Tekniikka haltuun

Ennen vaellukselle lähtöä on hyvä kuntoilla, opetella erätaitoja ja hankkia riittävä suunnistustaito. Jalat kannattaa hoitaa kuntoon, leikata kynnet ja sisäänajaa vaelluskengät. Vaellusvarusteet on hyvä päivittää ajan tasalle ja retkikohteesta tulee ottaa selvää: minkälainen on maasto, onko siellä kämppiä ja tulentekopaikkoja?

Tunturiin ei koskaan lähdetä yksin. Retkisuunnitelma ilmoitetaan lähtöpisteeseen, ja jos reittiin tulee muutoksia, niistä ilmoitetaan mahdollisen kämpän vieraskirjaan. Vaelluksen aikana vältetään turhaa riskinottoa eikä kilometrejä ahnehdita liikaa: muista, että olet nauttimassa retkestäsi etkä kuntotestissä. Leiriytyminen tehdään ajoissa kauniiseen paikkaan, missä vesi on lähellä. Luontoa kunnioitetaan, eläimiä ei häiritä ja tulentekomääräyksiä noudatetaan.

Retkeilyolosuhteet vaihtelevat valtavasti. Suomessa ei ole kiipeilytaitoja vaativia vuoria tai polttavia hiekka-aavikoita, mutta meillä on hurjasti toisistaan poikkeavat vuodenajat ja laajoja erämaita.

Retkeily Suomessa voidaan jakaa karkeasti neljälle eri tasolle. Useimmiten retkeily alkaa helpoimmalta tasolta ja etenee porras kerrallaan sinne asti kuin tekee mieli.

Päiväretkeily kesällä

Kesäinen eväsretki lähiluontoon ei juuri vaadi erätaitoja. Retkelle lähdetään kauniilla säällä. Kun valitsee kohteekseen merkityn patikkareitin varrella olevan huolletun nuotiopaikan tai laavun, matkaan voi lähteä kuka tahansa. Yhtä lailla voi soudella tai meloa lähisaareen, tai pyöräillä läheiselle lintutornille. Osa retkeilyreiteistä on jopa rakennettu esteettömiksi, eli niihin pääsee pyörätuolin tai lastenvaunujen kanssa. Päiväretkeily on ylivoimaisesti suosituin retkeilyn muoto.

• Ei vaadi erityisiä erätaitoja tai kovaa kuntoa, kunhan valitsee helpon reitin ja hyvän sään.
• Ylle säänmukainen vaatetus, omaan jalkaan mukavilta tuntuvat jalkineet ja reppuun evästä, juomaa, hieman varavaatetta, vessapaperia.
• Mukaan myös varmuuden vuoksi kännykkä, kartta, kompassi, puukko, tulitikut ja laastaria ynnä muuta pientä ensiaputarviketta.

Vaeltaminen sulan maan aikaan

Selvästi lisää vaikeusastetta tulee, kun lähdetään viikon-parin vaellukselle. Mukana on kannettava paljon enemmän varusteita, yöpyminen asettaa omat haasteensa ja sää ehtii viikon aikana vaihtua moneen kertaan. Viikon vaellus vaatii mutta myös antaa paljon enemmän kuin päiväkäväisy. Omien kykyjen mukaan voi kulkea merkityllä retkeilyreitillä tai sitten haastavammin poluttomassa erämaassa.

• Viikon varusteissa on jo kantamista, joten kuntoa täytyy olla hieman enemmän kuin päiväretkeilyssä. Mutta kun päivämatkat ovat maltillisia, vaellus sopii normaalikuntoisille. Erätaitoja tarvitaan enemmän kuin päiväretkellä.
• Tarvitaan varusteita huomattavasti enemmän kuin päiväretkelle. Rinkka, teltta tai laavukangas, makuupussi ja -alusta, retkikeitin astioineen, vaatetusta, koko retken ajaksi riittävä määrä ruokaa, korjaus- ja ensiapuvälineitä, kirves ja niin edelleen.

Hiihtovaellus kevättalvella

Talvea on etenkin pohjoisessa Suomessa puolet vuodesta. Pakkanen ja lumipeite toisaalta hankaloittavat, mutta toisaalta helpottavat kulkua. Retkeily on talvella vaativampaa kuin sulan maan aikaan. Moni kesä- ja syysretkeilijä jättää talviretket kokonaan väliin. Etenkin kevättalvi on kuitenkin mitä mainiointa retkeilyaikaa ja maalis-huhtikuussa on suosituimmissa kohteissa varsin paljon retkeilijöitä. Parhaimmillaan hanki kantaa ja matka taittuu.

• Parhaimmillaan hanki kantaa kuin unelma tai maastosta löytyy vanha latu tai kelkanura koko aiotulle reitille. Tällöin hiihtäminen on lähes yhtä helppoa kuin ladulla. Mutta keväälläkin hanki saattaa upottaa ja umpihangessa etenemiseen on varauduttava.
• Metsäseudulla tarvitaan pitkät ja leveät metsäsukset, tunturiseudulla joko metsäsukset tai vaellus-telemark-sukset. Myös lumikengät ovat yksi vaihtoehto. Sauvoissa on oltava leveät sommat. Varusteet voi kuljettaa rinkassa tai ahkiossa. Makuupussin on oltava paksumpi kuin kesäpussi ja vaatetusta tarvitaan enemmän, muuten varusteet noudattelevat paljolti syysvaelluksen linjoja.

Hiihtovaellus kaamosaikaan

Hankalimmillaan retkeily on alku- ja keskitalvella sekä toisaalta kelirikkoaikaan niin myöhäissyksyllä kuin loppukeväälläkin. Pohjois-Suomessa on keskitalvella kaamos ja päivän valoisa aika on lyhyt. Pakkasta voi olla 40 astetta eikä lumi vielä juuri kanna. Kuitenkin, kunhan on ensin kartuttanut muina vuodenaikoina erätaitojaan ja kokemustaan, kaamosaikakin on oivaa, rauhallista retkeilyaikaa. Kaamosretkeilijöitä on hyvin vähän. Kun valitsee vaelluskohteekseen jonkun Lapin syrjäisistä erämaista, kelirikko- ja kaamosaikaan haasteita on vähintään kylliksi.

• Upottava hanki ja kova pakkanen vaativat melko kovaa kuntoa ja aiempaa talviretkeilykokemusta.
• Varusteet eivät paljon poikkea kevättalvesta, mutta vaatetuksella ja makuupussilla on tarjettava 30-40 asteen pakkasessa. Keväällä taukotakki ei ole erityisen oleellinen, mutta keskitalvella se on tärkeä. Kämppävaellus (autiotuvalta toiselle) on huomattavan paljon helpompaa kaamosretkeilyä kuin telttavaellus. Erätaitojen merkitys korostuu, kun kaikesta on selvittävä mahdollisesti tuikeassakin pakkasessa.

Retkisuunnistuksen tasot 

Retkisuunnistus voidaan vaativuuden suhteen jakaa kolmelle tasolle. 

Ensimmäisellä tasolla, merkityillä poluilla, retkeily on helpoimmillaan. Polku on selkeä ja risteyksissä on usein opasviitatkin, joten eksymisen vaara on normaalilla säällä olematon. Suo-osuudet on yleensä pitkostettu ja purojen yli pääsee siltoja pitkin. Retkelle voi lähteä kuka tahansa. Suunnistustaidoksi riittää se, että osaa asettaa kartan oikein päin ympäröivään maastoon nähden. Kompassineulan terävämpi pää osoittaa pohjoiseen. Kartta käännettään niin, että yläreuna on neulan neuvomassa suunnassa. Merkityllä reitillä luonnosta nauttiessaan voi samalla opetella kartan ja kompassin käyttöä.

Toisella tasolla jatketaan merkittyjen reittien ulkopuolellekin, mutta tukeudutaan kuitenkin polkuihin ja jokivarsiin. Suosituilla vaellusseuduilla jokien ja purojen rannoilla kulkeekin usein polkuja. Jokien yli on jo osattava kahlata turvallisesti, eikä märkiä paikkoja polulla saa kavahtaa. Karttaa ja kompassia on seurattava tarkemmin. Retkeilijä ei voi olla varma, ovatko kaikki maastossa näkyvät purot ja polut piirretty karttaankin. On hyvä ottaa perussuunta kompassiin ja tarkistaa kulkusuunta silloin tällöin siitä. Risteyksissä on varmistuttava oikeasta haarasta.

Kolmannen tason retkisuunnistaja osaa kulkea erämaassa juuri sinne minne haluaa, riippumatta poluista ja puroista. Kokenut kulkija valitsee kartan mukaan itseään miellyttävän reitin, joka usein noudattelee hyviä, kuivia kulkumaita. Suunnistus koostuu monenlaisista osista: välillä kuljetaan polkuja tai vesistöjen varsia pitkin, välillä kuljetaan kompassisuunnalla umpimetsässä tai poluttomalla paljakalla.

Teksti on osa Jouni Laaksosen kirjoittamasta artikkelista Suuntaa etsimässä (Latu ja Polku 4/2006).