Uutisarkisto

Image
Image

Kansanedustajat avasivat Ulkona kuin lumiukko -kampanjan

31.01.2019

Suomen Latu ja Eduskunnan urheilukerho EUK haastoivat eduskuntaryhmät lumiukkotalkoisiin. Pikkuparlamentin nurmialueelle nousi keskiviikkona 10 puolueen lumiukot, jotka samalla kuvastivat puolueiden vaaliohjelmia. Esimerkiksi Vihreiden lumiukko viestitti ilmastonmuutoksen uhasta ja sen torjunnan tärkeydestä.

Perussuomalaisten pampulla ja käsiraudoilla varustettu lumiukko taas otti kantaa turvallisuuteen ja poliisien resursseihin.

Suosituin "lumiukoista" taisi olla kuitenkin RKP:n Muumimamma, jonka ympärillä turistit pyörivät ottamassa kuvia jo ennen tapahtuman päättymistä.  

Kansanedustajat ja lumiukot houkuttelivat paikalle myös paljon mediaa. Lumiukot olivatkin illalla puheenaiheena muun muassa Kymmenen uutisten loppukevennyksessä. Videoita tapahtumasta julkaisivat myös Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, YLE ja Iltalehti.

"Tunnelma tapahtumassa oli erinomainen. Kansanedustajat todella heittäytyivät ja loivat todella upeita teoksia!" Suomen Ladun viestintäpäällikkö Panu Könönen kehuu. 

Alla esimerkki Vasemmistoliiton maapalloa syleilevästä lumiukosta. 

Kansanedustajien lumiukkotalkoot olivat samalla startti Suomen Ladun Ulkona kuin lumiukko -kampanjalle, jonka tavoitteena on saada kaikenikäiset suomalaiset ulkoilelmaan ja rakentamaan vähintään 10 000 lumiukkoa. Kampanjan verkkosivuille tulee lumiukkolaskuri, johon rakennetut lumiukot voi käydä ilmoittamassa. Luvassa on myös melkein sata Suomen Ladun jäsenyhdistysten ja muiden toimijoiden järjestämään lumiukkotapahtumaa. 

Ulkona kuin lumiukko -kampanja alkaa 2.2. ja päättyy 10.3. Lisätietoja kampanjasta: www.suomenlatu.fi/lumiukko