Uutisarkisto

Image
Image

Lumiukkoja lahjoitettiin ystävänpäivänä toistakymmentä ympäri Suomen

19.02.2019

#UlkonaKuinLumiukko-kampanjan osana järjestetty ystävänpäivätempaus keräsi suuren määrän lahjoitushakemuksia, joista valittiin perusteluiden perusteella toteutukseen noin kymmenen kohdetta.

Puijon Latu lahjoitti lumiukon 100 vuotiaalle Almalle. Alma on toiminut jatkosodassa lottana rintamaolosuhteissa. Lumiukko on rakennettu Alman kotitalon edustalla olevaan puistoon sellaiseen paikkaan, että Alma näkee sen oman asuntonsa parvekkeelta.
Lottaperinneyhdistyksen sekä sotaveteraanien kuoron edustajia oli myös paikalla laulamassa ja Yle Kuopio teki lahjoitustilaisuudesta suoran radiolähetyksen. Alma on entinen Suomen Ladun jäsen, mikä toi vielä lisäarvoa tilaisuudelle.

Alman terveiset Suomen Ladulle: "Täytyy olla tuttu metsän kanssa."

Lopen Samoojat antoivat lumiukon ystävänpäivälahjaksi Lopen kunnalle. Ari Pakarisen ottamassa kuvassa lahjan vastaanottajat Lopen kunnanjohtaja Mikko Salmela ja liikunnanohjaaja Satu Suomalainen sekä osa rakentajista. Lopen kunta valittiin lumiukon lahjoituskohteeksi aktiivisesta otteesta #ulkonakuinlumiukko-kampanjan tukemiseen. Suurin osa Lopen kouluista ja päiväkodeista on osallistunut lumiukkokampanjaan ja lumiukkolaskurin mukaan Lopen kuntaan on tällä hetkellä rakennettu jo 548 lumiukkoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Saimaan Ladun kohteeksi valikoitui Neuroliitto ry:n palvelutalo Satakieli. Satakieli on koti 35:lle vaikeavammaiselle, neurologista sairautta sairastavalle asukkaalle. Suurion osa asukkaista liikkuu pyörätuolilla, joten omatoiminen lumiukkojen teko ei enää onnistu. Pihalla komeilevat lumiukot piristävät valtavasti asukkaiden päivää.

Maaselän Ladun vapaaehtoiset veivät palvelukoti Honkalinnan asukkaat ystävänpäivänä piha-alueella olevaan kotipuistoon. Lumiukkoja rakennettiin yhteisvoimin useita ja työn lomassa nautittiin myös nuotiolla valmistettua tikkupullaa.

Vammalan Retkeilijät ry kävi rakentamassa lumiukon ja lumiakan Sastamalassa sijaitsevan palvelukoti Tupahoivan sisäpihaan. Asukkaat katselivat innokkaana ikkunasta koko rakennusprojektin ajan. Tupahoivan kotisivuilla kerrotaan: "Tupahoivan tarinaan vaikuttaa olennaisesti kohtaamiset arjessa ja juhlassa, jotka ovat toteutuneet useiden ihmisten kanssa." Tässä yksi hyvä esimerkki hyvän mielen kohtaamisesta.

Mäntyharjun Reissupolku totoeutti lumiukkolahjoituksen Ruskahovin vanhainkodin piha-alueelle piristämään vanhusten, läheisten ja henkilökunnan päivää. 

Suomen Ladun toimisto lahjoitti myös lumiukkoja pitkäaikaisille kumppaneilleen. Toiminnanjohtaja Eki Karlsson yhdessä rakennuspartionsa kanssa kävi lahjoittamassa lumiukon Olympiakomitealle, Sydänliitolle sekä Fenix Outdoorille.