Lunta ja läskiä
Pyöräilystä on tullut ympärivuotinen laji. Erityisesti leveärenkaiset läskipyörät ovat synnyttäneet uuden maastopyöräilybuumin. Teksti Panu Könönen
Läskipyöräily on sosiaalinen ulkoilulaji. Uusi lumi sai porukan kokoon tammikuussa Helsingin keskuspuistossa. Kuva: Ilse Holm
Pyöräily on oivallinen kulkumuoto myös talvella.
Kasvussa se on erityisesti kaupungeissa, joissa pyörätieverkko on kunnossa ja joissa pyöräillään muutenkin paljon.
Tällainen kaupunki on esimerkiksi Oulu, jossa peräti kolmasosa pyöräilijöistä on liikkeellä myös talvisin. Pohjoinen leveysaste, lumi ja jää eivät ole este – toisin kuin Helsingissä, jossa vain 10 prosenttia pyöräilee ympäri vuoden.
”Ratkaisevaa on liikenneväylien talvikunnossapito ja muut pyöräilyolosuhteet sekä pyöräilijöiden oma asenne”, kertoo Matti Hirvonen Pyöräilykuntien Verkosto ry:stä.
Hyötypyöräilyn ohella myös maastossa pyöräillään nykyisin ympäri vuoden.
Etelä-Suomessa maastopyöräilykautta ovat pidentäneet vähälumiset talvet, mutta on varusteillakin merkitystä: uutta buumia on nostattanut ennen kaikkea leveärenkaisten fatbike-pyörien yleistyminen.
”Kaupunkialueilla metsiin tallautuu polkuja, joita maastopyöräilijät hyödyntävät. Kovaksi tamppautunutta polkua voi ajaa kapeillakin renkailla, mutta läskipyörä tuo pyöräilijän ulottuville aivan uusia maastoja ja ajopaikkoja. Ajamisen hauskuus korostuu lumessa”, projektikoordinaattori Tiina Riikonen Suomen Ladusta kertoo.
Suomen Ladulla on parhaillaan käynnissä maastopyöräilyn olosuhteita Suomessa selvittävä PyöräPolku-hanke.
Hankkeen tammi-helmikuussa tehtyyn talvipyöräilykyselyyn vastasi netissä 305 lajin harrastajaa. Kysely avaa ikkunan maastopyöräilijän talviseen sielunmaisemaan.
Mitä sieltä paljastuu?
Ainakin se, että maastopyöräilijät ovat monipuolisia aktiiviliikkujia.
Reilusti yli puolet kyselyyn vastanneista harrastaa myös hiihtämistä. Samoin lumikenkäily ja polkujuoksu ovat pyöräilijöiden suosimia talvilajeja.
Erityisesti vähälumisina talvina maastopyöräily on tärkeä korvike hiihdolle, vaikka lähes puolet vastanneista kertoo maastopyöräilyn olevan itselleen talvilajeista se tärkein.
”Lumi ja jäätyneet vesistöt mahdollistavat uusia reittejä ja siten uusia maisemia ja kokemuksia. En myöskään halua pitää ajamisesta yli puolen vuoden taukoa”, eräs perustelee.
Kyselyn perusteella talvi ei todellakaan ole hidaste pyöräilylle:
”Kaikkeen voi varautua, nastoin liukkauteen, vaattein kylmyyteen, valoin pimeyteen. Kaatuilukin on turvallisempaa talvisin,
kun hankeen muksahtaminen ei niin kovin satu.”
Vastaajista peräti 62 % pyöräilee talvisin maastossa säännöllisesti ja 34 % ainakin silloin tällöin.
Pyöräilymääriin talvella on toki vaikutusta.
Vastaajista 77 % ajoi joko selvästi tai hiukan vähemmän kuin sulan maan aikaan. Vuodenajoilla ei ole 19 %:lle merkitystä ajomääriin, ja löytyypä joukosta (4 %) niitäkin, jotka ajavat talvella enemmän kuin kesäkaudella.
Korkeita prosenttiosuuksia selittänee pitkälti harrastuksen luonne: vaikka Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksen (2010) mukaan 330 000 suomalaista harrastaa maastopyöräilyä, niin aktiiviharrastajien määrä on huomattavasti pienempi.
Ja juuri himoharrastajat ovat kyselyyn vastanneet. Otos ei siis ole yleistettävissä koko väestöön.
Jotain se kuitenkin kertoo.
Halvan ”marketmaastopyörän” omistaminen ei välttämättä ole kovin kokonaisvaltaista harrastamista, mutta luo pyramidin pohjan myös aktiiviharrastajien määrän kasvulle.
Tarvitaan trendinluojia ja mielipidevaikuttajia, jotta massat seuraavat perässä. Se, mitä ”lajifriikit” tekevät nyt pienessä porukassa, voi olla koko kansan hupina huomenna.
Sama ilmiö pätee muihinkin harrasteisiin.
Suomessa olosuhteet maastopyöräilyyn ovat talvellakin hyvät:
”Isoimpien asutuskeskuksien metsiin syntyy talvisinkin kattava polkuverkosto, kun koiranulkoiluttajat ja muut metsässä kulkijat pitävät polkuja auki. Asutuskeskusten laitamien luonnonpolkuja voisi merkitä paremmin verkostoiksi, jolloin kävelijät ja pyöräilijät löytäisivät myös vähemmän kuljetut reitit. Polut pysyisivät kulkukelpoisina ja luontoon pääsisivät myös talvisin muutkin kuin hiihtäjät”.
Kyselyyn vastanneet maastopyöräilevät talvisin erityisesti kaupunkipuistoissa tai taajametsissä aivan asutuksen tuntumassa (75 %). Toiseksi suosituin harrastuspaikka on kauempana asutuksesta sijaitseva ulkoilumetsä (60 %).
Kaupunkien lisäksi potentiaalia talvimaastopyöräilyn kehittämiselle on esimerkiksi hiihtokeskuksissa, vaikka vasta alle kymmenes vastanneista kertoo niissä pyöräilleensä.
”Matkailukeskusten ympärille ja kansallispuistoihin on tulossa uusia talvipyöräilyreittejä. Se lisää varmasti kohteiden vetovoimaa ja monipuolistaa hiihtokeskusten tarjontaa. Syöte ja Pyhä ovat juuri avanneet uudet talvireitit läskipyöräilijöille ja myös Jämille on aukeamassa monikäyttöinen talvireitti”, kertoo Riikonen alan kehityksestä.
Maastopyöräilyn olosuhteiden edistämisessä harrastajien oma panos on ollut todella suuri.
”Pyöräilyseurojen ja aktiiviharrastajien vapaaehtoistyöllä on maahamme saatu aikaan jo monia reittejä ja muita harrastuspaikkoja”, Riikonen kertoo.
”Luovia ratkaisuja on jo nyt löytynyt – kyse ei useinkaan ole isosta rahasta, vaan hyvistä ideoista, maastotuntemuksesta ja hyvästä paikallisesta yhteistyöstä.”
Toisinaan harrastuspaikat saattavat hävitä talvella, kuten eräs vastaajista huomioi:
”Talvella hiihtoladut käytännössä estävät maastopyöräilyn monissa paikoissa, joissa se kesällä on mahdollista.”
Vaikka pyöräilijä saa periaatteessa kulkea jokamiehenoikeudella kaikilla reiteillä, ei hoidetuilla hiihtoladuille kannata turhaan suunnata.
”Etelässä hiihtokausi on usein muutenkin lyhyt, joten jo pelkkä latujen rikkoutumisen pelko aiheuttaa hiihtäjille mielipahaa”, Riikonen muistuttaa.
”Pakko on kuitenkin lisätä, ettei läskipyörä jätä senkään vertaa jälkeä hiihtobaanaan kuin luistelusuksi.”
Niin, läskipyörä.
Fatbiket, läskipyörät, ovat todellakin tuoneet uusia harrastajia, vaikka kyselyn mukaan enemmistö ajaa normaalirenkaisilla maastopyörillä (etujousto 37 %, täysjousto 27 %). Läskipyörillä liikkeellä on ainakin silloin tällöin 23 % vastaajista – useimmilla harrastajilla kun on käytössään useampi fillari.
Vantaalainen Kari Ahola, 49, on yksi läskipyörästä innostuneista.
”Minulta meni 45 vuotta, ennen kuin löysin talviliikunnan ilot – läskipyöräily muutti täysin suhtautumiseni talveen”, kertoo kolmisen vuotta talvimaastopyöräillyt Ahola.
”Pääsin kokeilemaan kaverin läskipyörää ja se oli menoa: Fatbike on ylivoimainen peli talviajossa”, hän lisää.
Kyselyssä tiedusteltiin myös, miten muut ulkoilijat suhtautuvat talvella maastopyöräilijöihin.
Poikkeuksetta hyvin, sanovat, mutta kovin yksinään saavat maastopyöräilijät metsissä koluta:
”Keskustojen ulkopuolella metsäpoluilla tapaa varsin vähän ihmisiä talviaikaan, ainakaan pimeässä. Metsäpolulla tavatut ihmiset ovat aina positiivisia ja uteliaita, usein saa vastailla kysymyksiin.”
Erityisesti läskipyörät herättävät uteliaisuutta ja ihmetystä.
”Useimmat suhtautuvat kiinnostuneesti, suurin osa hymyillen, jotkut pitävät hulluna – mistähän tuokin on karannut, kun keskellä hankia pyörällä polkee, pakkasessa ja pimeässä?”
Eniten muiden ulkoilijoiden suhtautumiseen vaikuttaa tietenkin oma asenne:
"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan eli tervehdin aina muita metsässä kulkijoita, annan tietä ja kiitän.”
Kyselyn perusteella talvimaastopyöräilijöiden asiat näyttävät olevan mallillaan.
Joitain murheenkryynejäkin löytyy.
Tiina Riikosen mukaan maastopyöräilyn harrastajien suurin pelko on, että merkittyjen reittien myötä vapaata, omilla poluilla pyöräilyä rajoitettaisiin.
”Suomen Latu puolustaa jokamiehenoikeuksien säilymistä kaikkien ulkoilulajien harrastajille. Omat polut ja vapaat reitinvalinnat ovat maastopyöräilyn suola ja pippuri”, Riikonen painottaa.
”Olemassa olevia luonnonpolkuja ja muita maastouria yhdistelemällä aktiiviharrastajat löytävät uusia reittejä, ja myös haasteellisempaa ajotekniikkaa vaativia maastoja.”
Toki merkittyjäkin reittejä tarvitaan.
”Maastossa pyöräily kiinnostaa monia sellaisiakin, jotka eivät rohkene lähteä merkkaamattomille reiteille tai tuntemattomille pikkupoluille.”
Suomen Ladun PyöräPolku-hanke kannustaakin kaupunkeja ja kuntia tuottamaan myös merkittyjä reittejä.
”Lajitulokkaille tai perheille merkityt ulkoilureitit ovat usein sopivia paikkoja aloitella maastossa pyöräilyä.”
Reitin merkitsemisen ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa sitä, että luonnonpolku tasataan tai tehdään liian helpoksi pyöräillä.
Olemassa olevaa maastoa ei tarvitse muokata.
Jokaiselle jotakin, kuuluu viesti.
”Pyöräileminen luontoympäristössä on monille se paras tapa ylläpitää omaa luontosuhdettaan”, Riikonen päättää.
Myös talvella.
Kommentoi