Vielä syysloma ulkona – näillä vinkeillä se onnistuu

Vielä syysloma ulkona – näillä vinkeillä se onnistuu

ma 16. lokakuuta 2017 14.21.00

1) Koko perheen hämärähommat
Loka-marraskuun hämärissä ajatus ”kunpa tulisi nopeammin pimeää”, voi alkuun tuntua vieraalta, mutta seikkailu pimeässä metsässä koko perheen voimin saattaakin olla juuri sitä, mitä tarvitaan pimeän kesytykseen ja liikkeelle lähtemiseen. Lataa tästä hämärähomma-leikit (PDF).

2) Lähde sieniretkelle 
Suppilovahveroita on nyt runsaasti eteläisessä Suomessa, joten sienikorit varastosta esiin ja suunta metsään. Kerätyistä suppilovahveroista voi valmistaa vaikkapa pastan illalliseksi!

3) Karpaloretki suolle 
Jokalapsen suosikkimaku, karpalo, on nyt kypsynyt. Pakkaa eväät ja kaada termariin kaakaota. Suolla on tunnelmaa, ja karpalot maistuvat hyviltä vaikkapa kinuskikastikkeen kanssa.

4) Hiihdä
Suomi on pitkä maa, joten syyslomalaisen ei tarvitse odottaa hiihtolomaa päästäkseen ladulle. Auki olevat ulkoladut: Vuokatti, Kontiolahti, Tahko ja Ruka. Seuraavat ulkolatujen vahvistetut avauspäivät ovat: Imatra lauantaina 21.10., Olos maanantaina 23.10. Saariselkä keskiviikko 1.11. sekä Puijo lauantaina 11.11. 

5) Lautapelit pihapeleinä
Perinteiset lautapelit voi toteuttaa helposti myös hauskoina pihapeleinä. Katso videot, kuinka pelata Muistipeliä, Kimbleä ja Afrikan tähteä koko perheen ulkoilupeleinä.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Tilaa uutiskirje

X
Tietosuojaseloste