Yli 200 alakoulua ja päiväkotia on ilmoittanut noin 6 000 lasta Minun puuni -projektiin. Projektissa kukin lapsi kylvää viisi männynsiementä omaan purkkiinsa ikkunalaudalle.

Projektin ympärille on helppo nivoa laajempi oppimiskokonaisuus. Lasten kylvöpuuhien aikoihin myös metsien puut kylvävät siemeniään. Kävyt rapsahtelevat kevätauringon kuivattamina auki ja siemenet leijuvat hangille.

Mänty itää hitaasti, mutta on pitkäikäinen. Lapset voivat verrata männyn kasvua nopeasti itävään mutta lyhytikäiseen rairuohoon, jonka kylvöaika on myös käsillä.

Alkukesästä lapset vievät pienet sirkkataimet kotiin ja istuttavat ne ulos, sillä huonekasvina mänty ei menesty. Jos kylvöprojektiin osallistuvien lasten kaikki pienet puut lähtisivät kasvuun ja niistä perustettaisiin metsikkö, se olisi 15 hehtaarin laajuinen.

Pitkäikäiset ja suureksi kasvavat puut ovat suuria hiilivarastoja. Niillä on merkitystä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Hiili säilyy varastoituneena myös puusta valmistetuissa tuotteissa. Kouluissa ja päiväkodeissa puusta peräisin olevia tuotteita on paljon, oppimateriaaleista ja leluista pulpetteihin ja muihin kalusteisiin.

Pienten siementen kylvöstä voi jatkaa hyvinkin laajojen ilmiöiden opetukseen. Lasten kanssa kannattaa lähteä myös ulos, sillä oppiminen on mielekkäämpää metsässä tai vaikkapa ihan yhdenkin kaupunkipuun juurella.

Minun puuni -projektin siemenet on lahjoittanut Siemen Forelia. Suomen Metsäyhdistyksen kanssa yhteistyössä ovat Suomen Latu, Metsämörriohjaajat ry ja Finlands Svenska Idrott. Toimintaa rahoittaa Suomen Metsäsäätiö.

Minun puuni -kylvöprojekti:
www.smy.fi/tapahtumat/minun-puuni

YK:n kansainvälinen metsien päivä (The International Day of Forests):
www.fao.org/international-day-of-forests/en/

The International Day of Forests video 2018:
www.youtube.com/watch?v=ucXz3EqzRLo&feature=youtu.be

#IntlForestDay
#MinunPuuni
#MittTräd
#MyTree

Kuva: Anne Turunen