Retkipaikka: Sipoonkorven parhaita paloja

04.02.2013|Latu&Polku|Retkeily, Retkipaikka,

Kauaa ei ole siitä, kun Sipoonkorpea vaadittiin kansallispuistoksi. Alue oli pitänyt pintansa, säilynyt asuttamattomana ja yhtenäisenä, eteläisenä erämaana. Sen verran koskemattomana, että kansallispuiston statuksen ansaitsi. Retkipaikka kävi syksyllä tutustumassa alueen kiinnostaviin luonnonnähtävyyksiin.

Sipoonkorven hiidenkirnu.

Vaikka Sipoossa on tullut liikuttua pitkin ja poikin erinäisten luolien perässä, on itse Sipoonkorven alue säilyttänyt salaisuutensa allekirjoittaneelta. Nyt oli aika korjata tämä epäkohta.

Oppaaksi oli lupautunut aikanaan suunnistajana kunnostautunut Rolf Törrönnen, jolle maastot olivat sattuneesta syystä tulleet tutuiksi. Kohteiksi oli valittu muutama hiidenkirnu ja Nuotiokalliona tunnettu jyrkänne. Lähtöpaikan virtaa toimitti Viirilä, kylä, joka toivotti vieraat tervetulleiksi pysäköinnin kieltävillä kylteillä. Allekirjoittanut olisi tehnyt Sipoon korvessa vierailevista pienimuotoisen rahasammon, varsinkin, kun Metsähallitus jostain syystä unohti järjestää paikoituksen ja muut alueen oheispalvelut. Vaan kukin tyylillään.

Viirilästä vie siis tiemme metsään, astelimme läpi taimikoiden ja kohta ympärillä kohosi jo kunnioitettavan ikäinen metsä. Muutaman kilometrin jälkeen olimme saapuvat ensimmäiselle hiidenkirnulle. Kyseinen kirnu on kooltaan kohtuullisen iso ja tyhjennetty maa-aineksesta vasta äskettäin.

Kovin pitkälle ei edellisestä tarvinnut kulkea, kun vuorossa oli seuraava kirnu, tai kirnujen ryhmä. Lajissaan Sipoonkorven näyttävin. Jääkauden virtaavat vedet olivat muovanneet jyrkänteen seinämään kaksi suurta kirnua, pari pientä kirnun alkua näiden väliin ja lisäksi linnunsiiven kaltaisesti taittuvan kaaren kallioon. Aikansa sitä tuli ihasteltua, vaan jatkettava oli, kohti seuraavia ihmeitä.

Eikä seuraava kohde jäänyt näyttävyydessä tippaakaan jälkeen. Kirkasta vihreyttään loistavien rahkasammanmättäiden jälkeen maa jalkojen alla muuttui kuivemmaksi ja kohta edessä siinsi jylhä kiviseinä. Korkeutta sillä oli siinä viitisen metriä, leveyttä sata. Länsisivun puolen välin kieppeillä se osa seinämää kurottautuu hieman ulommas hieman katsosta muodostaen. Siihen kohtaa on sijansa saanut nuotiopaikka. Sen verran vaikuttava kallion näkymä on, että siihen ovat pysähtyneet kulkijat kautta vuosituhansien.

Reissun äärimmäisimpänä kohteena oli kartaltakin löytyvä, keskellä tasaista silokalliota sijainnut soma hiidenkirnu. Ei valtavan iso, mutta sen verran ihmeellisen oloinen, että monet on varta vasten luokseen kävellyttänyt. Myös täältä löytyi jäljet nuotiosijasta. Kiersin kirnun, pysähdyin kuuntelemaan hiljaisuutta aivan pääkaupunkiseudun kainalossa, vedin syvään henkeä. Tänne tultaisiin uudelleen.

Kartta ja lisää kuvia tuttuun tapaan Retkipaikassa.