Lohia Lutolla

17.04.2015|Latu&Polku|8 vuodenaikaa, Retkeily

Koskialueet ovat olleet Lutolla sekä lohen että raakkujen parhaita elinympäristöjä. Teksti: Matti Mela

Koskialueet ovat olleet Lutolla sekä lohen että raakkujen parhaita elinympäristöjä. Jäidenlähdöt vaurioittivat raakkuja, minkä uskottiin lisäävän helmien muodostumista.

Yli 50 vuotta sitten valmistui Neuvostoliiton puolelle Ylä-Tulomaan voimalaitos, joka patosi Nuorttijärven ja lopetti lohen nousun Jäämerestä Luttojoelle. Lohen häviämisen myötä myös raakun eli jokihelmisimpukan lisääntyminen Luton pääuomassa loppui, koska raakun toukat kehittyivät lohien kiduksissa.

Näin lohen kalastus Lutolla päättyi ja raakkukanta vanheni ilman uusia jälkeläisiä.

Viime kesänä siirrettiin noin 60 merilohta autokuljetuksena padon ja tekojärven ohi Lutolle lähelle Suomen rajaa. Kaloista 50 sai radiolähettimen ja niiden antamien tietojen pohjalta todettiin ainakin osan lohista jatkaneen vaellustaan Suomen puolelle ja mahdollisesti lisääntyneen.

Luttojoen lohenkalastukseen näillä syntyvillä poikasilla ei liene merkitystä, koska Ylä-Tulomaalla ei edelleenkään ole toimivaa kalaporrasta, mutta hyvällä tuurilla paikallaan elävät raakut saattaisivat hyötyä tästä siirrosta.

Nyt keväällä jäiden lähdettyä juuri kuoriutuneet lohenpoikaset eli nollikkaat elävät kuvan kaltaisilla koskialueilla – kuten vanhenevat raakutkin.

Loppukesällä 2015 raakkunaaraat laskevat veteen tuhansia pieniä glokidiotoukkia, jotka yrittävät päästä lohenpoikasten kiduksiin kasvamaan talven ajaksi. Joskus kesällä 2016 pieniksi simpukoiksi kehittyneet toukat irtoavat lohen kiduksista ja vajoavat pohjahiekkaan näkymättömiin kasvamaan useammaksi vuodeksi.

Ne, jotka retkeilevät Lutolla suunnilleen vuonna 2025, voivat yrittää rannaltakin käsin nähdä joen pohjassa muutaman sentin mittaisia nuoria, tummia raakkuja muistona lohien yllättävästä siirrosta kesällä 2014.

Havainnosta kannattaa silloinkin ilmoittaa raakkututkijoille, jos heitä vielä silloin on olemassa.