#Ulkona
Kuinlumiukko

Löydä oma tapasi ulkoilla - rakenna lumiukko

Suomen Latu järjestää Ulkona kuin lumiukko -kampanjan, jonka tavoitteena on saada kaikenikäiset ulkoilemaan ja rakentamaan vähintään 10 000 lumiukkoa. UlkonaKuinLumiukko -kampanja vuonna 2022 järjestettiin 14.2.-13.3.

Lumiukkolaskuri

Ulkona kuin lumiukko -kampanja on nyt päättynyt. Kokonaisuudessaan lumiukkoja rakennettiin yhteensä 20 290 kappaletta ja Suomen lumiukkoisin kunta 2022 on Humppila!


Kokonaiskilpailun kolme kärkikuntaa on merkattu kruunullisella lumiukkokuvalla karttaan.

Paikkakunta *

Lumiukkoja *

ULKONA KUIN LUMIUKKO -KAMPANJAN STARTTI SÄKYLÄSSÄ

28.01.2018

Suomen Latu täyttää 80 vuotta 28.1.2018. Juhlistamme päivää rakentamalla lumiukkoja eri puolilla Suomea. Samalla starttaa #UlkonaKuinLumiukko -kampanjamme, jonka kuvakisassa jaetaan mahtavia palkintoja helmi-maaliskuussa. Säkylän tapahtuma on Lounaisen-Latualueen yhteinen avaustapahtuma, johon toivotaan saapuvaksi vähintään edustus jokaisesta yhdistyksestä. Tapahtuma-alueella on tilaa rakentaa ainakin 80 lumiukkoa juhlavuoden kunniaksi. Lumen puuttuessa käytetään korvaavia materiaaleja. Lumiukkojen rakentelun lisäksi luvassa on ohjelmaa erityisesti perheen pienemmille mm. Lumiukkopolulla. Huovinretken kahvio palvelee koko tapahtuma-ajan Säkylähallilla.

Image

Sijainti ja aikataulu

SijaintiSäkylä
OsoiteUrheilutie 4, 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 2800 Säkylä
  
AjankohtaAlkaa: 28.01.2018, klo 11.00
Päättyy: 28.01.2018, klo 14.00

Lisätietoa

Suomen Latu täyttää 80 vuotta 28.1.2018. Juhlistamme päivää rakentamalla lumiukkoja eri puolilla Suomea. Samalla starttaa #UlkonaKuinLumiukko -kampanjamme, jonka kuvakisassa jaetaan mahtavia palkintoja helmi-maaliskuussa. Säkylän tapahtuma on Lounaisen-Latualueen yhteinen avaustapahtuma, johon toivotaan saapuvaksi vähintään edustus jokaisesta yhdistyksestä. Tapahtuma-alueella on tilaa rakentaa ainakin 80 lumiukkoa juhlavuoden kunniaksi. Lumen puuttuessa käytetään korvaavia materiaaleja. Lumiukkojen rakentelun lisäksi luvassa on ohjelmaa erityisesti perheen pienemmille mm. Lumiukkopolulla. Huovinretken kahvio palvelee koko tapahtuma-ajan Säkylähallilla.

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman nimiULKONA KUIN LUMIUKKO -KAMPANJAN STARTTI SÄKYLÄSSÄ
TyyppiTapahtuma
Tapahtuman lajiMuu
HaastavuusHelppo

Tapahtuman yhteystiedot

YhteyshenkilöSeila Hoppendorff
Sähköpostiseila.hoppendorff@hotmail.com
Puhelinnumero0505375266

HUOVINRETKI RY

Huovinretki on perustettu vuonna 1963. Yhdistys toimii edelleen aktiivisesti kuuden kunnan alueella: Säkylä, Eura, Pöytyä, Loimaa, Huittinen ja Oripää. Yhdistyksen kotipaikkakuntana on Säkylä.

Huovinretken tavoitteena on tarjota kuntoliikkujille kiireettömiä sekä mieltävirkistäviä ulkoilu- ja kuntoilutapahtuma kaikkina vuodenaikoina.

Katso yhdistyksen omat sivut