Tapahtumat ovat loistavia tilaisuuksia esitellä Suomen Ladun ja jäsenyhdistyksen toimintaa sekä hankkia uusia jäseniä mukaan toimintaan. Tapahtumat vetävät usein paikalle paikallisesti suuren ja monipuolisen kohderyhmän ja kun toiminta on laadukasta ja vetää mukaan myös ei jäseniä, on helppo innostaa uudet tuttavuudet myös liittymään jäseniksi. Uusien jäsenien myötä yhdistys saa sekä rahoitusta omaan toimintaansa että parhaassa tilanteessa myös uusia käsipareja osaksi vapaaehtoistoimintaa. Kun jäsenyyttä osataan tarjota oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, ei sitä tarvitse erikseen myydä tai tyrkyttää vaan kiinnostus lähtee uudesta jäsenestä itsestään.
Jäsenhankinta tulisi olla osa kaikkea yhdistyksen toimintaa ja näkyä kaikessa siinä, mitä yhdistys tekee. Jäsenhankinnasta yhdistyksessä vastaa yhdistyksen jäsenhankkija, mutta itse jäsenhankinta on kaikkien tehtävä. Jokainen jäsen on siis aktiivinen jäsenhankkija ja kun suositus jäseneksi liittymisestä tulee jo toiminnassa mukana olevalta ystävältä, on se usein kaikista parasta jäsenhankintaa.
Muista ennen tapahtumaa:
Jokaisessa tapahtumassa olisi hyvä olla erikseen nimettynä henkilö, joka vastaa jäsenhankinnasta, tilaa ja valmistelee tapahtumaan kaikki jäsenhankintaan ja jäsenhankintapisteelle tarvittavat materiaalit. Lisäksi jäsenhankintavastaava perehdyttää kaikki vapaaehtoiset yleiseen jäsenhankintaan. Tärkeimpänä asiana on korostaa sitä, että jokainen jäsen on itsessään kävelevä jäsenhankkija.
Toimiva jäsenhankintapiste rakennetaan tapahtuman kannalta keskeisimmälle paikalle esimerkiksi tapahtuman infon tai sisäänkäynnin yhteyteen. Ulkotapahtumissa jäsenhankintapiste kannattaa sijoittaa tapahtumateltan alle ja sisätapahtumissa pisteeksi riittää esimerkiksi Suomen Ladun tiski tai pöytä. Jäsenhankintapisteelle kannattaa laittaa Suomen Ladun sekä paikallisyhdityksen näkyvyyselementit mahdollisimman isosti näkyville.
Onhan yhdistyksellä beach flägejä, banderolleja tai muita näkyvyyselementtejä käytössään?
Toimivalta jäsenhankintapisteeltä löytyy infoa ja tietoa jäsenyhdistyksen sekä Suomen Ladun toiminnasta. Tarjolla on eri ulkoilulajien esitteitä sekä mielellään jotain pientä jaettavaa pisteellä vierailevalle. Jaettavana voi olla esimerkiksi heijastimia ja karkkeja. Muistathan että jäsenhankintapiste kannattaa pitää aina miehitettynä.
Aktiivinen toiminta jäsenhankintapisteellä herättää usein kiinnostusta ja ihmisiä kerääntyy ympärille seuraamaan mitä pisteellä tehdään. Leikkimielinen ja helppo kisailu toimii usein hyvänä aktivointina ja myös perheen pienimmät voivat osallistua leikkimieliseen kilpailuun.
Tässä muutamia helposti toteutettavia aktiviteetteja:
Järjestä jäsenhankintapisteellä myös arvonta. Palkintona voi olla jokin suurempi, ulkopuoliselta taholta lahjaksi saatu lahjakortti tai voitte arpoa useampia pienempiä tuotteita. Suomen Ladun kaupasta on tilattavissa myös valmis arvontasetti, joka sisältää arvontapalkintoja ja arvontalipukkeita. Arvontalipukkeessa voi kysyä myös osallistujan yhteystietoja ja halua kuulla lisää Suomen Ladun ja jäsenyhdistyksen toiminnasta. Muista myös tapahtuman jälkeen lähestyä näitä henkilöitä esimerkiksi sähköpostilla tai uutiskirjeellä.
Erilaiset ulkoilu- ja harrastusvälineet kiinnostavat usein myös potentiaalisia uusia jäseniä. Somistakaa pisteenne teltalla tai riippumatolla ja ottakaa pisteelle mukaan vaikka maastopyörä tai talvisesongissa liukulumikengät. Pitäkää myös huolta, että paikalla on joku, joka osaa tarvittaessa vastata kysymyksiin välineisiin liittyen.
Muista myös tarjota mahdollisuutta jäsenyyteen heti paikan päällä. Jäseneksi voi liittyä suoraan osoitteessa www.suomenlatu.fi/liity tai vaihtoehtoisesti paperisella liittymislomakkeella, joka löytyy Suomen Ladun esitteiden kääntöpuolelta. Palkitse heti liittyvät jäsenet pienellä liittymislahjalla. Lahjoja pääset tilaamaan Suomen Ladun verkkokaupasta osoitteesta kauppa.suomenlatu.fi.
Kysy potentiaaliselta jäseneltä:
Kerro potentiaaliselle jäsenelle:
Suomen Latu tarjoaa tapahtumamarkkinointi- ja jäsenhankintamateriaalia jäsenyhdistyksilleen maksutta. Materiaalin avulla esittelet kätevästi yhdistyksesi toimintaa erilaisissa tapahtumissa, messuilla, markkinoilla ja toreilla. Materiaali tilataan Suomen Ladun verkkokaupasta, joka löytyy osoitteesta kauppa.suomenlatu.fi.
Kaupasta löydät muun muassa:
Ohje materiaalien tilaukseen:
Henkilökohtainen suositus on tehokkainta jäsenhankintaa. Sinä tiedät parhaiten, mitä tarjoamme ja mitä jäsenmaksulla saa. Suomen Ladun jäsenyhdistykset tarjoavat mukavan yhteisön matalan kynnyksen liikuntaan. Tällaiseen yhteisöön on helppo pyytää ystävä tai naapuri mukaan! Uusi Hanki jäsen -lahja julkaistaan aina Latu&Polku-lehdessä.
Lisätietoja hanki jäsen -kampanjasta: https://www.suomenlatu.fi/jasenille/hanki-jasen.html
Suomen Ladun jäsenenä saat huiman määrän rahanarvoisia etuja muunmuassa varustehankintoihin, majoituksiin ja vakuutuksiin.
Tapahtumateltat yhdistysten käyttöön löytyvät kaikilta latualueilta ja teltan voi tilata ottamalla yhteyttä telttoja säilyttäviin yhteyshenkilöihin.
Tapahtumatelttaa käyttäessä huomioi aina: