Suuntamysteeri

Tutustu Suuntamysteeri-menetelmään ja luo oma mysteeripeli luontoon!

Pelissä on tavoitteena ratkaista erilaisia pulmia joukkueittain. Suuntamysteerissä® hyödynnetään ilmansuuntia pelipaikkoina.Peliä johdetaan maahan piirretyn kompassin keskeltä. Joukkueet lähtevät aina ilmansuunnalta suorituspaikalle ja  palaavat annetun ajan puitteissa lähtöpaikalle avaamaan mysteerilaatikon, josta he saavat itselleen pisteen. Tarkoituksena on, että jokainen joukkue käy jokaisella ilmansuunnalla suorittamassa tehtävän. Eniten mysteerejä ratkonut voittaa.  Maksimissaan joukkueita voi olla 8. Hyvä ryhmän koko on 2-4 henkilöä. 

Idea sai alkunsa siitä, että haluttiin luoda peli, joka pysyisi hallussa ulkona ja että peliä olisi helppo ohjata pienemmälläkin määrällä ohjaajia. Pelissä joukkueet pääsevät hyödyntämään ryhmätyöskentely- ja ongelmanratkaisutaitojaan. Pelin kehityksessä on otettu erityisesti huomioon kestävä kehitys, luonnonmateriaalit ja opetuksellisuus. Suuntamysteeripelin voit helposti muokata ryhmän ja oppimistavoitteiden mukaiseksi. 

Suuntamysteeri®-menetelmää voi vapaasti käyttää ryhmien ohjauksessa. Kerro kuitenkin osallistujille, että menetelmän on kehittänyt Suomen Latu, osana Luode-hanketta. Mikäli osallistujat kiinnostuvat itse menetelmästä, ohjaa heidät tutustumaan menetelmään näillä sivuilla. Suomen Ladulla on yksinoikeus Suuntamysteeri®-menetelmän käytön koulutukseen. Koulutusta voi tiedustella: koulutus@suomenlatu.fi. 

Täällä tarkemmat ohjeet pelialustan käyttöön ja soveltamiseen. 

Luonnossa on jännää etsiä vihjeitä

 

Pelialusta

Hyödynnä pelialustana toimivaan isoon kompassiin luonnonmateriaaleja.

  • Piirrä hiekalle
  • Muotoile lumella
  • Merkitse kepeillä, kivillä, kävyillä, narulla  

Pelin teema 

  • Kouluaine(historia, maantieto, biologia, liikunta)
  • Ilmastonmuutos
  • Tapahtuma
  • Synttärit
  • Avaruus
  • Luonto
  • Maat,kaupungit,alueet

Koodit

  • Tehtävien ratkaisuna voi olla sana, numero- tai kirjainyhdistelmä. 
  • Jännitystä peliin tuo avattavat laatikot ja aikarajat tehtäviin
  • Koodilukkoja voi tehdä myös itse. Googlesta löytyy videoita (DIY locks, DIY safe)
  • Lukkoja on paljon erilaisia (suunta-, avain- ja koodilukkoja)

Koodilukollisia mysteeriboxeja voi askarrella myös itse 

Mysteeriboxeja voi askarrella myös itse

Rasti-ideoita

  • Etsi rajatulta alueelta tai laatikosta (esim. luontoon kuulumaton esine)
  • Etsi mahdollisimman paljon esineitä(esim. pyykkipoikia) sovitussa ajassa
  • Laita oikeaan järjestykseen(paino, koko, ikä, maatumisaika)
  • Valokuvasuunnistus
  • Kurota korkealta vihje(ryhmätyö)
  • Siirtyminen paikasta toiseen nopeasti(esim. pahvinpalalla, matolla, laatikolla)
  • Tietovisa
  • Salakirjoitukset
  • Avaa purkki työkalulla joka pitää ensiksi löytää
  • Punnitaan vaa'alla esineitä ja saadaan kappalemääristä koodi
  • Apuvälineiden käyttö koodin/avaimen etsinnässä (kiikarit, kompassi, metallinpaljastin, lapio,kartta)
  • Avataan solmu ja vapautetaan koodi tai avain
  • Siirretään vettä/hiekkaa pois ja löydetään koodi astian pohjalta
  • Palapeli(Etsitään palat lähimaastosta, kuvaan piilotettu kolme numeroa)

salakielet tuovat haastetta tehtäviin

Salakielet tuovat haastetta tehtäviin

Erilaisia mysteeriboxeja​​​​​​​

Mysteeriboxi voi olla esimerkiksi hillopurkki tai vanha pahviboxi
 

Tutustu myös Suuntamysteeristä® tehtyyn opinäytetyöhön