Näin syntyi sauvakävely

Suomi ja sauvakävely ovat lähes synonyymit toisilleen. Miten meistä tuli sauvakävelevä kansakunta?

Sauvakävely on siitä harvinainen laji, että se on kehitetty Suomessa ja levinnyt täältä maailmalle. Yleensä uudet liikuntalajit saapuvat Pohjolaan vasta siinä vaiheessa, kun ne on jo tuotteistettu ja lisensoitu.

Sauvakävely oli yksi vuosituhanteen vaihteen mielenkiintoisimmista ilmiöistä. Se kasvoi samoihin aikoihin ja yhtä hallitsemattomasti kuin IT-kupla – kuitenkaan puhkeamatta. Yhden vuoden aikana (1997–1998) harrastajamäärä kasvoi muutamasta hassusta puoleen miljoonaan.

Sellaista ei ole tapahtunut ennen, eikä sen jälkeen.

Vaikka suurin innostus lajin ympäriltä on karissut jo vuosia sitten, on sauvakävely edelleen yksi suosituimmista aikuisliikunnan lajeista Suomessa. Sauvakävelyä harrastaa yli miljoona suomalaista, joista säännöllisesti eli vähintään kerran viikossa sauvailee noin puoli miljoonaa.

Miten sauvakävelystä tuli niin suosittua? Ja milloin laji oikeastaan keksittiin?

Väli

Sauvoilla on kävelty koko ihmishistorian ajan, ja jo 1940–50-luvuilla hiihtäjät käyttivät Suomessa pelkkiä sauvoja kesäharjoitteluun. Sauvakävelyllä on kuitenkin ”isänsä ja äitinsä”: sitä on tietoisesti kehitetty ja tuotteistettu koko kansan terveysliikuntalajiksi.

Tuomo Kettunen ja Tiina Arrankoski ovat sukeltaneet sauvakävelyn historiaan ja taustoihin kesällä 2013 ilmestyneessä Moderni Nordic Walking -kirjassaan.

"Ei voida sanoa, että joku olisi keksinyt suomalaisen sauvakävelyn liikuntamuotona. Hiihtosauvojen kanssa kävely ja harjoittelu 'maastohiihtotyyliin' yleistyi pikkuhiljaa 1960-luvulta alkaen, useimmiten maastohiihtoharrastuksen kesäisenä 'korvikelajina'", Tuomo Kettunen kertoo.

"Tosin lajilla oli useita puuhanaisia ja -miehiä, jotka varsinkin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa toivat lajin yleiseen tietoisuuteen, merkittävimpinä heistä Leena Jääskeläinen ja Tuomo Jantunen", Kettunen jatkaa.

Liikuntaneuvos Leena Jääskeläinen kokeili sauvakävelyä ensimmäisen kerran työskennellessään liikunnanopettajana Viherlaakson yhteiskoulussa vuonna 1966.

"Koulussa, jossa opetin, oli varastossa suksia ja sauvoja usein vähäisessä käytössä, joten päätin ottaa sauvat monipuolisempaan käyttöön. Ja samalla tuoda tehokkuutta ja vaihtelevuutta liikuntatunneille", Jääskeläinen kertoo Kettusen ja Arrankosken kirjassa.

Tästä tapauksesta alkoi Jääskeläisen missio sauvakävelyn edistämiseksi. Sauvakävely kulki mukana koko hänen työuransa ajan – niin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa kuin kouluhallituksessakin.

Leena Jääskeläinen on myös ensimmäinen dokumentoitu sauvakävelijä. Vuonna 1987 hän osallistui Finlandia-kävelyyn sauvojen kanssa. Tapahtumasta kertovan lehtijutun kuvatekstissä Jääskeläinen toteaa, että ”Tämä on tulevaisuuden laji”.

Suomi ei vielä silloin ollut kuitenkaan valmis tulevaisuuteensa sauvoja kaduilla kopisuttavana kansakuntana.

Eikä ollut seuraavanakaan vuonna, kun Tahko Pihkalan patsas paljastettiin tammikuussa 1988 Olympiastadionilla.

Suomen Latu oli kutsunut kaikki halukkaat hiihtämään tilaisuuden kunniaksi Maunulan majalta stadionille, mutta lumet sulivat juuri ennen paljastustilaisuutta. Suomen Ladun silloinen toiminnanjohtaja Tuomo Jantunen varusti Maunulan majalle saapuneet 50 henkeä hiihtosauvoilla.

Tahko Pihkalan kunniaksi järjestetystä hiihdosta muodostuikin ensimmäinen ryhmässä tehty sauvakävely, jonka ikuisti Ilta-Sanomien kuvaaja Erkki Raskinen.

Tosin lajista ei vielä silloin puhuttu sauvakävelynä.

Kettusen ja Arrankosken kirjassa Jääskeläinen muistelee, että lajin nimeä pohdittiin pitkään:

"Vielä 90-luvun alussa terminologia ei ollut selvä, ja keskustelimme Tahko Pihkala -seurassa, jonka puheenjohtaja tuohon aikaan olin, eri vaihtoehdoista. Sauvaharjoittelu tai sauvaliikunta tuntuivat silloin varteenotettavilta vaihtoehdoilta yleiseksi termiksi."

Sauvakävely kuitenkin vakiintui sekä kansan, median että lajin kehittäjien suussa.

VÄli

Mutta edistettiin sauvoilla kävelyä toki muuallakin.

Matti Heikkilä työskenteli testauspäällikkönä Suomen Urheiluopistossa sauvakävelyn kehitysvuosina. Hän oli pitkään pohtinut, miten suomalaisten ykkösharrastuksen, kävelyn, saisi tehokkaammaksi.

Heikkilä teki vuonna 1991 ensimmäiset puolitieteelliset testit sauvakävelyn tehokkuudesta: syke näytti nousevan sauvakävelevillä testihenkilöillä 10–20 prosenttia korkeammaksi kuin ilman sauvoja – työmäärä ei kuitenkaan testihenkilöillä tuntunut lisääntyvän.

Sauvakävely tulikin seuraavien vuosien aikana tutuksi tuhansille urheiluopiston kuntotestattaville.
Kesti kuitenkin vielä vuosia ennen kuin Suomesta tuli sauvakävelymaa.

1990-luvulle tultaessa Suomen Latu oli Tuomo Jantusen johdolla päättänyt ottaa tehtäväkseen lajin edistämisen.
Vuonna 1997 Suomen Latu täytti 60 vuotta. Juhlan kunniaksi päätettiin Latu & Polku -lehden välissä julkaista sauvajumppa ja -kävelyesite.

"Aloitimme liitteen suunnittelun vuonna 1996 yhdessä sauvanvalmistaja Exelin kanssa. Projektin aikana Exel vakuuttui siitä, että olisi järkevää valmistaa erityinen sauvakävelysauva", Tuomo Jantunen muistelee.

Esitteen kuvauksissa käytettiin vielä suksisauvoja, mutta kuvausten innoittamana Exel-yhtiön Taisto Manninen ryhtyi kehittämään sauvakävelyyn sopivaa sauvaa. Uutuussauvan nimeksi tuli Nordic Walker.

"Syksyllä 1997 oli siis valmiina paitsi sauvakävelyn idea, myös lajiin sopiva sauva. Lisäksi lajille oli keksitty englanninkielinen nimi, Nordic Walking. Kaikki oli valmiina. Tarvittiin enää 'vain' lajin markkinointia", Jantunen kertoo.

Väli

Aika taisi olla viimeinkin kypsä sauvakävelylle, sillä tarvittiin vain pieni ilmoitus Helsingin Sanomissa syyskuussa 1997 aukaisemaan padot.

Kohta sauvakävely olisi kaikkien huulilla.

"Kutsuimme ilmoituksella ihmisiä ohjatulle sauvakävelylle joka tiistai Paloheinään joko omilla sauvoilla tai vuokraamalla tai ostamalla uudet lajiin kehitetyt sauvat paikan päältä", Jantunen kertoo.

"Vastoin ennakko-odotuksia ensimmäiseen tapahtumaan saapui 50 henkilöä, seuraavalla viikolla 100, sitten 200, sitten jopa 300. Suurena apuna olivat Tunturikerho Kavtsin ohjaajat Anja Rönnbergin johtamana."

Jantusen perässä sauvaileva keski-ikäisten naisten joukko kiinnitti myös tiedotusvälineiden huomion.

"Käytännössä joka kerta syksyn 1997 aikana paikalla oli lehtimiehiä, valokuvaajia, TV-ryhmiä, myös ulkomaalaisia. Samana vuonna saimme ohjelmatilaa lajin esittelemiseen myös TV:ssä. Lajilla oli käytännössä räjähtävä alku", Jantunen kertaa.

Jonkinlaisesta ”jytkystä” voidaan tosiaan puhua.

Suomen Gallupin vuonna 1998 tekemän tutkimuksen mukaan vuosi Suomen Ladun Hesarissa julkaisemasta sauvakävelyilmoituksesta lajia harrasti säännöllisesti vähintään 160 000 suomalaista ja 500 000 oli kokeillut sitä.

"Kyseessä lienee jonkinlainen Suomen ennätys. En tiedä muuta liikuntalajia, joka käytännössä tyhjästä olisi yhden vuoden aikana saanut vastaavanlaisen suosion", Jantunen summaa.

Mutta miksi sauvakävelystä tuli niin suosittua?

"Syynä oli suomalaisten keski-ikäisten naisten ennakkoluulottomuus ja itsevarmuus", Jantunen täräyttää.

"He yksinkertaisesti päättivät, että tämä on heidän lajinsa. Olen kuullut erään sosiologin lausuneen, että lajin nopean menestyksen takana olivat nimenomaan ennakkoluulottomat suomalaiset keski-ikäiset naiset."

Vielä 2000-luvun alussa harrastajamäärät kasvoivat Suomessa, ja samaan aikaan alkoi lajin maailmanvalloitus.

Nordic Walking löi läpi: sauvakävelyn harrastajia on maailmanlaajuisesti tällä hetkellä yli 10 miljoonaa.