06.08.2019
“Kuljen metsässä etsien itselleni sopivaa leiripaikkaa, pysähdyn pienelle aukiolle ja totean että heinikko on turhan kostea nukkumapaikaksi, jatkan etsiskelyä. Saavun rantaan, josta aukeaa upea näkymä pienelle, idylliselle metsälammelle. Tästä minä haluan huomenna herätä! Sovitan mielessäni telttaa juurten, kivien ja käpyjen päälle. Ei tunnu onnistuvan, telttani ei taitaisi edes mahtua tähän. Sen sijaan kiinnitän huomioni kahteen jykevään mäntyyn lammen rannassa. Täydellinen paikka riippumatolle!
Kiinnitän puu-ystävälliset leveät köydet mäntyihin ja ripustan maton. Istahdan riippumattoon ja kokeilen sopivaa kireyttä - täydellistä, tähänhän voisi jo nukahtaa! Taivaanrannassa pyörivät tummat pilvet enteilevät kuitenkin epävakaista yötä, joten päätän levittää riippumattoni päälle varmuuden vuoksi sadekatoksen. Hetken kuluttua makoilen suojassa tarpin alla ja huomaan ilokseni että se suojaa minua myös pieneltä syystuulelta. Tässä kelpaa nukkua yö ulkona.”
Riippumatto on oiva majoite retkeilijälle sen keveyden, monipuolisuuden ja loistavan yöpymismukavuuden vuoksi. Riippumaton pystytykseen tarvitset vain kaksi sopivalla etäisyydellä toisistaan olevaa riittävän tukevaa puuta. Alustan kivet, juuret ja männynkävyt eivät haittaa yöpyjän selän alla. Muutamilla lisävarusteilla riippumatosta saa loistavan majoitteen myös ympärivuotiseen käyttöön. Hyttysverkko suojaa itikoilta ja tarppi varmistaa ettei vesisade pääse häiritsemään yöunia. Lisäämällä makuualusta riippumaton pohjalle tai käyttämällä erityistä aluspeittoa, varmistetaan vielä ettei kylmä ilma pääse herättämään retkeilijää.
Alla olevalla videolla näytämme miten Ticket to the Moon riippumatto pystytetään
Suomen luonnon päivänä 31.8.2019 kaikki suomalaiset haastetaan nukkumaan yönsä ulkona ja Ticket to the Moon -riippumattoja pystytetään satoja ympäri Suomen. Suomen Ladun päätapahtumissa, OIttaan ja Kiilopään Metsähotelleissa riippumattoja on yöpyjien kokeiltavana yli 400 kappaletta.
"Kampanja on mielestäni hieno tilaisuus kaikenikäisille päästä kokeilemaan ulkona nukkumista. Kynnys osallistumiseen on matala, eikä varusteiden tarvitse olla kovin monimutkaisia. Tästä saattaa syntyä jopa innostus lähteä omin päin myöhemmin uudelleen", kertoo Ticket to the Moon -riippumattoja maahantuovan Vandernet Oy:n toimitusjohtaja Antti Blåfield.
Vandernet on Nuku yö ulkona -kampanjan yksi pääyhteistyökumppaneista ja mahdollistaa riipppumattotarjonnan Suomen Ladun päätapahtumissa sekä muissa Nuku yö ulkona -tapahtumissa. Ticket to the Moon riippumattoihin pääset tutustumaan heidän sivuillaan.