Luontopäiväkodit kasvattavat suosiotaan

Luontopäiväkodit kasvattavat suosiotaan

to 19. lokakuuta 2017 10.16.00

Suomen Ladun ylläpitämä, vuonna 1999 perustettu Luonnossa kotonaan -verkosto on kasvanut 13 uudella toimipaikalla tänä syksynä. Toimipaikkoja, päiväkoteja, perhepäivähoitajia ja iltapäiväkerhoja on nyt yhteensä 32 ympäri Suomea.

Luonnossa kotonaan -toimintatapa ruokkii lasten mielikuvitusta, lisää liikettä ja vahvistaa luontosuhteen kehittymistä.

Pedagogiikan ytimessä on päiväkoti-ikäisten lasten ja iltapäiväkerhojen luonnossa liikkuminen säällä kuin säällä. Lapset löytävät leikkivälineet ensisijaisesti luonnosta, ulkoilevat useita tunteja päivittäin ja retkeilevät lähiluonnossa vähintään kolme kertaa viikossa.

Luonnossa kotonaan on avoin kaikille varhaiskasvattajille

Luonnossa kotonaan koulutus on avoin kaikille, joilla on kasvatusalan koulutus. Koulutus toimii innoituksena niille, jotka ovat kiinnostuneet hyödyntämään luontoa toiminnassaan lasten kanssa, Suomen Ladun koulutuspäällikkö Nina Räike toteaa.  

Koulutus antaa työkalut toimia kestävällä ja kehittävällä tavalla lasten kanssa luonnossa. Koulutuksen antia voi hyödyntää, vaikka ei omaisikaan Luonnossa kotonaan tunnusta. Tunnuksen saadakseen toimijan tulee täyttää Luonnossa kotonaan kriteerit

Ympäristökasvatus on myös kirjattu osaksi uutta varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmaa.  Tämän tavoitteena on vahvistaa lapsen luontosuhteen kehittymistä, opettaa ympäristövastuuta ja ohjata lapset kohti kestävää kehitystä.

Nykyisen varhaiskasvatussuunnitelman henki toteutuu loistavasti Luonnossa kotonaan toiminnassa. Lähdetään aidosti seinien ulkopuolelle ja tutkitaan ilmiöitä. Kaiken mitä voi tehdä sisällä, voi tehdä myös ulkona, jopa leipoa. Liikkuminen ja motorinen kehitys tapahtuu huomaamatta Luonnossa kotonaan toiminnassa, Räike jatkaa.

Luonnossa tapahtuva varhaiskasvatus kasvattaa suosiotaan myös kunnallisella puolella

Oulussa toimivan päiväkoti Palokka liittyi osaksi Luonnossa kotonaan toimintaa yhdellä ryhmällä vuosi sitten.

Meillä toiminta lähti liikkeelle yksittäisen lastentarhaopettajan kiinnostuksesta toimintaa kohtaan, toteaa Puosujen ryhmässä lastentarhaopettajana toimiva Päivi Huhtelin.

Kävin ensin Metsämorri koulutuksen ja kiinnostuin aiheesta niin paljon, että kouluttauduin vielä töiden ohessa ympäristökasvattajaksi, Huhtelin jatkaa.

Kunnallisen päiväkoti Palokan Luonnossa kotonaan ryhmä Puosut on saanut toiminnasta vain hyvää palautetta.

Luonnossa kotonaan toiminta on ollut piristysruiske työntekijöille ja vahvistanut ennestään pienryhmätoimintaa. Ajatusmaailma on kasvanut ja emme näe enää ulkona toimimisessa rajoitteita, vaan pelkästään mahdollisuuksia. Lasten fyysinen kunto on parantunut ja ruoka ja uni maistuvat entistä paremmin. Olemmekin saaneet paljon hyvää palautetta ja kiitosta ylemmiltä tahoilta, toteaa Huhtelin.

Suurin osa Luonnossa kotonaan toimipaikoista on yksityisiä päiväkoteja tai perhepäivähoitajia. Vuoden aikana kasvua on kuitenkin tapahtunut myös kunnallisten päiväkotien keskuudessa.

Olemme todella iloisia, että koulutus ja Luonnossa kotonaan toimintatapa on otettu innolla vastaan myös kunnallisella puolella! Päiväkodit ovat lisänneet luontotoimintaa paljon viime vuosien aikana ja päiväkodeissa uskalletaan mennä portin ulkopuolelle. Suuntaus näkyy myös  Muumien ulkoilukoulun ja Metsämörri koulutuksen kasvuna. Luonnossa kotonaan tarjoaa hyvät työkalut toiminnan kehittämiseen ja ylläpitoon, niin että luonnossa oppiminen on toiminnan punainen lanka, Nina Räike Suomen Ladusta toteaa.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

 Tuoreimmat lastentoiminnan Facebookista

 

Suomen Latu lastentoiminta: Härkätien Vaeltajat ovat oivaltaneet yksinkertaisen reseptin, jolla eri-ikäiset saadaan yhdessä liikkeelle. "Tavallinen puuha on kovasti tykättyä, kun vaan joku järjestää", toteaa yhdistyksen sihteeri Marjo Mäkinen.

 

Suomen Latu lastentoiminta: Tulispa tänään äkkiä pimeää... Testaa kuinka hämärä tyyppi olet ja kesytä kaamos kaveriksi!

 

Suomen Latu lastentoiminta: Käykää kirjaamassa perheenne metsäkäynnit ja retket listalle. Näin olette mukana suojelemassa jokamiehenoikeuksia ja viemässä ne Unescon listalle!

 

Suomen Latu lastentoiminta: Muumitkin nukkuvat yön ulkona 8.9., nukutko sinä? Samalla voit osallistua syyskuiseen ulkoiluhaasteeseemme ja Muumi -aiheisen palkinnon arvontaan jakamalla kuvan Instagramissa tunnisteilla #suomenlatu #perheliikunta #nukuyoulkona (Facebook ja Instagram eivät ole osallisina arvonnassa)

 

Suomen Latu lastentoiminta: Suomen Latu lastentoiminta toivottaa ihanaa kesää kaikille! Nauttikaa luonnosta ja hyödyntäkää vaikkapa Oppi&Ilo -sarjan Luontoon -kortteja, joita Suomen Latu on saanut olla mukana tekemässä. Pakka sisältää runsaasti luontotietoutta ja hauskoja ideoita luonnon tutkimiseen. Aurinkoisin terveisin, Nina, Reija, Susa ja Tiia

 

Suomen Latu lastentoiminta: Tämä hurmaava kuva pienestä villiyrtin maistajasta voitti arvonnassa Suomen Ladun ulkoilukalenterin toukokuun kuvahaasteessa palkinnon. Nyt kesäkuussa kysymme, joko olet heittänyt talviturkkisi? Haastamme sinut pulahtamaan järveen, jokeen tai mereen. Osallistuaksesi Muumi-aiheisen palkinnon arvontaan, laita kuva uimarista Instagramiin tunnisteilla #suomenlatu #perheliikunta (Huom! Arvontaan osallistujien Instagram-tilin tulee olla julkinen)

 

Suomen Latu lastentoiminta: Suomen lasten metsäretkipäivää ja kansainvälistä Ulkoluokkapäivää vietetään torstaina 17.5.2018. Kannustamme kaikkia lähtemään tapahtumapäivänä lasten kanssa ulos keväiseen luontoon! Koulut ja päiväkodit voivat ilmoittautua mukaan osoitteessa www.ulkoluokkapaiva.org. Annetaan lapsille mahdollisuus iloita luonnossa liikkumisesta, leikkimisestä ja oppimisesta. Lähdetään #yhdessäulos! #ulkoluokkapäivä #metsäretkipäivä #outdoorclassroomday

 

Suomen Latu lastentoiminta: Luonnossa voi hortoilla monella tavalla, mutta tiesitkö, että hortoilu tarkoittaa myös villiyrttiharrastusta? Suomen Ladun ulkoilukalenterin toukokuinen haaste on maistaa jotakin luonnosta löytyvää villiyrttiä. Kokeile esimerkiksi ahomansikan ja vadelman lehdistä haudutettua yrttijuomaa tai tee nokkoslettuja. Muumiaiheisen palkinnon arvontaan osallistut laittamalla toukokuun aikana kuvan villiyrtin maistajasta kuvan Instagramiin tunnisteilla #suomenlatu #perheliikunta. (Huom! Osallistuaksesi kisaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen.)