Polkujuoksun yhteislenkit kansallispuistoissa

Suomen Latu on mukana pääyhteistyökumppanina YLE:n Mennään Metsään- kampanjassa juoksukaudella 2018. Kampanjan aikana juostaan Suomen kaikissa kansallispuistoissa. Polkujuoksutapahtumat kansallispuistoissa alkavat 14.4 Espoon Nuuksiossa ja päättyvät 6.10 Kolilla järjestettävälle Vaarojen Maratonille. Tapahtumissa juoksijalla on ainutlaatuinen mahdollisuus juosta upeissa luontomaisemissa hyvässä seurassa.

Suomen Latu ja sen jäsenyhdistykset osallistuvat kansallispuistojen yhteislenkeille. Koulutetut polkujuoksuohjaajamme toimivat yhteislenkkien vetäjinä yhdessä muiden polkujuoksua edistävien tahojen ohjaajien kanssa. Joidenkin kansallispuistojen ollessa suojeltuja alueita, on joidenkin puistojen yhteislenkeille asetettu osallistujarajoitukset. Kansallispuistolenkeille tulee ilmoittautua ennakkoon, jotta tapahtumien järjestäjät ja ohjaajat voivat suunnitella yhteislenkit osallistujamäärien mukaan. Lisätietoja Ylen Mennään Metsään- kampanjasta, kansallispuistojen yhteislenkeistä sekä aikatauluista löydät Ylen sivuilta. Ilmoittautumislinkit kunkin kansallispuiston yhteislenkille löytyvät niin ikään samasta paikasta. Lähde mukaan juoksemaan tai vetämään lenkkiä.


Huhtikuu
14.4. Nuuksio
21.4. Teijo
28.4. Valkmusa


Toukokuu
5.5. Torronsuo
10.5. Liesjärvi
12.5. Kurjenrahka
19.5. Seitseminen
*26.5. Oulanka
27.5. Riisitunturi


Kesäkuu
3.6. Itäinen Suomenlahti
9.6. Petkeljärvi
10.6. Patvinsuo
16.6. Lauhanvuori
17.6. Kauhaneva - Pohjankangas
22.6. Tammisaaren saaristo


Heinäkuu
7.7. Lemmenjoki
8.7. Urho Kekkosen kansallispuisto
*13-14.7. Pallas-Yllästunturi
15.7. Rokua
21.7. Hossa
22.7. Syöte
28.7. Tiilikkajärvi
29.7. Hiidenportti


Elokuu
2.8. Saaristomeri
4.8. Selkämeri
5.8. Puurijärvi ja Isosuo
*11.8. Pyhä-Luosto
12.8. Perämeri
19.8. Isojärvi
25.8. Pyhä-Häkki
26.8. Etelä-Konnevesi


Syyskuu
1.9. Repovesi
8.9. Kolovesi
9.9. Linnansaari
15.9. Leivonmäki
16.9. Helvetinjärvi
*22.9. Päijänne
23.9. Sipoonkorpi
29.9. Salamajärvi


Lokakuu
*6.10. Koli


* Mennään metsään- kampanja on tähdellä merkityissä puistoissa mukana samana päivänä järjestettävässä polkujuoksukilpailussa. Yhteislenkkiä ei kyseisissä puistoissa järjestetä.