Uutisarkisto

Image
Image

Lumiukkojen lystikäs maailma Heinolan Raviradalla

29.01.2018

Suomen Ladun juhlakampanjan startti su 28.1. veti Heinolan Raviradalle hyvän matkaa toistasataa innokasta ja uteliasta lumiukkojen pystyttäjää. Vajaassa kolmessa tunnissa syntyi yli 50 lumiukon armeija, jota kelpaa esitellä. Hiihtolatua reunustavat sulassa sovussa pullukat, atleetit ja kuninkaalliset lumiukot seuranaan lauma satueläimiä. Kampanja jatkuu, ja 80 lumiukon joukko on tavoitteena.

Ladun talkooryhmä ja kummiluokan koululaiset olivat aloittaneet työn jo viikolla. Valmiiksi tehtiin aihioita pahvimuottien avulla. Torstaisen rankkasateen jälkeen mentiin pahinta peläten katsastamaan työmaata. Hyvin olivat aihiot narulla sidottujen jätesäkkien sisällä selviytyneet. Lauantaina jatkettiin aihioitten pystyttämistä. Sunnuntai-aamuna oli kentän laidalla rivissä työkaluja ja tarvikkeita lumenveistotaiteilijoita varten: lapioita, puisia muotoilulastoja, säkillinen porkkanoita, luumuja, käpyjä ja oksia. Kuumaa mehua oli tarjolla kaikille.

Nuorin lumenveistäjä Daniel (1 v 2 kk) keskittyi täysin omaan suoritukseensa lumilapio tomerasti kädessä, haastattelua ei herunut. Kokeneimmasta päästä oli Vexi (noin 80 v): ”Täähän myö osataan!”. Yli puolet ahertajista oli lapsia. Ei kiinnostus lumen muovaamisesta ukoiksi ole heille vierasta. Keskittymiskykyä, mielikuvitusta ja luovuutta riitti! Kaveria autettiin tarvittaessa ja naapurin teosta ihasteltiin siinä kuin omaakin. Varsin kunnianhimoisiakin tavoitteita oli asetettu. Suomen Ladun viirin työntäminen valmiin ukon käteen kruunasi työn.

Kun nuorilta rakentajilta kyseli, millainen kaveri Lumiukko on, sai vastaukseksi laatusanoja: lempeä, luontoa rakastava, leikkisä, arvaamaton, cool, uskollinen.

Teksti: Sirpa Mäkilä, Heinolan Latu