Mitä perheliikunta on?

 

Perheliikunta on liikuntaa, jota koko perhe ja lähipiiri - lapset taaperoista teineihin, vanhemmat, isovanhemmat, kummit ja ystävät - voivat harrastaa yhdessä. Se on hauskaa tekemistä ja yhdessäoloa, jossa aikuiset liikkuvat yhtälailla kuin lapsetkin. 

Perheliikunta voi olla esimerkiksi arkiliikuntaa lähiympäristön mahdollisuuksien mukaan sekä sisällä että ulkona. Se on myös leikkipuistojen, päiväkotien, koulujen, yhteisöjen ja yritysten perheliikuntapäiviä tai perheiden lomaliikuntaa. Tärkeää on ennen kaikkea yhdessäolo, vuorovaikutus ja porukalla touhuaminen niin, että eri-ikäiset ja -tasoiset liikkujat otetaan huomioon. 

Arjen pyöritykseen sopivan perheliikunnan avulla voidaan tavoittaa erilaisia perheitä ja myös vähemmän liikkuvia aikuisia. Tavoitteena on löytää luontevia tapoja liikkua ja viettää aikaa yhdessä ja sen kautta lisätä koko perheen hyvinvointia. Se voi olla myös tavoitteellista harrastustoimintaa, mutta parhaimmillaan se on mukavaa yhdessä tekemistä ilman suorituspaineita. 

Perheliikunta on myös paljon puhuttua laatuaikaa, joka merkitsee lasten sosiaaliselle, psyykkiselle ja fyysiselle kehitykselle paljon ja antaa aikuisellekin unohtumattomia hetkiä. Perheryhmissä aikuiset ja lapset tapaavat toisiaan ja vanhemmat saavat tukea omalle vanhemmuudelleen toisilta perheiltä.

Perheliikunnan ydinajatukset

Lisää liikettä ja hyvinvointia 

Perheen yhteiset liikuntahetket ovat hyvä tapa lisätä arkiaktiivisuutta pienillä helposti toteutettavilla keinoilla.  Kannustetaan ja innostetaan, vältetään syyllistämistä. Jokaisella askeleella ja peuhuhetkellä on merkitystä!

Terveyttä ylläpitävästä ja edistävästä liikunnasta on annettu valtakunnalliset suositukset kaikille ikäryhmille. Tämä on ohjaajien hyvä tiedostaa ja niitä voi tuoda esille toiminnassa. Lisää tietoa löydät seuraavista linkeistä:

Alle kouluikäisten liikkumisen suositukset

Lasten ja nuorten liikkumissuositukset 

Aikuisten liikkumisen suositus

Liikkumisen suositus yli 65- vuotiaille 

Matalan kynnyksen toimintaa

Toiminta tuodaan lähelle perheitä, niin että on helppo tulla mukaan. Selkeät ohjeistukset, positiivinen asenne ja turvallinen ilmapiiri houkuttelevat.

Erilaista toimintaa erilaisille liikkujille

Jotkut tykkäävät rauhallisesta toiminnasta, toisille sopii vauhdikkaampi meno. Toiminnan sisältöjä kannattaa vaihdella eri kokoontumiskerroilla tai jos kyseessä on yksittäinen tapahtuma, kannattaa toiminnan sisältö rytmittää niin, että kaikenlaiset liikkujat otetaan huomioon. Myös se, että ohjaajia on useampia, tuo vaihtelua. 

Lähiliikuntaa ja kaukoretkeilyä

Läheltä on hyvä aloittaa. Ryhmän ja ohjaajien taitojen karttuessa ja ryhmäläisten tutuksi tultua voidaan tavoitteita asettaa myös uudenlaiseen tai vaativampaan toimintaan esim. muutaman lähiretken jälkeen perheet saattavat innostua suunnittelemaan päivän pituisen tai peräti yön yli ulottuvan retken