Mega-eventissä tarvitaan jälleen suunnittelijoita ja talkoolaisia. Ydinryhmä koordinoi valmisteluja ja itse tapahtumassa tarvitaan lisäksi noin 30-40 talkoolaista. Haku mega-eventin vapaaehtoistehtäviin on avoinna, voit ilmoittautua täällä.
Tehtäviä, joihin vapaaehtoisia etsitään ovat mm. ensiapupiste, Lab cachet, muut oheisohjelmat, Info-piste, järjestysmiehet ja liikennejärjestelyt. Tapahtuma toteutetaan pitkälti vuoden 2017 malliin, joten suunnittelua ei tarvitse aloittaa alusta, vaan monet asiat on jo suunniteltu ja kokeiltu.
Tapahtumaa suunnitellaan noin vuoden ajan ennen H-hetkeä ja suunnittelu sisältää varsinaisen ohjelman sekä tapahtumajärjestelyjen suunnittelun. Suunnittelussa voi olla mukana, vaikka ei olisi tulossa itse tapahtumaan mukaan.
Itse tapahtumassa tarvitaan talkoolaisia mm. ohjelmien vetäjiksi, Info-pisteelle, ohjaamaan liikennettä, ensiapuun sekä järjestysmiehiksi. Tapahtumassa tarvitaan noin 30-40 talkoolaista, jotta kenekään tehtävästä ei tule liian rankka ja jotta myös talkoolaiset pääsevät osallistumaan ohjelmiin. Talkoolaiseksi voi hakea kuka vain, joka haluaa auttaa tapahtuman järjestelyissä.
Pitkin vuotta tarvitsemme myös kääntäjiä, jotka voivat kääntää tapahtuman nettisivuille, Facebookiin ja muihin kanaviin tuotettavaa materiaalia eri kielille, lähinnä englanniksi, saksaksi ja ruotsiksi.
Vuoden 2017 tapahtumassa talkoolaisia oli mukana yhteensä yli 60 ja tapahtuman jälkeen vapaaehtoisilta kerätty palaute oli erinomaista: tapahtumassa viihdyttiin ja tehtävät oli hyvin organisoitu. Muutamat palautteissa annetut kehittämisehdotukset on luonnollisesti myös huomioitu.
Tule mukaan tekemään upeaa Mega-eventtiä sadoille geokätköilijöille ympäri maailman!