Talviuinnin aloittaminen on helppoa, eikä vaadi suuria välinehankintoja. Näiden ohjeiden avulla talviuinnin aloittaminen sujuu turvallisesti. Aloita kylmään veteen totuttautuminen rauhallisesti, älä mene veteen yksin. Talviuintipaikoilla saat hyviä vinkkejä myös kokeneemmilta lajin harrastajilta. Tervetuloa talviuinnin pariin!
Kävele uintipaikan kulkureittiä pitkin aina varovasti. Käytä tossuja tai kenkiä, joiden pohja ei luista. Jos sinulla on yhtään epävarma olo, ota reilusti kaiteesta kiinni, jos sellainen on reitin varrella. Kulkureitti voi olla liukas säänmuutoksista johtuen ja parhaastakin ylläpidosta huolimatta. Pukuhuoneen lattialla, kulkureitillä lämpömatolla tai polulla voi olla lunta, vettä ja jäätä ja ne voivat yhdessä tehdä pinnasta vaarallisen liukkaan. Talviuintiharrastuksen suurin onnettomuusriski on liukastuminen kulkureitillä.
Älä hyppää veteen äläkä kastele päätäsi. Pään verisuonet eivät supistu kylmässä ja pään kastelu voi johtaa alilämpöisyyteen. Kylmä vesi voi aiheuttaa kivistyksen tunnetta päässä ja laukaista migreenikohtauksen. Pidä päähine päässä jokaisella uintikerralla.
Kun menet ensimmäistä kertaa kylmään veteen, asettaudu selkä veteen päin ja laskeudu portaita/tikkaita pitkin rauhallisesti veteen. Voit vedessä ollessasi pitää jalat portailla ja käsillä kiinni portaiden kädensijoista. Tämä takaa sen, että pääset heti halutessasi pois vedestä, mikä rauhoittaa mieltä ja auttaa pitämään hengityksen rauhallisena. Totutellessasi kylmään veteen tällä tavalla, anna tilaa muille uimareille ja etsi sopiva hetki, jolloin voit varata portaat itsellesi. Uintipaikassa voi olla kahdet veteen vievät portaat/tikkaat, joista toisista mennään veteen ja toisista tullaan ylös. Noudata sovittua kulkusuuntaa uinnin sujumisen ja uintiturvallisuuden takia.
Laskeutuessasi veteen, hengitä suun kautta rauhallisesti ja pitkään ulos. Voit laittaa suuta hieman suppuun, mikä auttaa kontrolloimaan hengitystäsi. Kylmä vesi voi ensimmäisillä kerroilla salvata hengityksen tai aiheuttaa hengen haukkomista. Katsekontaktilla talviuinninohjaajaan tai uimakaveriin on yleensä hengitystä rauhoittava vaikutus. Älä säikähdä, jos vesi tuntuu erittäin kylmältä, sykkeesi kiihtyy, sormiasi pistelee, tunnet huimausta tai punaisia laikkuja ilmestyy ihollesi. Nämä reaktiot ja tuntemukset ovat normaaleja ja poistuvat kun, nouset ylös vedestä.
Nouse vedestä rauhallisesti ylös. Kylmässä vedessä ihon pintaosien ja lihasten verenkierto heikkenee. Viileänä olet alttiimpi kolhimaan itseäsi. Jos sinulla ei ole neopreenihanskoja niin pidä huolta, etteivät märät kätesi tartu portaiden/tikkaiden kaiteisiin, jos ne ovat jäiset.
Kun olet noussut vedestä, kietaisi ympärillesi pyyhe, kylpytakki tai jokin muu vaate. Pyyhe/vaate estää veden haihtumista iholtasi ja suojaa sinua myös tuulelta.
Mene pukuhuoneeseen tai muuhun lämpimään tilaan ja pue lämpimästi päälle. Myös lämmin (ei kuuma!) suihku ja sauna (ei kuuma!) auttavat kehoasi lämpenemään. Anna ihon ja lihasten lämmetä ja verenkierron elpyä vähitellen.
Juo vedessä käyntien välissä vähintään 1-2 lasillista ja koko uinnin jälkeen vähintään 1-2 lasillista haaleaa tai lämmintä (ei kuumaa!) juotavaa. Kylmälle altistuminen ja erityisesti talviuinnin ja saunassa käynnin yhdistäminen lisää virtsaneritystä ja nesteen poistumista hengityksen ja hikoilun kautta. Kahvi ja tee lisäävät nesteen tarvetta, joten ne eivät ole parhaita palautusjuomia. Kylmässä ihmisen janontunne vähenee, siksi on tärkeä tietoisesti juoda tarpeeksi.
Päähine ylläpitää talviuimarin lämpötasapainoa. Pään verisuonet eivät supistu kylmässä ja lämpöä haihtuu erityisesti otsan, päälaen ja niskan alueilta. Ilman päähinettä uiminen sekä erityisesti pään kasteleminen kylmässä vedessä voivat johtaa elimistön alilämpöön. Päähineeksi käy hattu, pipo ja tavallinen uimalakkikin. Talviuintipaikat sijaitsevat usein avarilla tuulisilla paikoilla ja tuuli voimistaa pakkasen purevuutta sekä lisää lämmön haihtumista. Pään suojaaminen kylmältä ilmalta ja viimalta on edellytys miellyttävälle uintikokemukselle.
Talviuintitossujen (= avanto-, uimatossujen) ensisijainen tehtävä on ehkäistä uimarin liukastumista kulkureiteillä. Toiseksi ne suojelevat sekä uimaportaissa että matalassa uintipaikassa jalkoja raapaisuilta ja kolhuilta. Kylmässä vedessä lihasten lämpötila laskee ja koordinaatio heikkenee, ja uimari voi tavallista herkemmin loukata jalkansa.
Neopreenisukkia voi käyttää talviuintitossujen sijaan tai niiden sisällä. Neopreenisukkien kuuluu olla tiukat, jolloin ne pysyvät hyvin jalassa ja lämmittävätkin hiukan uidessa. Hanskat auttavat pitämään sormia lämpöisenä ja niillä on hyvä tarttua portaiden kädensijoihin, jos ne ovat jäiset.
Talviuintivarusteita löydät useimmista urheiluvälineliikkeistä ja esimerkiksi näistä verkkokaupoista:
Tulosta talviuimarin ohjeet mukaasi tai talviuintipaikan seinälle.