Uutiset

Image

Nuku yö ulkona 2022 -valokuvakilpailun voittajat valittu

06.09.2022

Nuku yö ulkona -valokuvakilpailu järjestettiin 1.-31.8.2022.  Kilpailuun osallistui lähes sata valokuvaa. Kärkijoukkoon valikoitui kolme leirielämätunnelmaa eri tavoin kuvaavaa valokuvaa.

Kilpailun voittajakuvan taltioi Saila Salonen. Salosen tarina kuvan taustalta ilahdutti raatia:

“Viisivuotiaan tyttäreni riemu teltassa nukkumisen vuoksi. Hän sanoi, että nukkuu tästä lähtien joka yön teltassa. Seikkailimme Pukalan virkistysmetsässä. Ensin maastopyöräilimme kuusi kilometriä erittäin mäkistä maastoa ja saimme useita vesikuuroja niskaamme. Sitkeä pikkuinen jaksoi polkea, vaikka hyttysetkin kiusasivat. Viimeinen kilometri piti tunkata eli taluttaa pyörää vaikean juurakkoisen maaston takia. Sitä suurempi ilo oli, kun vihdoin saavuimme Roninlaavulle. Nuotiossa oli vielä hiillos jäljellä ja saatiin nopeasti tulet syttymään, makkarat paistumaan ja kamat kuivumaan. Tyttären mielestä päivä oli paras päivä ikinä.”

Salosen kuva lähtee pohjoismaiseen Nordic Night in Nature -valokuvakilpailuun kilpailemaan Ruotsin, Norjan ja Tanskan kansallisten voittajakuvien kanssa.

Toiseksi raati valitsi Henna Lehikoisen kuvan. Lehikoinen kertoo kuvan taustoista seuraavasti:

“Lähdimme meloen retkelle ja vietimme yön autiolla saarella. Saimme olla kaikessa rauhassa ja illan kruunasi vielä kaunis auringonlasku.”

Raati kiitti kuvaa retkeilyhenkisyydestä. 

“Yön yli retkeilyyn kannattaa liittää ulkoilu. Ulkoillen on myös mahdollista löytää oivallinen leiripaikka luonnosta”, toteaa raati.

Kolmanneksi raati valitsi Hanna Pesannon kuvan Käsivarren erämaasta. 

Raati katsoi kuvan ansioiksi taiteellisuuden, vaikka ulkoilijan rooli kuvassa jäikin melko pieneksi. Pesanto kertoo löytäneensä yöpaikan “omien polkujen varrelta, suloisesti ruskan värjäämän vaivaiskoivun viereltä”

Kiitos kaikista kilpailuun osallistuneista kuvista. Voittajiin olla yhteydessä voitosta henkilökohtaisesti.