17.09.2018
Suomen Latu haastoi lauantaina 8. syyskuuta koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona. Ja Suomihan nukkui.
Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan tietoisuus Nuku yö ulkona -haasteesta oli erittäin hyvä. Noin 43 000 suomalaista nukkui yönsä ulkona, minkä lisäksi 54 % suomalaisista oli kuullut haasteesta.
"Ilahduttavaa on, että haaste otettiin myös syksyllä näin hyvin vastaan. Tuloksista näkee, että etenkin nuoret ja eteläsuomalaiset tarttuivat innolla tähän luontohaasteeseen. Uskomme, että osallistujamäärä on todellisuudessa merkittävästi suurempi, sillä kysely toteutettiin aikuisväestölle, mutta tapahtumissa näkyi runsaasti lapsia ja perheitä", kommentoi Suomen Ladun viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könönen kyselyn tuloksia.
Leiripaikat eri kansallispuistoissa täyttyivät, samoin sosiaalisen median palvelut toinen toistaan tunnelmallisimmista unikuvista. Esimerkiksi Instagramin kuvapalvelussa on tunnisteella #nukuyöulkona tuhansia uusia kuvia.
Nuku yö ulkona -haastetta vietettiin kolmatta kertaa, ja tänä vuonna pääroolissa olivat Suomen Ladun ja sen jäsenyhdistysten Metsähotellit kahdeksalla paikkakunnalla. Erilaisia majoitteita ja palveluita tarjonneet Metsähotellit rakentuivat talkootyöllä Inkoon Kopparnäsiin, Riihimäelle, Kankaanpäähän, Äetsään, Savonlinnaan, Ylivieskaan, Reisjärvelle ja Kemiin.
Kuvassa iltanuotiotunnelmaa Kopparnäsin Metsähotellista. Kuva: Sampsa Sulonen
Metsähotelleissa yöpyi yli 1 000 henkilöä. Erityisesti lapsiperheet löysivät tiensä täyden palvelun retkikohteisiin.
"Saimme Metsähotellien asiakkailta lähinnä positiivista palautetta. Monelle yö teltassa tai riippumatossa oli elämys, mutta myös ulkoilullinen oheisohjelma lajikokeiluineen sai paljon kiitosta", tapahtumasuunnittelija Hanna Laakso Suomen Ladusta kertoo.
"Tässä kohtaa haluan kiittää kaikkia jäsenyhdistyksiämme, Metsähotellien talkoolaisia ja yhteistyökumppaneitamme, joiden avulla saatiin taas tuhannet suomalaiset yöpymään ulkona", Laakso sanoo.
Nuku yö ulkona -teema innoitti myös monia kaupallisia toimijoita tarjoamaan yösijaa.
“Helsingissä Rastilan leirintäalueen 80 maksutonta leiripaikkaa varattiin saman tien, Rovaniemellä taas paikallinen hostelli kutsui viettämään yön teltassa kattoterassillaan”, Hanna Laakso kertoo.
Uniseuraa löytyi myös yli 60 yleisölle avoimesta tapahtumasta eri puolilta Suomea.
Ensi vuonna Suomen Latu haastaa suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona Suomen luonnon päivänä 31.8.2019.
Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi 1 000 15-79 -vuotiasta suomalaista ympäri maata. Otos edustaa tilastollisesti Suomen aikuisväestöä. Kyselyn virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kysely toteutettiin 10.–11.9.2018 ja 12.-13.9.2018.
Kopparnäsin Metsähotelliin olivat tervetulleita myös nelijalkaiset ja karvaiset asiakkaat. Kuva: Sampsa Sulonen
Monelle lapselle lauantainen yö ulkona oli elämän ensimmäinen. Metsähotellien suosituimpia unipaikkoja olivat riippumatot. Kuva: Sampsa Sulonen
Kopparnäsin Metsähotelli kuvattuna ilmasta. Tunnelma oli katossa, ja katto korkealla. Kuva: Sampsa Sulonen.