Lumi on edullinen raaka-aine, jota voi käyttää liikkumiseen yllättävän monella tavalla. Lumesta voi luoda upeita taideteoksia ja rakentaa lapsille leikkipaikkoja ja liukumäkiä. Lumenveisto sopii yhtä hyvin koko perheen yhteiseksi harrastukseksi kuin koulujen ulkoilupäivien ohjelmaksi. Koulujen ja oppilaitosten pihamaalle voi koota kokonaisen veistospuiston, jonka luomiseen voi käyttää kuvaamataidon, liikunnan ja matematiikan tunteja. Veistoksilla tarkoitetaan lumesta muotoiltuja hahmoja, patsaita tai rakennelmia.
Veistoksien teko on luovaa käsityötä, jota voi tehdä yksin, parin kanssa tai porukalla. Harrastus tarjoaa haastetta molemmille aivopuoliskoille, sillä se kehittää sekä analyyttisiä ja loogisia että luovia ja visuaalisia taitoja. Isojen veistosten teko ryhmässä kehittää myös ryhmätoimintatapoja ja organisointikykyä. Veistolajit ovat koko kehoa aktivoivaa liikuntaa. Veistäjä kolaa, lapioi, sahaa, hakkaa, kyykkii, kurkottaa ja kiipeää usein pitkiäkin aikoja, välillä rauhallisemmin, välillä rankemmin. Erityisesti hartiat, käsivarret ja selkä pääsevät töihin. Raikkaassa ulkoilmassa tehty luova työ ja yhdessäolo antavat myös iloisen mielen. Veistosten valaiseminen kruunaa urakan!
Lumenveistovälineiksi sopivat muun muassa metallilapiot, taltat, petkeleet, sahat, raspit ja ämpärit. Lumikolaa tarvitaan ylimääräisen lumen siirtämiseen. Lumenveistossa on kiinnitettävä huomiota myös pukeutumiseen. Veistäjät työskentelevät useita tunteja, välillä hikoillen, välillä paikallaan veistellen. Jalkineet, käsineet ja päällysvaatteet kastuvat helposti, joten vaihtovaatteet ja lämmittelytauot ovat tarpeen.
Lumiveistoksen voi tehdä esimerkiksi lumiauran kasaamasta kinoksesta. Parempi veistettävyys ja lopputulos saavutetaan, kun aihio poljetaan tiiviiksi ja tasalaatuiseksi massaksi puhtaasta lumesta. Vanerilaatikon avulla voidaan tehdä lumiharkkoja, joita päällekkäin latomalla saadaan luotua vaikka lumilinnan muureja. Veistäminen aloitetaan hahmottelemalla työn päälinjoja. Lunta poistetaan vähän kerrallaan ja sitä käydään katsomassa hieman kauempaa, jolloin työn näkee kokonaisuudessaan. Nuoskakeli on hyvä lasten kanssa veistämiseen ja aihioiden tekoon mutta parhain keli lumenveistoon on pikkupakkanen.
Suomessa järjestetään vuosittain muutamia lumenveistotapahtumia ja kilpailuja. Lumenveistossa kilpaillaan aluetasolla sekä SM-tasolla. Kilpailut ja tapahtumat ovat oiva paikka tutustua veistolajeihin. Niissä pääsee näkemään työkaluja, työtapoja, keskustelemaan veistäjien kanssa ja nauttimaan lumitaiteesta. Perheen pienimmät ja vähän isommatkin voivat puuhata toiminnallisten veistosten parissa ja innostua itsekin kokeilemaan veistämistä.