Nuku yö ulkona tulee taas - 8.9. nautitaan syysyöstä!

29.06.2018|Nuku yö ulkona Osallistu Tapahtumat Ulkoile Vaikuta

Suomen Ladun Nuku yö ulkona -tapahtuma haastaa 8.9. kaikki suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona. Viime vuonna tapahtumaan osallistui lähes 130 000 suomalaista. 

Tänä vuonna tapahtuma järjestetään syyskuun alussa, jolloin ulkona yöpyjät pääsevät nauttimaan pimentyvästä syysillasta. Tapahtuman tueksi rakentuu tänä vuonna 8 metsähotellia ympäri Suomen: Inkoon Kopparnäsiin, Riihimäelle, Kankaanpäähän, Äetsään, Savonlinnaan, Ylivieskaan, Reisjärvelle ja Kemiin.

Metsähotellista voi varata järjestäjien pystyttämistä majoitteista oman ”huoneen”, eli esimerkiksi retkeilyteltan, riippumaton tai paikan perinteisestä puolijoukkueteltasta. Majoitus on maksuton.

"Metsähotellit tarjoavat matalan kynnyksen turvallisen vaihtoehdon kokea elämyksellinen yö ulkona hyvässä seurassa", Suomen Ladun laji- ja tapahtumapäällikkö Juhani Lehto selvittää.

Metsähotelleissa on majoituksen lisäksi luvassa retkeilyyn liittyvää ohjelmaa. Erityisesti mukaan toivotaan runsaasti perheitä. Tapahtuman virallisina kumppaneina toimivat tänä vuonna Fjällräven, Partioaitta ja PEFC Suomi - Suomen Metsäsertifiointi ry.

Nuku yö ulkona-tapahtuman etkot järjestetään lauantaina 18.8. Partioaitan myymälöissä ympäri Suomen.

Metsähotellien majoitusvaraus avautuu 1.8. klo 12 osoitteessa suomenlatu.fi/nukuyoulkona. Paikkoja on rajoitetusti. 

Nuku yö ulkona

Suomen Latu haastaa lauantaina 8. syyskuuta 2018 suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona. Majoitteena voi olla teltta, tarppi, laavu tai vaikka kuusen alus. Tärkeintä on nauttia luonnosta ja jokamiehenoikeuksien suomasta mahdollisuudesta yöpyä ulkona. Yönsä voi viettää metsähotellissa, kansallispuistossa, retkeilyalueilla tai vaikka takapihalla. Jaa kokemuksesi #nukuyöulkona-tunnisteella sosiaalisessa mediassa.

suomenlatu.fi/nukuyoulkona

Lisätietoja: tapahtumasuunnittelija Hanna Laakso, 0503382464, hanna.laakso@suomenlatu.fi