Lähde lukijamatkalle Iraniin
Iran on ristiriitainen maa, jonka luonto ja ystävälliset ihmiset lumoavat. Vaellusmatka sinne antaa kyytiä ennakkoluuloille.
Latu&Polku-lehden lukijamatka Iraniin, 10.–17.6.2017, tarjoaa kolmen päivän vaelluksen Larin kansallispuistossa sekä parhaat kulttuurikohteet Teheranista ja Isfahanista. Monipuolisen matkan hinta on 2 990 euroa.
Matkanjohtajana toimii Suomen Latu Kiilopään pääopas Petri Kulha, joka ihastui Iraniin ensimmäisen kerran huiputtaessaan Damavand-vuorta pari vuotta sitten.Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimii OLYMPIA Kaukomatkatoimisto/Kaukoretket.
Varaukset ja lisätiedot Kaukoretkien kotisivuilta: www.kaukoretket.fi
Lue myös ote päätoimittaja Panu Könösen Iranin-reissusta:
Tie Larin kansallispuiston portille on suljettu, joten joudumme kävelemään muutaman kilometrin ”metsäautotietä” pitkin. Olemme liikkeellä päivärepuilla. Retkikuntasäkit, teltat ja ruoka kulkevat jeepin katolla.
Larin kansallipuisto on 30 000 hehtaarin kokoinen ja se on perustettu vuonna 1976. Kansallispuisto sijaitsee Elbursvuoriston alueella, jonka korkeimmat huiput nousevat yli 5 600 metriin.
Maisemat ovat vaihtelevat: kauniita ja vehreitä laaksoja, joita reunustavat lumihuippuiset vuoret, kanjoneita, joiden pohjalla vielä kesäkuun alussa virtaavat sulamisvedet.
Vaellusreitti kulkee välillä kärryteillä ja poluilla, välillä nummilla ja kivikossa.
Kaveri kommentoi myöhemmin kuviani Facebookissa: ”Näyttää Sarekin kansallispuistolta, mutta selkeästi vähemmän hyttysiä.”
Vaikka Suomesta katsottuna Iran on niin etelässä, että pelkästään karttaa katsoessa tulee hiki, niin vuoristossa sää voi yllättää. Kun lähtöpisteessä, 2400 metrissä, tarkeni vielä shortseissa, niin ensimmäisen kolmen ja puolen tunnin vaelluksen aikana saimme niskaamme niin vettä kuin rakeitakin.
Tosin nousumetrejäkin kertyi reilut 600.
Iranin-reissulle kannattaa varustautua samalla tavoin kuin kesävaellukselle Lappiin: katkolahkeiset housut, kuoriasu, pitkä kerrasto, fleece, ja vielä kevytuntsikka, pipo ja hanskat illaksi. Niillä pohjoisen asukki pärjää.
Retkeilykulttuuri on Iranissa vielä lapsen kengissä. Retkeilykarttoja ei ole juuri saatavilla, reiteillä ei ole opasteita, retkeilyrakenteita on vähänlaisesti. Koulutettuja oppaitakaan ei juuri ole. Meidänkin retkikuntamme koostui vuorikiipeilijöistä.
Selvimmin retkeilykulttuurin puutteen – tai erilaisuuden – huomasi, kun leiriydyimme yöksi Sorkhakissa (2 640 m) sijaitsevaan, paratiisinomaiseen laaksoon.
Meitä varten oli hankittu uudet kupoliteltat, joiden pystyttäminen ei ollut paikallisilla vielä lihasmuistissa. Apukaan ei kelvannut. Työnjako leirimestarin ja ruokahuollon välillä ei toiminut, vaan kaikki keskittyivät telttojen pystytykseen.
Niinpä suomalaisosastomme värjötteli nälkäisinä ja peukaloitaan pyöritellen pitkän aikaa. Olimme kävelleet koko päivän, 20 kilometriä, nousseet ja laskeutuneet 600 metriä. Hymy meinasi hyytyä.
Kun leiri viimein saatiin pystyyn ja kebab-vartaat hiiligrilliin kypsymään, oli jo toinen ääni kellossa. Yön pimeydessä, hiilloksen hehkuessa ja kuskimme Pashan laulaessa persialaisten runoilijoiden lauluja elämä tuntui suloiselta.
On retkeilykulttuurin puutteessa myös omat hyvät puolensa: muita kulkijoita on vähän, leiriytyä voi mihin tahtoo, ihmisen jälki ei näy.
Larin kansallispuisto on isolta osaltaan erämaata, ja hyvin puhtaan oloista. Kännykkäverkkokin katosi parin kolmen tunnin vaelluksen jälkeen.
Uskaltauduimme juomaan vuoristopuroista ja -lähteistä, vaikka niihin liittyykin vatsataudin riski. Säilyimme terveinä, mutta saatoimme olla vain onnekkaita.
Nousimme kaksipäiväisen ja 40 kilometrin mittaisen vaelluksen aikana parhaimmillaan yli 3 200 metrin korkeuteen. Oli hupaisaa tallustaa helteessä laajojen lumenviipymien ylitse ja laskea peppumäkeä alas laaksoon.
Reitin monipuolisuudesta kertoo myös se, että vaelluksen aikana ylitimme kymmenen eri vesistöä. Vielä kesäkuun alussa virtaus on paikoin kova ja vuorilta laskeutuva sulamisvesi kylmää. Ylityksiä varten kannattaa varata matkaan neopreenitossut tai crocsit, sillä jokien ja purojen pohjat ovat täynnä pieniä, teräviä kiviä.
Iraniin kannattaa tutustua nyt – ennen kuin turistimassat hävittävät alleen aidon ja omalaatuisen maan.
Kommentoi